Rimpuilen leukaani kohti tankoa ja tunnen silmaparien porautuvan selkääni. Tekisin mitä vain, kunhan ei leukoja! Tuttu tunne? Fit-lehden toimituspäällikkö Sanna Huolman tilittää leuanvetofiiliksiään.
Kolmella ensimmäisellä personal trainer -tapaamisella huokaisen helpotuksesta, mutta neljännellä se tapahtuu. PT marssii määrätietoisesti leuanvetotangon alle.
Mietin hätäpäissäni, millä kävisin kauppaa. Ylimääräisiä yleisliikkeitä, tänne vaan. Juoksen Cooperin testin! Puhdistan PT:n akvaarion joka perjantai. Mitä vain, kunhan ei leukoja!
Vastuskuminauha odottaa vaativana tangossa. Ei auta. Kumppari jaloissani sätkin kuin satimeen jäänyt sorsa. Sivusilmällä näen peilistä, että paitani hilautuu uhkaavasti kohti kainaloita.
Rimpuilen leukaani kohti tankoa ja veistelen, että olo on kuin sirkuskoulussa. PT:tä ei naurata – eikä minuakaan, kun kuvittelen parinkymmenen silmä- parin porautuneen selkääni steppereiden ja kuntopyörien päältä.
Inhoan leuanvetoa tietenkin siksi, koska en osaa enkä jaksa. Kenen idea oli, että on siistiä vierailla epämukavuusalueella? Ei ole. Jos vielä näette minut siellä, pari pystyyn nostettua peukkua saattaisi lohduttaa. Tai tuupatkaa edes vähän kohti sitä pirun tankoa.
Lue myös
Lenkkitreffit naapurin kanssa – ihanaa vai kamalaa?
Mikset moikkaa jumppaohjaajaa?
Luulevatko valmistajat, että pinkki on kaikkien lenkkeilijöiden lempiväri?