Ikänsä yksin liikkunut nainen liittyi joukkueeseen – mikä yllätti eniten?

Laura kokosi ystäväpiiristään oman koripallojoukkueen.

Laura Grönqvist, 40, havahtui nelisen vuotta sitten siihen, että hänen kaveripiirissään kaikki liikkuivat – mutta yksin. Ystävät hajaantuivat yksi salille, toinen jumppaan, kolmas tennikseen. Grönqvist taas olisi halunnut liikkua porukassa.

– Olin aina kadehtinut ja ihaillut miesten jengejä. Salibandy-, jalkapallo- tai jääkiekkojoukkue on yhdessä pitävä voima kouluajoista alkaen, ja mukaan tulevat saunaillat ja muut hauskat jutut.

Grönqvist oli aiemmin harrastanut laskettelua, juoksua, golfia ja tennistä mutta nyt hän halusi aloittaa koripallon tai sählyn. Soittokierros helsinkiläisiin urheiluseuroihin kuitenkin paljasti, ettei se käynyt noin vain. Aikuista aloittelijaa ei toivotettu tervetulleeksi jo vuosia pelanneisiin porukoihin.

Niinpä Grönqvist päätti koota koripallojoukkueen itse. Ensin löytyi valmentaja, juniorivuosinaan pelannut opiskelukaveri. Facebookissa Grönqvist huhuili mukaan naisia, joita kiinnostaisi oppia pelaamaan, saada liikuntaa ja pitää hauskaa. Heitä löytyi kavereista ja kaverin kavereista yllättäen parikymmentä. Kun vielä salivuoro saatiin vuokrattua yksityiseltä koululta, ohi liikuntaviraston jonojen, korisjoukkue Sukkana sisään – eli Sukkikset – oli syntynyt.

Puoli vuotta harjoiteltuaan joukkue alkoi pelata harjoitusotteluita ja osallistua turnauksiin.

– Hävisimme aluksi kaikki pelit, ja reilusti, mutta silti fiilis oli mieletön. Uskalluksen, itsensä ylittämisen ja jonkin täysin uuden sekoitus.

 

”Olin aina kadehtinut miesten jengejä ja saunailtoja.”

 

Tuttu porukka motivoi

Moni aikuinen treenaa esimerkiksi liikuntakeskuksissa tiukasti omalla tontillaan, yksin ja anonyyminä. Urheilu- ja liikuntapsykologi Taru Lintusen mukaan jotain olennaista jää puuttumaan, kun pukukopissa ei moikata ja jumpassa hikoilevasta vieruskaverista ei tiedä edes etunimeä. Tullaan ja mennään varsinaisesti kohtaamatta toisiaan.

Perusjumpparille jo parin ottaminen on kauhistus, tutustumisyrityksistä puhumattakaan. Miksi se kuitenkin kannattaisi?

– Ihmiselle on hyväksi kuulua ryhmään, se on perustarpeemme. Liikkuminen ryhmässä lisää hyvinvointia ja motivaatiota, liikuntapsykologian professorina Jyväskylän yliopistossa työskentelevä Lintunen perustelee.

Ryhmästä tekevät ainutlaatuisen sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutus. Kun treenaa omanhenkisessä porukassa, liikkumaan on kiva tulla. Tutussa ryhmässä uskaltaa kokeilla uusia juttuja ja epäonnistuakin. Jokainen saa kokea onnistumisia, kuulla kaverin kehuja ja tuntea olevansa arvostettu. Pääperiaatteita lasten liikunnassa, mutta ihan yhtä tärkeitä aikuisillekin.

Lue myös: Liikunnalliset naiset kertovat; Näin pidän motivaation yllä!

Siinä missä jumppatunnin voi vielä peruakin, oman porukan kanssa sovituista ajoista ei niin vain lipsutakaan.

Huono tuuli jää treeneihin

Liikuntaryhmä voi olla yhtä lailla joukkue, lenkkiporukka kuin tanssiryhmä. Esimerkiksi Lintunen ystävineen on koonnut pilatesryhmän, jonka ohjaaja vetää säännöllisesti juuri heille räätälöityjä harjoituksia. Siinä missä jumppatunnin voi vielä viime hetkellä peruakin, oman liikuntaporukan kanssa sovituista ajoista ei niin vain lipsuta. Treeneihin lähdöstä tulee automaattista.

– Ryhmän jäsenenä ei tarvitse joka kerta arpoa, lähteekö liikkumaan. Sitä kerää kassinsa ja lähtee. Ilman treeniporukkaa taas pitää luoda oma rutiini ja automaatio, jotta liikkumaan tulee lähdettyä.

Treenikaverit myös usein pelastavat huonon päivän. Kun mieltä painavat asiat puhisee ulos muille ja vielä liikkuu päälle, huolet ehtivät keventyä ennen kotiin lähtöä. Yksin liikkuessa omat ajatukset jäävät helpommin kiertämään samaa kehää.

Tiimissä jokainen 
on tärkeä

Sukkikset pelaa nyt toista kautta yli 30-vuotiaiden piirisarjassa. Voittoja tulee, mutta suurimman vaikutuksen Laura Grönqvistiin on tehnyt oman joukkueen yhteishenki. Porukassa on sekä aiemmin pelanneita että lajin nollasta aloittaneita. Jokaista kannustetaan, ja vähemmän pelannut saa kehuja jo, kun uskaltaa kuljettaa palloa muutaman metrin tai heittää koria kohti.

– Muistan hetken, kun tein ekat viralliset ottelupisteeni. Heitin korin yllättäen ja melko kaukaa. Koko joukkue – sekä kentällä olleet että vaihtopenkki – alkoivat kiljua ja hyppiä. Se tuntui ihanalta, ja leijuin loppupelin.

Erilaisuuden hyväksyminen on hyvä esimerkki peli- ja harrastusporukoissa luontevasti karttuvista elämäntaidoista. Monista niistä on hyötyä muillakin elämänalueilla, kuten työssä. Henkilöstöpalveluyritys Adeccon HR- ja viestintäjohtaja Virpi Ojakangas työskentelee useiden nykyisten ja entisten joukkuepelaajien kanssa ja kuvailee heitä kultaisiksi työkavereiksi.

– He ymmärtävät, että vaikka yhdellä on työtiimissä suurempi rooli kuin toisella, kaikki ovat ihmisinä samanarvoisia ja yhtä tärkeitä tiimin suoritukselle. He hyväksyvät erilaiset tyypit ja antavat ihmisten olla omia itsejään.

Ojakangas kiittelee joukkuepelureita myös siitä, että he ottavat luonnostaan muut huomioon.

– Tiimipelaaja huomioi, millä tavalla hänen oma käyttäytymisensä ja olemuksensa vaikuttavat työporukan energiaan ja vireeseen. Hän ei lämpimikseen levitä esimerkiksi negatiivista puhetta, vaan sanoo kritiikin silloin, kun on tarvetta, mutta on muuten energinen ja positiivinen.

Liikuntaporukassa opittua on usein myös kyky antaa ja ottaa vastaan palautetta.

 

”Kun heitin ensimmäisen korini, koko joukkue kiljui ja hyppi. Leijuin loppupelin.”

 

Lue myös: Mikset moikkaa jumppaohjaajaa?

Kuin yhtä perhettä

Kun kuuluu pitkään tiettyyn liikuntaporukkaan, törmäyksiäkin tulee – ja hyvä niin. Mustasukkaisuus, kateus tai siskomaiset tappelut kasvattavat suvaitsevaisuutta ja tiivistävät ystävyyssuhteita. Ryhmässä oppii hyväksymään myös sen, että vaikka kuinka yrittää, joku voi aina olla parempi.

Grönqvistille valkeni Sukkiksissa nopeasti, mistä hän oli yksin liikkuessaan jäänyt paitsi. Ei hän korisjoukkueessakaan välttämättä tiennyt kaikkien joukkuetovereidensa ammattia tai perhesuhteita pitkään aikaan – mutta oppi heistä jotain paljon enemmän.

– Fyysinen ponnistelu paljastaa luonteesta paljon. Tiedämme, kuka on tiukkis, kuka kuumakalle. Kuka jännittää ennen peliä ja vaatii paljon tsemppausta. Kuka ottaa pettymykset rankasti, kuka taas hihittelee hysteerisesti, vaikka olisi hävitty.

Grönqvist on oppinut pelikentällä myös itsestään. Hän on huomannut, että kestää kilpailutilanteet paremmin joukkueessa, jossa tunteet ja paineet jaetaan. Golfkisoissa oma peli saattoi hajota stressaamiseen ja itselle kiukutteluun.

Urheilu- ja liikuntapsykologi Lintunen puolestaan on kuulunut samaan kansantanssiryhmään 35 vuotta ja päätyi osin juuri harrastuksensa ansiosta tutkimaan liikunnan ryhmäilmiöitä.

– Pitkät, parhaimmillaan elämänmittaiset ihmissuhteet ovat ryhmässä olemisen jälkiruokaa, jonka arvon huomaa yhdessä eletyn ajan myötä.

Liikuntaporukkaan tullaan usein uusien taitojen oppiminen tai voittojen tavoittelu mielessä, mutta mukaan tarttuu jotain paljon enemmän.

Juttuun on haastateltu myös liikuntapsykologian tohtoriopiskelija Hanna-Mari Toivosta ja maisteriohjelman opiskelijaa Iita Pienimäkeä, jotka tutkivat vastuunoton opettamista liikunnan avulla Jyväskylän yliopistossa.

Lue myös:

Koripalloa harrastava Kirsti, 70; Jos olen viikon liikkumatta, tulen kärttyisäksi

Unohda perusponnari; Nämä ovat parhaat treenikampaukset!