Formulakuski Emma Kimiläinen: ”Onnellisuus on menestyksen edellytys”

Autourheilu on aina ollut koko elämäni. Kun vuonna 2010 en saanut finanssikriisistä johtuen haluamaani ajopaikkaa, ajattelin, että tämä oli nyt tässä. Aloin opiskella ja valmistuin 1,5 vuodessa tradenomiksi. Tein päivisin töitä, iltaisin opiskelin, rakensimme mieheni kanssa taloa ja valmistelin häitä. Nyt voisi ehkä sanoa, että yritin täyttää aika isoa aukkoa elämässäni. Pian muuton ja häiden jälkeen tulin raskaaksi. Tyttären syntymästä kului puoli vuotta, kun sain kultaisen puhelinsoiton, jossa minulle tarjottiin paluuta kilpailemisen pariin PWR ­Racing Teamissa. Kaikki oli järjestelty valmiiksi, minun piti vain sanoa kyllä.

Paluu radalle neljän vuoden tauon jälkeen jännitti. Jätin päivätyöni ja ryhdyin yrittäjäksi. Itse ajamisessa talentti oli tallella, mutta ­harjoittelun puutteesta johtuva epävarmuus ja henkiset paineet olivat kovat. Olin yhdistämässä kaksi ­elämäni tärkeintä asiaa, perheen ja auto­urheilun. Mietin liikaa, mitä yhteiskunta minulta äitinä odottaisi ja podin huonoa omatuntoa kisamatkoista. Rankkojen kisaviikonloppujen jälkeen olin pari päivää täysin omissa ajatuksissani, mikä tuntui epäreilulta perhettäni kohtaan. Samalla kuitenkin harmitti, etten pystynyt keskittymään urheiluun samalla intensiteetillä kuin ennen. Lopulta kolmen vuoden aikana löysin symbioosin perheen ja urheilun välille. Ymmärsin, että menestys lähtee onnellisuudesta.

Puoli tuntia ajamista formula-­autolla vastaa samaa, kuin juoksisin 7 kilometriä maksimisykealueella. Sykkeeni on koko kisan 165-190 välillä – jos rataan kuuluu pidempiä suoria osuuksia, joiden aikana voi levätä. Jos ei, sykkeeni on koko kisan 185-190.

Ajaminen on kokonaisvaltaista kehonhallintaa äärimmäisessä paineessa. Kumara ajoasento edellyttää voimaa, jossa etenkin keskivartalon syvät lihakset ovat avainroolissa. Formula-autossa ei ole ohjaustehostinta, joten sen kääntämiseen vaaditaan vahvaa yläkropan lihaksistoa. Tunnustelen koko ajan kehollani, miltä auto tuntuu ja miten se liikkuu. Esimerkiksi pito rataan muuttuu joka kierroksella. Lisäksi kuljettajan on kestettävä tärinä ja sivuttaiset g-voimat.

Treenaan kuusi kertaa viikossa mahdollisimman monipuolisesti. Kahdesti viikossa teen kaksi koko kroppaa vahvistavaa salitreeniä vapailla painoilla. Nyrkkeily voimistaa yläkroppaa ja parantaa reaktioita. Kyyry ajoasento painaa ryhtiä kasaan, joten teen paljon suoristavaa treeniä. Avaan etureisiä, lonkankoukistajia ja rintalihaksia sekä kehitän tasapainoa. Viikko-ohjelmaani kuuluu myös intervallijuoksua ja rullailua foam rollerilla sekä liikkuvuutta edistävää treeniä. Kehon­huolto on tärkeää, sillä ajamisen fysiikka vaatii kropalta hyviä reaktioita ja rentoutta. Ajaessani en ajattele vaan toimin.

En tarvitse irtiottoja ­arjestani, vaan nautin pienistä ­hetkistä perheen kesken. Menemme usein yhdessä pelaamaan tennistä, lähdemme metsäretkelle tai vaikka Sipoonkorpeen paistamaan makkaraa. Panostan perheeseeni ja arvostan suuresti tukijoukkojamme, sillä ilman arjen tasapainoa olisi vaikea olla onnellinen. Ilman sitä työstä, ja varsinkin tavoitteellisesta kilpaurheilusta, tulee vaikeaa puurtamista.

Liikaa yrittäminen lisää epäonnistumisia.

Minut on keitetty niin monessa sopassa, että olen luopunut pitkäaikaisista tavoitteista. Mitä pidemmälle elämää suunnittelee, sitä enemmän se alkaa stressata. En mieti mitä teen viiden vuoden päästä, vaan pidän ajatukset avoinna. Urheilijan luonteeseen kuuluu turhautua, jos tavoitteisiin ei pääse aikataulussa. Liika yrittäminen kuitenkin lisää epäonnistumisia, joten olen opetellut hyväksymään sen, ettei suora reitti ole aina mahdollinen. Elämänkokemus on kouluttanut ­minut nauttimaan siitä tilanteesta, ­jossa olen.

Seuraa Emmaa instassa@emma­kimilainen.

Tilaa Fit!

Lue myös:

Nooralotta Neziri: ”Olen pohtinut, voisiko urheilun ja perheen yhdistää”

Krista Pärmäkoski: ”Haluan näyttää, kuinka paljon urheilija syö”