Neljä hyvinvointivaikuttajaa paljastavat tärkeimmät kauneusrituaalinsa.
Hyvinvointi näkyy naamasta. Pyysimme eri ikäisiä hyvinvointivaikuttajia paljastamaan heidän kauneusrutiininsa. Nappaa parhaat vinkit käyttöösi!
Vilma Peltonen panostaa kosteutukseen
Hyvinvointibloggaaja, valokuvaaja ja joogaohjaaja Vilma Peltosen, 30, tärkein kauneusrutiini on kosteutus.
− Ihoni ja hiukseni ovat luonnostaan kuivat. Uskon, että kauneus lähtee sisältä ja elintapamme vaikuttavat ulkonäköömme. Terveellinen ruoka, jooga sekä ulkoilu ovat hoitorutiineja, joihin uskon eniten.
Vilma Peltonen puhdistaa kasvonsa aamuin illoin vähintään misellivedellä sekä kosteuttaa kasvot monivaiheisesti.
− Huolehdin myös suusta enkä voisi elää ilman ayurvedista kielenkaavinta tai hammaslankaa.”
Vilman täsmävinkki:
”Sinkki- ja biotiiniravintolisät sekä Opti MSM ovat selvästi auttaneet hiusteni ja ihoni hyvinvointiin. Risiiniöljy on hyvä luonnollinen ”ripsiseerumi”.
Kirsi Alm-Siira luottaa aurinkorasvaan
MTV3:n uutisankkuri ja ryhmäliikuntaohjaaja Kirsi Alm-Siiran, 45, äiti opetti jo pienenä, että kasvot ja kaula pitää aina kuivata ja rasvata alhaalta ylöspäin maan vetovoiman vastaisesti.
− Olen tehnyt näin koko ikäni. Tehosta en tosin osaa sanoa mitään.
Kirsi voi hyvin olla meikkaamatta, mutta hiukset hän laittaa jotenkin joka päivä.
− Käytän luonnonharjaa ja päivittäin myös takkuja selvittävääjätettävää hoitoainetta.
Kirsin täsmävinkki:
”Olen välttänyt jo vuosia ottamasta kasvoille aurinkoa. Käytän kesät talvet suojakerrointa 50. Iho kiittää.”
Hanna Sumari kerrostaa kosteutta
Sisustustoimittaja, tv-juontaja ja bloggaaja Hanna Sumarin, 62, ehdottomasti tärkeimmät kauneusrutiinit ovat elintavat ja ihon kosteutus.
− En käytä alkoholia enkä vedä röökiä. Kerrostan iholle kosteutta ennen kuin teen meikin. Imeytän hoitovedet ihoon kunnolla hieromalla ja saan samalla kasvohieronnan. Se tuntuu ihanalta! Iho näyttää kuulaalta, kun se on täynnä kosteutta. Meikkivoiteen levitän kevyesti sormin enkä käytä puuteria kuin joskus kuvauksissa.
Hannan täsmävinkki:
”Ihoni on muuttunut selkeästi parempaan Sensain hoitovesien myötä. Saman sarjan tuotteet todella tukevat toisiaan.”
Meri Turunen pitää meikittömiä päiviä
Fitnessmalli, bloggaaja ja personal trainer Meri Turunen, 24, uskoo, että hyvinvointi näkyy naamasta. Siski hän juo paljon vettä ja huolehtii monipuolisesti terveydestään.
− Arkimeikkini on melko monivaiheinen, mutta en käytä kovin paljon rahaa kosmetiikkaan. Olen löytänyt itselleni sopivia, edullisia tuotteita. Pidän usein myös meikittömiä päiviä ja tunnen oloni mukavaksi luonnollisenakin.
Hiukset hän pesee kaksi kertaa viikossa.
− Olen todennut, että ne rasvoittuvat vähemmän, kun en pese niitä liikaa.
Merin täsmävinkki:
”Mineraalien ja vitamiinien puutostilat näkyvät myös naamasta. Puutoksiin eivät rasvat auta. Olen muutenkin kiinnostunut terveydestäni ja veriarvoistani ja mittautan ne säännöllisesti.”
Lue myös:
7 vinkkiä parempaan ihonhoitoon
Janina Flinkman: Atooppinen ihoni parani puhtaalla ruualla