Juontaja Tuija Pehkonen, 33, löysi lapsuuden lajista täydellisen tasapainottajan hektiselle arjelle.
”Raitapaitainen uimaopettaja yritti pakottaa minut altaaseen. Olin ehkä kuuden vanha ja pelkäsin vettä. Roikuin kiinni uima-altaan reunakaiteessa ja karjuin, että olen leijona ja syön sinut jos yrität tulla lähemmäs. Vaikea uskoa, että uinnista tuli sitten myöhemmin lempilajini.
Vähän sattuman kautta sekä kavereiden esimerkkiä seuraten kiinnostuin uimisesta ihan tosissaan 11-vuotiaana ja aloin treenata kilpauintiryhmässä. Uimajengin yhteisöllisyys ja kisamatkat kiinnostivat ehkä enemmän kuin tekniikan hiominen. Kun kilpailuinto sitten lopahti, valmensin jonkun aikaa pikku-uimareita, kunnes muutin Helsinkiin opiskelemaan.
Olin asunut uudessa kotikaupungissani muutaman vuoden, kun aloin kaivata takaisin veteen. Ensimmäinen uimahallikokemus stadissa oli legendaarinen. Marssin Yrjönkadun uimahalliin tietämättä, että siellä uidaan alasti. Ei ehkä ihan ykkösvalinta treenipaikaksi. Herätin kanssauimareissa hämmennystä uimalakissani ja räpylöissäni – ja hämmentynyt olin minäkin alastomien vartaloiden keskellä. Se oli sellainen hyvin elokuvallinen nuori nainen etsii paikkaansa isossa kaupungissa -kohtaus.
Ystävien kautta löytyi uintiporukka ja sille tuttu vetäjäkin, sattumalta entinen valmennuskaverini Iisalmesta. Uintiryhmässämme on eri ikäisiä ja tasoisia uimareita, ja kokoonnumme säännöllisen epäsäännöllisesti treenaamaan kerran viikossa. Vaikka rakastan sitä, että vedessä saan olla omassa rauhassani, koen mielekkäämmäksi treenata niin, että minulla on valmentajan suunnittelema ohjelma, jonka suoritan läpi. Uintiohjelmaani voi kuulua esimerkiksi alkuverryttely, tekniikka- ja nopeusharjoituksia, potkuharjoituksia ja käsivetoja. Käytän treenatessa pullareita, jotka laitetaan jalkojen väliin, sekä käsiin kiinnitettäviä lättäreitä, jotka antavat vedoille enemmän vastusta.
Rakastan sitä, että vedessä saan olla omassa rauhassani.
Se, että treenin pitää olla mielestäni kunnollista ollakseen motivoivaa, on varmasti peruja nuoruudesta, jolloin treenasin tosi kovaa jopa kahdeksan kertaa viikossa. Tuolloin ehkä syyt treenaamiseen olivat vääränlaiset. Halusin olla vahva ja lihaksikas ja kokeilin paljon erilaisia lajeja, joissa treenattiin nopealla sykkeellä ja aivan äärirajoille asti. Nykyään ajattelen, että liikunta on voimavara. Valitsen lajin ja treenin intensiteetin fiiliksen mukaan. Jos olen väsynyt, menen mieluummin kävelylle kuin salille, enkä enää välitä siitä, jos joku vieressä tekee isommilla painoilla enemmän kuin minä. Olen löytänyt lempeämmät lajit, kuten lenkkeilyn ja joogan, ja lakannut pakottamasta itseäni. Viime syksynä tein töitä seitsemänä päivänä viikossa ja remontoin asuntoa. Jos olisin ollut samassa tilanteessa viisi vuotta aikaisemmin, olisin tinkinyt ennemmin unesta kuin itseni piiskaamisesta. Nyt elämä ja ikä ovat opettaneet, ettei itseään kannata vetää äärirajoille kaikilla elämän osa-alueilla. Niinpä treenasin syksyllä vain jos aikaa ja voimia riitti.
Uiminen on voimalajini. Se on armollista treenaamista, sillä uiminen tekee useimmiten hyvää, vaikka kropassa olisikin jotain kolotuksia. Esimerkiksi kipeän polven kanssa ei ole asiaa salille, mutta uintia se ei haittaa. Nautin siitä, että uima-altaassa olen täysin hektisen arkeni ja somen ulottumattomissa. Kukaan ei voi soittaa tai viestittää minulle. Veden alla on hiljaista ja voin vain keskittyä uimiseen.
Veteen meno tasapainottaa kroppaani ja lievittää stressiä.
Jos olen todella stressaantunut, uiminen rauhoittaa ja auttaa latautumaan. Veteen meno tasapainottaa kroppaani ja lievittää stressiä. Treenin jälkeen teen usein rentoutumisharjoituksia: kellun vedessä, puhallan ilman ulos ja annan itseni vajota pohjaan. Mitä hermostuneempi olen, sitä lyhyemmän ajan pystyn olemaan pohjassa. Toistan harjoituksen niin monta kertaa, että se onnistuu ja olen täysin rauhoittunut.
Itseni rääkkäämisen ja kurinalaisen treenaamisen sijasta keskityn nykyään nauttimaan elämästä. En ole lihaskimppu, eikä minusta koskaan tule sellaista. Jo junnuna uimavalmentajani sanoi, etten tule koskaan saamaan uimarin leveää ylävartaloa, en vaikka treenaisin kuinka. Kroppani ei toimi sillä tavalla. Uinti on opettanut, että kun hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, elämä on paljon mukavampaa.”
Lue myös:
Juontaja Tuija Pehkonen: ”Kauhea, miten olen mollannut kroppaani”
Ota uinti osaksi treenejäsi – lue ammattilaisen vinkit aloittelevalle ja kokeneelle uimarille