Moni meistä on tottunut liikuntasalien suuriin peileihin, mutta tarvitseeko liikkuessa nähdä itsensä? Selvitimme, kannattaako kuvastimeen katsoa urheillessa.
Peilistä heijastuva punaisena hikoileva naamarivistö on monelle tuttu näky. Joku tekee liikkeet pikakelauksella, toisella on hankaluuksia pysyä tahdissa. Ja tuo tuolla kiristelee hampaitaan sen näköisenä, että treeni olisi luultavasti kannattanut jättää tänään väliin.
Mielikuva on selkeä, sillä monet meistä ovat nähneet näyn kuntosalien peileistä lukuisia kertoja. Peilien kautta katsomme paitsi itseämme, seuraamme myös kanssaliikkujia. Monesti myös vertaamme itseämme heihin.
Kun on hyvä treenipäivä, oma peilikuva näyttää voitokkaalta. Huonona päivänä kuvastimesta taas voi näkyä omasta mielestämme pelkkää parannettavaa.
Peilit tuntuvat kuitenkin jopa huonona treenipäivänä perustelluilta. Pitäähän sitä nähdä, että liikkeet menevät oikein. Vai pitääkö? Katsommeko me itse asiassa peilistä jotain muuta?
Ulkonäön merkitys korostuu jatkuvasti
Turun yliopiston tutkija, taloussosiologi Anna Grahn on tutkinut suomalaisten asenteita ulkonäköurheilua kohtaan. Ulkonäköurheilu tarkoittaa, että motiivi liikkumiseen lähtee ulkonäöstä ja sen muokkaamisesta.
Tutkimuksen mukaan ulkonäön parantamiseen keskittyvää urheilua pidetään Suomessa yleisesti paheksuttavana. Silti kulttuurissamme korostuu terve, voimakas ja lihaksikas vartalo – sellainen, joka on yleensä seurausta liikkumisesta. Anna Grahn sanoo, että paradoksi kumpuaa yhteiskunnan rakenteista.
”Ulkonäöstä on tullut yksi hyvinvoinnin osa-alue. Sen vuoksi me myös mittaamme itseämme erilaisilla välineillä, kuten sormuksilla ja urheilukelloilla.”
Hyvältä ja ”oikeanlaiselta” näyttäminen korostuu jatkuvasti. Grahnin mukaan vallalla on kahtiajakoinen ajattelu, jonka mukaan keholla ja mielellä ei muka olisi mitään yhteyttä.
”Jahtaamme niin sanottua ideaalivartaloa ilman, että pysähdymme miettimään miksi.”
Peileistä näemme, olemmeko onnistuneet tavoitteessa. Valitettavasti mittari vain on tuolloin huono.
”Kehonkuvaan keskittyvissä tutkimuksissa on todettu, että ensisijaisesti ulkonäön vuoksi urheilevilla on huonompi kehonkuva kuin niillä, jotka liikkuvat muiden syiden, kuten terveyden vuoksi”, Grahn toteaa.
Odotukset näkyvät peilistä
Moni meistä vilkuilee peiliin salilla, mutta tarkoittaako se väistämättä sitä, että liikkuu ulkonäön vuoksi?
Grahn sanoo, että useimpien meistä on hankala tunnistaa liikkumisen motiivi. Raja terveyden vaalimisen ja ulkonäköön keskittymisen välillä onkin usein häilyvä. Harva pysähtyy miettimään, mitä peilistä itse asiassa katsoo. Todellisuudessa kuvastimesta voi näkyä paljon muutakin kuin mitä kuvittelemme.
”Italialaisen sosiologian professorin Roberta Sassatellin mukaan peilit eivät näytä urheillessa pelkästään omaa kuvaa. Ne näyttävät tämän kuvan tietyn linssin läpi, jolloin meillä on painolastina kaikki yhteiskunnan odotukset ja ideaalit.”
Sassatellin mukaan suurin osa päämääristämme saa vaikutteita nimenomaan siitä, mitä näemme peilistä. Jos esimerkiksi vatsamakkara pilkistää venytellessä, korjaamme vaistomaisesti asentoa niin, että vatsa silenee.
”Sinun ja peilin vuorovaikutus liikkuessa on teorian mukaan suuri. Lisäksi tämä niin sanottu peilityö on todella vaativaa. Me katsomme itseämme, jotta tiedämme, että teemme liikkeet oikein. Mutta samalla katsomme, näytämmekö oikeanlaisilta”, Grahn kertoo.
Motiivi liikkumiselle on usein häilyvä
Vaikka liikkumisen motiivi olisikin ulkonäkö, siitä ei kannata potea huonoa omaatuntoa.
”Kuka oikeasti osaa sanoa, mikä oma ensisijainen motiivi liikunnan aloittamiselle on ollut?” Grahn kysyy.
Jos sohvalta on noussut ylös ulkonäön kohenemisen toivossa, motiivi voi muuttua, kun liikunnasta tulee rutiinia. Tällöin esimerkiksi energian lisääntyminen tai treenien jälkeinen hyvä olo ajavat ulkonäön ohi.
Mutta jos peilistä haluaakin yhä ensisijaisesti mittailla ulkomuotoaan, siitä ei yleensä hiiskuta muille. Häpeä johtuu siitä, että vaikka liikunta on meillä yhteiskunnallisesti hyväksyttävää, ulkonäköurheilu ei sitä ole – eikä etenkään sen tuominen julki.
Sen sijaan vallalla on niin sanottu luonnollinen kauneusihanne. Siihen liittyy ajatus, että peilikuvan eteen ei saa näyttää tekevänsä töitä. Ulkonäkö ei siis saa vaikuttaa tärkeältä, vaikka se sitä olisikin.
Ulkonäön vuoksi liikkuminen ei kuitenkaan tee kenestäkään huonoa ihmistä. Syyt löytyvät yhteiskunnan rakenteista, eivät yksilöistä itsestään.
”Ei voi sanoa, että kukaan ei saisi liikkua ulkonäkö edellä, saati potea siitä syyllisyyttä. Sen sijaan meidän tulisi ymmärtää laajemmin ilmiön taustoja.”
Ohjaajalla on suuri vastuu
Entä mitä peileistä ajattelee liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilainen? Personal trainer ja kuntosaliyrittäjä Kanerva Ahonalan mukaan asia ei ole mustavalkoinen.
Ahonala omistaa Helsingissä sijaitsevat Punavuori ja Lauttasaari Health Club -salit. Kummassakaan ei ole peilejä.
”Peilittömyys johtuu siitä, että asiakkailla on minut. Koska olen paikalla ohjeistamassa heitä henkilökohtaisesti, heidän ei tarvitse nähdä itseään peilistä. Ohjaajalla onkin tässä asiassa tärkeä rooli.”
Ahonala pystyy neuvomaan jokaista asiakasta henkilökohtaisesti, sillä ryhmät ovat tarkoituksella pieniä. Lisäksi valinta peilittömyydestä liittyy kehopositiivisuuteen: Ahonalan saleilla ulkonäköön ei kiinnitetä sen suurempaa huomiota. Jokaisen on saatava tulla treenaamaan omana itsenään.
Toisaalta peilejä ei kaivata myöskään siksi, että Ahonalan saleilla pidetään myös joogatunteja. Joogasaleilla peilejä on yleensä vain harvoin. Se johtuu siitä, että lajissa tärkeintä on oman kehon ja sen liikeratojen tunteminen. Siinä peilit eivät ole avuksi.
On kuitenkin lajeja, joissa peilejä tarvitaan. Ahonala mainitsee etenkin koreografiset lajit, tanssin ja bodypumpin.
”Esimerkiksi bodypumpissa peilit ovat itse asiassa tärkeät. Isoilla ryhmäliikuntatunneilla ohjaajalla ei ole mahdollisuutta neuvoa kaikkia henkilökohtaisesti. Tällöin on hyvä, että omat liikkeet voi nähdä peilistä. Näin ne menevät todennäköisemmin oikein.”
Peilikuvan merkitys korostuu nuorissa
Ulkonäkö tarkoittaa kuitenkin muutakin kuin lihaksia tai tietyn muotoista takapuolta. Myös liikunnasta syntyvä hyvä olo ja ryhdikkyys vaikuttavat itsetuntoon, ja sitä kautta ulkonäköön.
Kanerva Ahonalan mukaan ihminen näyttää paremmalta, koska voi paremmin. Ulkonäön vuoksi liikkumista demonisoidaankin turhaan.
”On ihan ookoo liikkua ulkonäön vuoksi, jos se on syy, joka saa sinut ylös sohvalta. Mukana tulevat kuitenkin terveysvaikutukset.”
Ahonala on itse kilpaillut fitnessissä, jossa ulkonäön merkitystä ei voi kiistää. Lajissa on kuitenkin tekijöitä, jotka suojaavat kehonkuvan ongelmilta.
”Fitness on aikuisten laji, jossa kilpailijat ovat täysi-ikäisiä. Tällöin omat rajat on helpompi tunnistaa. En siksi pidä fitnessiä yhtä ongelmallisena kehonkuvan kannalta kuin niitä lajeja, joissa kisaavat nuoret ihmiset, kuten luistelua tai voimistelua.”
Myös Anna Grahnin mukaan tutkimus osoittaa, että ulkonäön merkitys korostuu etenkin nuorten parissa. He esimerkiksi kuluttavat usein paljon sosiaalista mediaa, jonka kautta ulkonäköpaineet voivat helposti kasvaa.
”Some ei itsessään ole paha. Mutta se antaa ymmärtää, että meillä kaikilla olisi valta valita, miltä näytämme. Todellisuudessa asiaan vaikuttavat myös esimerkiksi geenit. Meidän tulisikin yrittää nähdä vallalla olevien kauneusihanteiden taakse”, Grahn muistuttaa.
Se on haastavaa, sillä altistumme tälle kuvastolle säännöllisesti. Lisäksi yhteiskunta palkitsee epäsuorasti niitä, jotka onnistuvat muokkaamaan ulkonäköään normien mukaiseksi. Yleinen hyväksyntä saa jatkamaan valitulla tiellä.
Vaihda kontrollintarve liikunnan iloon
Ulkonäön vuoksi treenaaminen on siis inhimillistä, ja suurin osa meistä tekee sitä jossain määrin. Mutta samalla oman peilikuvan mittaaminen voi saada meidät keskittymään vääriin asioihin.
”Ulkonäön vuoksi liikkuminen ei saisi olla muuta elämää rajoittavaa. Siksi on tärkeää osata tunnistaa omat rajat ja tietää, milloin pitää himmata tai lopettaa”, Kanerva Ahonala sanoo.
Grahnin mukaan ulkonäköurheiluun liittyy usein myös kontrollin tarve. Monet näkevät liikunnan osana painonhallintaa. Sillä niin sanotusti pidetään paino kurissa. Tällöin liikkumisesta voi tulla pakkopullaa, ja omaan peilikuvaan saattaa olla hankala suhtautua myönteisesti.
”Kontrollin sijaan olisikin tärkeää löytää liikunnan ilo. Näin liikkumisesta tulee elämänmittainen tapa. Voikin miettiä, pystyykö liikunnasta lopulta saamaan lopulta onnellisuutta, jos se on osa isompaa oman elämän kurikoneistoa.”
Lue myös:
Onko ulkonäkö riittävä motivaattori treenaamiseen? Asiantuntija vastaa