Sonja Koskinen, 27, treenaa katseen fokusointia ja kuperkeikkoja. Kun pallot tulevat läheltä ja kovaa, jopa 80 kilometrin tuntivauhdilla, on oltava peloton.
Keho: ”Vahvuuteni on hyvä kehonhallinta”
Kun olin lapsi, heittelimme isäni ja veljeni kanssa palloa, ja päädyin puiden väliin maalivahdiksi. Kun sitten menin 9-vuotiaana kaverini perässä käsipallotreeneihin, menin maaliin, koska se oli ainoa pelipaikka, jonka tiesin.
Vahvuuteni on hyvä kehonhallinta. Se on peräisin ajalta, jolloin pelasin Ruotsissa ja tein paljon voimistelutreenejä. En ole nopea juoksija mutta olen räjähtävän nopea liikkeissäni, ja minulla on hyvät refleksit. Jos tavarat meinaavat tippua, napsin ne kiinni. Treenaan paljon intervalleja, tasapainoa, liikkuvuutta ja notkeutta.
Myös hyvä näkö ja katseen fokusointi ovat tärkeitä. Seuraan koko ajan, missä pallo menee, mutta samaan aikaan rekisteröin muiden pelaajien liikkeet, jotta olisin perillä heidän aikeistaan. Treenaan katseen fokusointia numeroiduilla palloilla, eli pyrin erottamaan numerot pallojen lentäessä minua kohti. Teen myös kuperkeikkasarjoja, joiden jälkeen yritän pää pyörryksissä fokusoida katseeni mahdollisimman nopeasti.
On selvää, että maalissa tulee tällejä, mutta mielestäni ei ole läheskään yhtä paha mätkähtää polvilleen tai kyljelleen kuin olla kentällä tuupittavana.
Mieli: ”Olen kylmäpäinen”
Maalivahdin on oltava peloton. Pallot tulevat läheltä ja kovaa, pahimmillaan 80 kilometrin tuntivauhdilla. Yksi hienoimmista fiiliksistä on sellainen vire, että heittäkää vaan, otan ne kaikki. Meillä on pelikaverini kanssa aina ennen peliä leikkimielinen hippa. Kuulostaa varmaan hassulta, mutta juuri tuollaiset jutut virittävät hyvää fiilistä.
Kokemus on selkeä valttini. Olen oman joukkueeni Dickenin ja maajoukkueen ykkösmaalivahti ja pelannut pitkään myös Ruotsissa. Huomaan herkästi, jos kanssani käydään henkistä sotaa. Se virittää näyttämisenhalun: odota vain, kohta saat takaisin. Minua on vaikea saada hermostumaan ja olen kylmäpäinen. Jos kentällä tapahtuu jotain epäreilua, en jää siihen kiinni, vaan päästän tunteen pois. Hoen myös mantraa: Mä osaan tän, tää on mun juttu, päästä vain irti.
Aiemmin minulle oli iso juttu, jos en torjunut ensimmäistä heittoa, mutta nykyään ymmärrän, ettei se ole merkki huonosta päivästä, vaan voin edelleen pelata huippuottelun. Jos pallo menee maaliin, rauhoitan itseni ja alan keskittyä seuraavaan tilanteeseen märehtimisen sijaan. Keskivertopelissä tulee 20 maalia, joten yksi ei kaada maailmaa toisin kuin vaikka jalkapallossa.
Lue myös:
Brasilialaisen jujutsun Euroopan mestari Emilia Tuukkanen: ”Otan turpaan joka päivä”
Kouluratsastaja Eevamaria: ”Myös hevosen on haluttava voittaa”
Paratriathlonisti Liisa Lilja: ”Juoksun hurma ei ole unohtunut”