Janina Flinkman: ”Atooppinen ihoni parani puhtaalla ruualla”

Janina kamppaili atooppisen ihon kanssa, kunnes hän päätti muutta ruokavaliotaan puhtaampaan suuntaan.

Olen kamppaillut lapsesta saakka atooppisen ihon kanssa. Piilottelin häpeissäni haavaumilla olevia, visvaa valuvia käsiäni, eivätkä lääkärit osanneet auttaa muuten kuin määräämällä kortisonivoidetta.

Ihon lisäksi retuperällä oli fyysinen kuntoni. Kun juoksin sata metriä, jalkateräni puutuivat. 170 sentin varressani oli 84 kiloa, mikä oli minulle selkeästi liikaa.

Muutos alkoi vuonna 2009, kun kyllästyin ylipainoon ja nuutuneeseen olooni. Halusin muuttaa ruokavaliotani puhtaampaan suuntaan. Jätin valkoisen viljan, sokerin ja maidon.

Kilojen putoamisen lisäksi minut löi ällikällä ruuan vaikutus ihoni kuntoon: sormien välien ja taipeiden kutina hellitti jo muutamassa viikossa, ja ihottumat katosivat. Muutos oli niin radikaali, että kortisonivoiteiden kanssa turhaan läträtyt vuodet kieltämättä harmittavat.

Lue myös: Kaksi tarinaa: Näin valitsin ruokavalioni

Janina laihtui parikymmentä kiloa jätettyään valkoisen viljan, sokerin ja maidon.

Sallin aluksi itselleni yhden herkkupäivän viikossa, sitten sinnittelin viikon kuusi muuta päivää. Kun jatkoin ruokaremonttiani, jokasunnuntainen roskaruualla mässäily alkoi vaihtua maltillisempaan taateleiden ja maapähkinävoin nautiskeluun.

Pyrin syömään ruuan mahdollisimman alkuperäisessä olomuodossa, eivätkä sokeri, valkoinen vilja tai maito kuulu arkisyömiseeni. Heraproteiini ja raejuusto eivät kuitenkaan aiheuta iho-oireita, joten niitä käytän smoothieissa. Kyläpaikassa syön tarjotun pullan. Joulun aikaan rento piparien napostelu tosin kostautui, ja jouduin parantelemaan herkuttelun jälkiä ihossani.

Ruokavalioni perusta on, että syön 3–4 tunnin välein tarpeeksi isoja annoksia puhdasta ruokaa. Lopetin lihan syömisen viitisen vuotta sitten, mutta kalaa ja kananmunia syön. Joka aterialta täytyy löytyä hiilihydraatteja, proteiinia ja hyviä rasvoja. Saatan syödä kunnon lämpimän ruuan aamupalaksi, jos siltä tuntuu!

Kokonaisvaltaisen muutoksen myötä olen pudottanut parikymmentä kiloa ja saanut terveen ihon, rutkasti energiaa ja rautaisen itsetunnon.

Lue myös: Hiilihydraatit eivät ole pahasta ja 9 muuta vinkkiä liikkujan ruokavalioon

Lue myös: Mitä jos et enää saisi meikata?

Näin syön

Aamupala

Munakas ja iso salaatti.

Välipala

Riisikakkuja, joiden päällä avokadoa ja yrttisuolaa, pieni munakas.

Lounas

Lohta, uunijuureksia ja salaatti.

Välipala

Smoothie, jossa kotimaisia mustikoita, riisiproteiinia, heraa tai raejuustoa, pinaattia, kookosmaitoa, viherjauhetta ja raakakaakaojauhetta. Päälle pähkinöitä ja kaurahiutaleita.

Päivällinen

Nyhtökauraa, uunijuureksia ja kasviksia.

Iltapala

Tuorepuuro kaurahiutaleista ja –maidosta, munakas tai raejuustoa tai sama smoothie kuin välipalalla.

Lue myös:

Mari löysi itsevarmuuden salilta: ”Alipainoisena olin epävarma”

5 tärkeintä kalaa, jotka tarvitset ruokavalioosi

Tekeekö mielesi jotain hyvää? Katso 10 x terveellinen herkku