Fit-tilitys: Lenkkitreffit naapurin kanssa – Ihanaa vai kamalaa?

Käsiä hikoiluttaa, sydän hakkaa, tekisi mieli perua.

Miksi vastasin naapurinrouvalle kyllä, kun hän pyysi minua juoksutreffeille?

Ajatus siitä, että lähden juoksemaan naisen kanssa, jonka juoksukunto on minulle arvoitus, oli jo alun alkaen huono. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Lähdemme reippaalla vauhdilla matkaan. Itse asiassa niin vauhdikkaalla, että minun on vaikea jutella muutoin kuin vaimein pikku ynähdyksin.

Hengästymiseni hävettää ja olen melko varma, etten tätä vauhtia jaksa kolmea kilometriä pidempään. Se, että rouva on juossut maratoneja, ei suoraan sanottuna helpota oloani.

Jollain ilveellä onnistun pysyttelemään vauhdissa, mutta minulla on koko ajan tunne, että naapuri joutuu takiani hiljentämään tahtiaan. Kahdeksan kilometrin kohdalla luovutan ja ehdotan, että kävellään.

Naapurin rouva näyttää aidosti ilahtuneelta.

– Hyvä, minua onkin uuvuttanut jonkin aikaa, mutta ajattelin olla pilaamatta lenkkiäsi keskeyttämällä, hän huokaisee.