Äidit kertovat, miten liikkua lasten kanssa: ”Pokémon Go -peli on arkemme pelastus”

Pulkkamäki, lastenallas, pomppulinna vai Pokémon Go -peli? Tästäpä saat hyviä vinkkejä siihen, kuinka liikunnan voi sovittaa lapsiperheen arkeen.

– Pokémon Go -peli on arkemme pelastus. Sen varjolla saan lapsen juoksulenkille mukaani pyöräilemään tai sitten panen veljekset kävelemään lenkki-
rataa puhelimet kourassa, kun itse juoksen pari kierrosta. Olen myös epätoivoisesti yrittänyt opettaa lapsille hiihtoa, luistelua ja laskettelua, jotta saisimme niistä yhteisiä harrastuksia. Työ alkaa lopulta kantaa hedelmää, ja koko perheen laskettelureissuilla kaikilla on hauskaa.

Nainen 38, lapset 5  ja 
7 vuotta

– Uimahallissa lastenaltaassa lilluessani teen liikkuvuus- tai coreliikkeitä samalla, kun vahdin mukuloita. Veden vastus on niin tehokas, että tuosta on ollut apua erilaisiin rangan vaivoihin. Talvisin pakotan kaikki kolme lastamme kahteen pulkkaan ja vedän heitä kahdella kädellä, myötä- ja vastaotetta vaihdellen. Tuntuu muuten eri lihaksissa!

Nainen 38, lapset 4, 8 
ja 12 vuotta

”Tietenkin olen tehnyt vauvalla ojentajapunnerruksia, kukapa ei.”

– En välitä mulkoilevista kanssavanhemmista tai painorajoista, vaan ryömin hiki päässä sisäleikkipaikkojen tunneleissa (yleensä lasten perässä ainakin silmänlumeeksi), hypin pomppulinnassa ja kiipeilen köysiradoissa. Uimahallissa on hyvä pomppia samalla, kun yrittää pitää lasta pinnalla. Ei ehkä kovaa treeniä, mutta silti parempi vaihtoehto kuin seisoskelu säären syvyisessä vedessä.

Nainen 36, lapset 1 
ja 3 vuotta

Lue myös: Kiireinen perheenäiti Marja Hintikka: Näin löydän aikaa liikunnalle

Lapsen nukkuessa liikuntaa

– Arjessa on mahtava määrä hyötyliikuntaa, kun suhaamme pyörällä tai kävellen eskarin, päiväkodin, työpaikan ja kodin väliä. Lisäksi käyn vanhemman tyttäreni kanssa lenkillä siten, että hän pyöräilee ja minä juoksen. Mieheni on kova tekemään lasten kanssa sirkuskoulussa opittuja temppuja, joita usein esitellään vieraillekin heti kättelyssä. Niissä nostellaan ja kieputellaan lasta siten, että johonkin kohtaan saa kunnon ilmalennon. Se on paitsi hauskaa yhteistä tekemistä, myös aikuiselle hauskan leikkisää liikuntaa, jossa tulee käytettyä kroppaa uudella tavalla.

Nainen 36, lapset 4 ja 6 vuotta

”Ryömin hiki päässä sisäleikkipaikkojen tunneleissa ja kiipeilen köysiradalla.”

– Äitiyslomalla lapsen päiväunet ja oma liikkuminen on helppo yhdistää. Lenkillä työnnän nukkuvaa lasta kärryssä. Triathlonille treenaava mieheni taas on polkenut kuntopyörää parvekkeella samalla, kun lapsi nukkuu vaunuissa. Nappaamme välillä lapset mukaan ja painumme urheilukentälle, jossa koko jengi painaa ympäri rataa omalla tyylillään – esikoinen rattaissa ja isompi pyörällään. Pohjoisessa pakkaamme lapset ahkioon ja suuntaamme ladulle. Pienempi ihailee maisemia tai nukkuu, ja isompi voi testailla suksiaan taukopaikoilla.

Nainen 35, lapset 1 ja 4 vuotta

Lue myös: Suuntaa lasten kanssa Tallinnaan

Lapsi painona kyykkyjä tehdessä

– Yhteinen liikunta vaatii sumplimista, kun toinen on urheilullinen ja innostuva 10-vuotias ja toinen laiskanpulskea kohta nelikymppinen sohvaperuna. Uiminen on silti ollut meille jo vauvasta asti yhteinen juttu: nykyään lapsi hyppii tornista, kun mutsi ui tai vesijuoksee.

Nainen 39, lapsi 10 vuotta

– Olen huomannut, että vaunulenkit sujuvat parhaiten, jos lapsi on jo nukkunut päiväunet, kun lähdemme liikkeelle, ja katselee maisemia vaunuista virkeänä. Valitsen mahdollisimman mäkiset reitit, jotta saan kunnon intervallitreenin. Kotona laitan vauvan vielä leikkimatolle ihmettelemään äidin napakkaa HIIT-treeniä.

Nainen 41,  puolivuotias vauva 

”Nappaamme välillä lapset mukaan ja painumme urheilukentälle, jossa koko jengi painaa ympäri rataa omalla tyylillään.”

– Saan pilatestreenieni alkulämpöihin aina kolme eripainoista punnusta. Kyykkään yhden lapsen kanssa, ja kaksi muuta odottavat kiltisti, koska pääsevät mutsin painoiksi. Lankutuksessakin on lisähaastetta, kun esikoinen asettuu selän päälle makaamaan! Lasten varjolla olen saanut hankittua himoitsemani harrastelijatason trampoliinin, jolla viihtyy koko perhe. Jaamme hyppyvuorot, ja teen vatsalihaksia, kun jälkikasvu pomppii.

Nainen 36, lapset 2, 4 ja 7 vuotta

Lue myös:

Sinkkuäiti ja sotakirjeenvaihtaja: Lapseni joutuu pärjäämään viikkoja ilman minua

Unohda perusponnari – Nämä ovat parhaat treenikampaukset!

Onko sinulla aina kiire? Näin taltutat hopun!