Maailmanmestari Salla Naakka: ”Alamäkiluistelu on tuonut elämääni parhaat jännitykset”

Hetki ennen laskua alamäkiluistelija Salla Naakka, 33, sanoo itselleen: olet paras. Alamäkiluistelu on vähän kuin ski crossia luistimilla: kilpailijat luistelevat alas rataa, jossa on erilaisia hyppyjä ja esteitä. Ensimmäinen alhaalla voittaa.

Keho

”Kokeilin alamäkiluistelua ensimmäisen kerran, koska vauhti näytti niin mahtavalta. Laskin ensimmäisen laskuni kisoissa, joihin olin päässyt tasaisen maan luistelukarsinnoissa. En ole ikinä jännittänyt niin paljon kuin mäen päällä ennen porttien aukeamista. Mutta alhaalla halusin vain laskea uudestaan ja uudestaan.

Pelaan myös ringetteä, joten olen treeneissä luistimilla joka päivä. Sen lisäksi käyn salilla ja kehitän tasapainoa esimerkiksi yhden jalan kyykyillä tai seisomalla jumppapallon päällä. Harjoittelen lähtöjä kiihdyttämällä jäällä tai juosten nollasta täyteen vauhtiin – lähdöt ovat tosi tärkeitä, ihan kuin sadan metrin juoksussa.

Oma itsetunnon kohottajani on hyvä peruskunto. Jos olen juossut kesällä paljon rauhallisia lenkkejä, tiedän pärjääväni. Viikonlopun kisojen aikana saattaa tulla yhteensä jopa 15 laskua, joista jokainen vetää niin puhki, että jalat tärisevät. Ilman hyvää peruskuntoa en palautuisi seuraavaan laskuun.

Alamäkiluistelu on Salla Naakan laji.

Mieli

Saatan kuulostaa ylimieliseltä, mutta joskus tiedän jo ennen lentokoneeseen nousua, että voitan. Viime vuonna kaaduin välierissä heti alussa, mutta koska olin päättänyt voittaa, otin muut kiinni. Pääsin finaaliin ja voitin maailmanmestaruuden.

Alamäkiluistelu on tuonut elämääni parhaat jännitykset ja high-fiilikset. Ennen lähtöä mäen päällä olen aivan yksin. Se jännittää aivan hirveästi, mutta nautin siitä, että saan kokea sen itsekseni. Silloin hoen, että olet paras, voitat, nyt mennään. Kun on ollut MM-finaalissa, työhaastattelu ei tunnu enää kovin jännittävältä.

Toisaalta en osaa täysin nauttia onnistumisistakaan. Minulle joskus huomautetaankin, kun en ole tyytyväinen edes voittoon, vaan suorituksenkin olisi pitänyt olla parempi.

Sain vähän aikaa sitten vauvan, ja voi olla, että kisat on kisattu. Haluan kuitenkin edelleen laskea ja yritän saada varsinkin naisia mukaan lajiin.”

Lue myös:

Talvijuoksija, näin pukeudut lenkille!

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko: Urheilu-uran jälkeen olimme ihan lopussa

Pakkaset jatkuvat; näin selviät