Toisista aina huolen pitänyt Susanna Aarnio päätyi lähes työkyvyttömäksi sairastuttuaan sidekudosreumaan. Nyt hän opettelee pitämään itsestään huolta hikisen kiertoharjoittelun ja lempeän joogan avulla.
Sairaus tuli puun takaa. Eräänä aamuna Susanna Aarnio ei enää päässyt sängystä ylös. Hänen jalkapohjansa olivat niin arat, ettei hän pystynyt kunnolla kävelemään. Käsissäkään ei ollut voimaa. Ne olivat jäykät ja niveliä särki. Kivut iskivät pahimpaan mahdolliseen aikaan. Susannan kuopus oli vasta muutaman viikon ikäinen. Arki oli ilman kipujakin rankkaa. Vauvan lisäksi hän oli yksin vastuussa puolitoistavuotiaasta, kolmevuotiaasta ja teini-ikäisestä. Elämästä tuli selviytymistä.
− Heräsin aina aamuyöllä, jotta sain itseni notkeutettua ennen vauvan heräämistä. Muuten en olisi saanut häntä sängystä ylös, enkä edes valmistettua perheelle aamiaista.
Susanna hakeutui reumapolille, jossa hän sai diagnoosin. Monimuotoinen sidekudosreuma oireili kuten nivelreuma, tosin onneksi vain paikallisesti. Hoidoksi tarjottiin lääkkeitä, kortisonia ja malarialääkkeenäkin tunnettua hydroksiklorokiinia.
− Olin lamaantunut. Halusin luonnollisesti imettää, ja pitkitin lääkityksen aloittamista jonkin aikaa yhteistyössä reumatologin kanssa.
Susanna oli nuorena viettänyt joka kesän Saksassa, ja siellä homeopatia ja yrttilääkintä kulkivat vaihto-oppilasperheissä normilääketieteen rinnalla.
− Saksassa vaihtoehtoiset hoitomuodot kuuluvat monien perheenäitien yleissivistykseen. Vasta kun ne eivät tuota tulosta, haetaan apua koululääketieteestä. Suomessa asiat on rajattu irralleen toisistaan.
Susanna on itsekin opiskellut Hollannissa asuessaan yrttilääketiedettä ja homeopatiaa, joten hän pyysi apua homeopatiaan erikoistuneelta lääkäriltään Merja Riskalta. Lääkäri määräsi homeopaattisen tukihoidon lääkehoidon rinnalle vähentämään kortisonin haittavaikutuksia. Lisäksi Susanna sai tiukan ruokavalion.
− En syönyt mitään, mikä voisi lisätä tulehdusta. Lähinnä se tarkoitti sokerin ja hiivan poisjättämistä. Jätin myös maitotuotteet ja gluteenin pois päivittäisestä käytöstä.
Kippurasormet
Kortisoni vaikutti nopeasti, ja virallinen lääkitys purettiin.
− Vaihtoehtoisten tukihoitojen käyttöä ei ilmeisesti vieläkään oikein suositella, toisin kuin monissa Euroopan maissa. Minulle oli kuitenkin tärkeintä, että kaikki hoidot
toimivat.
Kivut helpottuivat, ja Susanna höllensi ruokavaliotaan.
− Kun olo tuntui melko hyvältä, en tietenkään keskittynyt siihen enää niin paljon.
Minulla ei edes ollut mahdollisuutta antaa aikaa itselleni. Kaikki energia meni muiden hoitamiseen.
Susanna on aina ollut se, joka ei pyydä apua. Hän on se, joka auttaa.
Niin kävi silloinkin, kun elämästä tuli lyhyen rauhallisen jakson jälkeen melkoista mylläkkää, kun setä ensin teki itsemurhan, rakas isänäiti kuoli ja lopulta Susannalle hyvin läheinen isä sairastui ja kuoli lyhyen ajan jälkeen. Oma sairaus hautautui kaiken alle.
Ei siis ollut ihme, että reumaoireet palasivat. Jalat ja kädet olivat jäykät, mutta kivut oli unohdettava. Hän yritti vain pärjätä arjessa.
− Yhtenä päivänä sitten tajusin, että kädet ja jalat olivat täysin vääntyneet. Sormissa oli pahoja epämuodostumia.
Lähelläni olleet ihmiset eivät varmaan kiinnittäneet asiaan mitään huomiota siksi, että olin vain mennyt eteenpäin. Keksin aina keinon, että pystyn fyysisesti selviämään. Kipukynnyksenikin on todella korkea.
Susanna varasi ajan ortopedille. Jotain oli tehtävä, että hän saisi taas sormensa ja varpaansa suoriksi.
− Selvisi, että jalkapöytänikin oli epämuodostumien takia murtunut. Olin kävellyt sillä vuoden. Olin ajatellut, että kipu kuuluu asiaan.
Edessä oli ensimmäinen suoristusleikkaus. Susannan varpaisiin laitettiin piikit, joiden avulla ne saatiin suoriksi. Isovarpaaseen jätettiin rautapiikki, joka pitää edelleen varvasta suorana. Myös käteen ja peukaloon laitettiin rautaa, jotta ne saatiin oikeisiin asentoihin. Susanna oli hakeutunut hoitoon liian myöhään, eikä tuossa vaiheessa enää voitu kovin paljoa tehdä. Suurin osa käsien luista jäi kippuraan.
Susanna oli aina elänyt kohtuullisesti, mutta nyt elämästä oli siivottava kaikki ylimääräinen pois.
Luonnon sylissä
− Olen aina elänyt kohtuullisesti ja terveellisesti, mutta nyt tiesin, että on siivottava elämästä pois kaikki ylimääräinen.
Susanna asui lasten kanssa metsän keskellä Nuuksiossa. Lapsesta saakka hän on joko kuvannut tai maalannut kasvien kaunista elämänkiertoa. Kuvaaminen oli Susannalle tälläkin kertaa terapiaa. Hän vaelsi pitkin Nuuksion metsiä, kuvasi ja pääsi päivä päivältä kameransa avulla syvemmälle kasvien sisäiseen maailmaan.
Susanna on viralliselta koulutukseltaan uskontotieteilijä ja ammatiltaan pohjoisen shamaaniperinteen vaalija. Tätä pohjoisten kansojen arkaaista maailmankuvaa hän myös opettaa perustamassaan Johannes Setälä -keskuksessa.
− Kun ryhdyin yhdistämään shamanismin opettamiseen ”outoja kasvikuviani”, löysin sisäisen rauhan. Makro- objektiivin välityksellä saan kerrottua kuvallisessa muodossa muillekin, mitä näen
tehdessäni shamanismin parissa työtä.
Toinen tätä maailmankuvaa ulospäin avaava väylä on niin sanottu arkaainen laulu.
− Kun laulan joutsenten laulua tai keskityn koko kehoni voimalla karhujen syvään ääntelyyn, olen onnellinen.
Shamanistisessa maailmankuvassa puhutaan luonnon ajatuksista kaiken tiedon alkulähteenä. Siksi hänelle on tärkeää opettaa, että luontoyhteytemme ja siitä kumpuava luonnollinen tarpeemme
suojella luontoa on elämämme elinehto maapallolla. Metsiä pitää suojella , jotta ne säilyisivät tuleville sukupolville.
Lähes työkyvyttömäksi
− Työssäni keho on instrumenttini. Jos jokin ei ole oikein, tunnen sen kehossani ja reumaoireet palaavat.
Näin kävi, kun perhe joutui muuttamaan Nuuksiosta kaupunkiin, sillä lasten koulunkäynti vaikeutui joukkoliikennemuutosten vuoksi.
− Olin ollut onnellinen ja hyvinvoiva metsässä. Lasten arki helpottui, joten valinta oli hyvä. Minulle muutos oli kuitenkin järisyttävä. Paluu kaupungin hälyyn ja keinotekoiseen, luonnottomaan
rytmiin oli kehollisesti rankkaa.
Reumaongelmat pahenivat ja tulehdusarvot lähtivät nousuun. Susanna suostui kokeilemaan metatreksaattihoitoa. Vaikka hoito aloitettiin pienellä annoksella, se aiheutti sen, että parissa viikossa meni muisti. Susanna oli täysin työkyvytön.
− Valitettavasti reumaoireet eivät parantuneet, vaan laahustin eteenpäin puolen vuoden ajan täysin ihmisrauniona.
Siinä ei ollut mitään järkeä.
Susanna lopetti lääkityksen ja aloitti jälleen homeopaattisen hoidon lääkärinsä ohjauksessa. Myös ravintoterapeutin kanssa käytiin läpi tilanne ja ruokavaliosta poistettiin nyt kaikki viljatuotteet ja maito. Hoidon vaikutus oli valtava.
Susanna oli jo aiemmin miettinyt, että elämästä puuttuu kaikessa metsässä tarpomisesta huolimatta hikiliikunta, joka palauttaisi kehollisen ilon ja fyysisen itsetunnon.
Läheinen ystävä vinkkasi personal traineriksi valmistuneesta tyttärestään, joka haki aloittelevana yrittäjänä valmennettavia. Susanna päätti, että jos Kata Kämäräinen ottaisi vanhan raihnaisen
reumaatikon ohjattavakseen, hän aloittaa säännöllisen treenaamisen.
− Päätin, että jos liikunta ei toimisi, olisin valmis ottamaan kaikki lääkkeet vastaan. Ei pidä olla tyhmä, vaan joskus on hyväksyttävä, ettei selviä omin keinoin.
Raskaaseen lääkehoitoon palaaminen olisi kuitenkin tarkoittanut, että Susannan olisi pakko unohtaa työnsä. Puolikuntoisena fyysinen työ ei olisi enää onnistunut.
Ihana, kamala hikoilu
Kova, kiertoharjoitteluun perustuva lihaskuntotreeni oli Susannalle täysin uutta ja ihmeellistä. Hän ei olisi ikinä aloittanut, ellei vastassa olisi ollut turvallinen valmentaja, melkein perheenjäsen. Tuttu ihminen takasi sen, että hän pystyi olemaan oma itsensä.
Hän sanoi Katalle heti alussa, että epäilee vahvasti olevansa liian huonossa kunnossa pystyäkseen mihinkään. Työsarkaa olisi valmentajalle ehkä liikaa, jos niveletkään eivät kestäisi mitään. Kata oli kuitenkin äärimmäisen kannustava, lujasti lempeä, eli aivan täydellinen valmentaja Susannalle.
Alku ei kuitenkaan ollut aivan helppo.
− Ensimmäinen tunti oli tosi hurja ja olin aivan loppu laahustaessani urheilukentältä jalat täristen kotiin. Olen tottunut työssäni todella kurinalaiseen tekemiseen, joten ei tullut mieleenikään luovuttaa. Tiesin olevani oikealla polulla, jota edelleen eteenpäin pusketaan.
Treenatessa myös nuoruuden juoksuharrastus palautui mieleen. Susanna oli aloittanut juoksemisen lapsena, kun veli oli teini-ikäisenä sairastunut kuolemaan johtaneeseen munuaissairauteen.
Juokseminen oli tuntunut luontevalta tavalta käsitellä surua ja pelkoja. Susanna juoksi säässä kuin säässä, niin kauan kun voimat loppuivat.
Fyysinen liikunta oli reuman vuoksi hiipunut pois elämästä. Se, että sitä tarvitsi, oli unohtunut.
− Tajusin treenatessani, että pystyn taas käsittelemään pelkojani, enkä anna kipujen lamaannuuttaa. Hikoilin kaiken tuskan ja pahan pois.
Treeneissä Susanna tekee kaiken sen, mitä ryhmässä muutkin ja siitä hän on todella kiitollinen. Koskaan ei ole ollut olo, että Kata hellisi häntä sairauden vuoksi. Susanna treenaa esimerkiksi kahvakuulan ja kuntopallon avulla. Niiden käsittelyssä tarvitaan puutarhahanskoja, jotta ote pysyy.
− Ainoa, mitä en pysty tekemään, on peruspunnerrukset, sillä sormeni eivät suoristu. Teen sitten punnerruksia jollain muulla tavalla.
Sisu, lihasmuisti ja peruskunto ovat auttaneet edistymisessä. Peruskunnosta on pitänyt huolen se, että Susanna on tarponut koko elämänsä päivittäin metsässä painava reppu selässään. Hienointa on ollut huomata, että reumaoireet kipuineen ja turvotuksineen ovat melkein kaikki kadonneet ja lihasvoima kasvanut merkittävästi.
Säännollisen treenaamisen ansiosta kivut ovat vihdoin kadonneet.
Hyvästit kivuille
Lihasvoiman kasvaessa Susanna alkoi haaveilla myös paluusta joogan pariin, koska hän tiesi joogan avulla pystyvänsä palauttamaan sen viimeisen puuttuvan palasen, eli notkeuden, kehoonsa.
Susanna oli harjoittanut vuosia kundaliinijoogaa asuessaan Hollannissa. Hän löysi opettajakseen Helsingin Kundaliinijoogakoulussa toimivan Inderjit Kaur Khalsan.
− Opettajani on rehellinen ja huokuu oikeanlaista henkistä voimaa. Kävin muutamalla hänen kurssillaan ja sitten Inderjit teki minulle henkilökohtaisen joogaohjelman. Nykyisin Susanna herää joka aamu viideltä joogaamaan. Harjoitus kestää tunnin verran.
− Se on niin ihanaa ja rauhoittavaa! Aina huono puoli on, että joudun joogaamaan sisällä, koska kotimetsäni on liian meluisa liikenteen takia.
Ennen säännöllistä joogaamista Susannan keho, erityisesti kädet, olivat hyvin kireät.
Namaste-asento oli täysin mahdoton. Harjoittelun avulla sormet ovat lähentyneet toisiaan. Aluksi käsien väliin olisi mahtunut pesäpallo, nyt ehkä enää vain golfpallo, jos sitäkään. Parasta säännöllisessä treenaamisessa on kuitenkin, että Susanna pystyy jälleen olemaan myös heikko ja autettavana.
Yhteisöllisyys on ihanaa ja ravitsevaa. Fyysiset kivut ovat mennyttä aikaa, vihdoin.
− Reumakivut ovat nakertavia. Ei ihme, että se syö monien mieltä ja ajaa epätoivon ja luovuttamisen kierteeseen. Itse olen kiitollinen siitä, että saan kohdata elämän ilon, rakkauden ja yhteisöllisyyden kautta.