Start-up-yrittäjä Outi Ellilä, 39, ajattelee, että hänellä on kaksi elämää. Ensimmäisessä urakiituri ei pysähtynyt koskaan. Toisen elämänsä alussa hän oppi kuuntelemaan hiljaisuudessa itseään.
Outi Ellilä herää aamuisin sydän murskana. Hän raahautuu vessan peilin eteen ja lukee sinne liimaamansa post-it-laput. Parisuhde on vastikään päättynyt ja pitkäaikainen haave lapsesta liukunut tavoittamattomiin.
Kaikki asiat, joilla on Outin elämässä ollut merkitystä, ovat kadonneet. Lapuista hän etsii vahvistusta, jotta hän tuntisi itsensä edelleen arvokkaaksi. Niissä lukee sellaisia asioita kuin ”Sinulla on kaunis hymy” ja ”Olet ihana”. Sanat ovat pieniä, mutta juuri nyt, kun elämässä ei ole suuntaa, ne antavat edes hieman lohtua.
Kiihtyvässä uraputkessa
Ulkoisesti Outilla meni hyvin, ja monien mielestä hän eli jopa kadehdittavaa elämää. Nuori nainen oli ehtinyt työskennellä toimitusjohtajana mainostoimistossa ja markkinointijohtajana isoissa firmoissa. Hän oli tienannut kolmikymppisestä lähtien yli 150 000 euroa vuodessa, ja kaapissa oli jemmassa rivi hienoja laukkuja.
Työpäivät venyivät pitkiksi, hän lähti harvoin töistä ennen seitsemää. Pitkän päivän jälkeen hän suuntasi vielä salille treenaamaan kovilla tehoilla.
− Olen pelannut SM-sarjassa koripalloa ja oppinut siihen, että treenien pitää olla kovia. Vaikka olen aika kestävä, elämäni ei näin jälkikäteen katsoen ollut kovin vakaata.
Outi ei ehtinyt koskaan palautumaan kunnolla. Hän oli jatkuvassa ylivirittyneessä tilassa ja kärsi erilaisista tulehduksista sekä kuumeilusta.
Tiukassa uraputkessa vierähti 13 vuotta ennen kuin Outi pakottautui miettimään, mikä elämässä loppujen lopuksi on tärkeintä.
Tärkeysjärjestys uusiksi
Outi ja hänen kumppaninsa halusivat perheen mutta huomasivat, ettei se mennytkään niin kuin Outi oli tottunut ajattelemaan. Raskautta ei voinut aikatauluttaa ja suorittaa alta pois kuten mitä tahansa tehtävää.
Kun lasta ei alkanut kuulua, pari hakeutui lapsettomuushoitoihin. Kesken hoitojen tuli yllättäen ero.
− Kun suunnitelmat vedettiin alta pois, minun oli pysähdyttävä miettimään, mikä elämässä oli tärkeää ja miten jatkaa eteenpäin.
Hän päätti vähentää töitä ja lopetti kovan treenaamisen. Kaiken kaaoksen keskelle Outi kaipasi rauhaa elämään ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
− Kävelin, joogasin, luin, olin kotona ja käperryin itseeni. Siitä uusi elämäni lähti rakentumaan.
Outi tiesi myös, että jos hän haluaisi lapsia, hän ei hän voisi enää odottaa. Kolmen kuukauden kuluttua erosta hän päätti jatkaa lapsettomuushoitoja yksin, vaikka edessä oleva prosessi oli vaikea.
− Olen aina ollut heti tänne kaikki nyt -ihminen, joten kärsivällisyyttäni piti kasvattaa. Kun kaikki piti sitten kantaa yksin omilla harteilla, löytyi voimaa.
Hoitojaksoon mahtui paljon itkua ja pettymyksiä. Outille tehtiin yhteensä neljä koeputkihedelmöitystä, jossa käytettiin hänen omia munasolujaan. Neljännen yrityksen jälkeen hän päätti siirtyä jonottamaan luovutettua munasolua.
− Oli alusta saakka selvää, että jos hedelmöitys ei onnistu omilla sukusoluilla, siirryn lahjoitettuun. Adoptiokin oli yksi vaihtoehto.
Outi Ellilä löytää uuden suunnan
Hoitojen aikana Outi kipuili myös työelämässä. sillä omat arvot eivät enää vastanneet kovan yritysmaailman arvoja. Pikkuhiljaa päätös kypsyi ja hän siirtyi pois uraputkesta. Suunnitelmakin oli valmis: Hän oli jo edennyt pitkälle luovutusjonossa, joten hän ajatteli tekevänsä hiukan töitä konsulttina ja jäävänsä sitten äitiyslomalle. Toisin kuitenkin kävi.
− Luotin intuitioon ja sydämen ääneen. Työelämästä pois jäämisen jälkeen minussa vapautui suunnaton määrä energiaa. Olin rakkauskuplassa, vaikka minulla ei ollut parisuhdetta eikä lasta.
Vapautunut energia kanavoitui uuteen; syntyi ajatus omasta yrityksestä, Minskasta. Se on hyvinvointimedia ja verkkokauppa, jonka tavoitteena on auttaa ihmisiä tekemään ilmaston ja henkilökohtaisen hyvinvoinnin näkökulmasta hyviä valintoja. Se perustuu niihin arvoihin, jotka ovat nykyisin Outin elämässä läsnä.
− Aikaisemmin sain usein sen, minkä halusin, ja nälkä kasvoi syödessä. Olen edelleen kunnianhimoinen, mutta kohdistan tekemiseni eri tavoin. Nyt tekemisessäni on enemmän auttamisaspekti ja halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti tärkeäksi katsomiini asioihin.
Outi ajattelee eläneensä vuosia sit ku -elämää. Nyt hän kuitenkin tietää, että onni löytyy vain ja ainoastaan omasta itsestään. Hän ei enää tavoittele hienompia titteleitä tai suuria omaisuuksia, tämä hetki riittää.
Outi myöntää, että hänessä kytee edelleen palo, joka panee asioita liikkeelle. Sen liekki on vain suuntautunut toisaalle.
− Aiemmin en pystynyt olemaan läsnä hetkessä ja luottamaan siihen, että asiat menevät, kuten niiden kuuluukin mennä.
Kiitollisuuden voima
Outille raskaaksi tuleminen oli vaikeaa, mutta kun hän sitten Minskan perustamismyllerryksen keskellä oli vihdoin raskaana, hän huomasi, että hänellä oli kahden ihmisen energiat. Nykyinen työ on Outille elämäntehtävä, josta hän saa täyttymystä. Entiseen tahtiin ei kuitenkaan ole paluuta, vaikka hän on tyttärensä Edenin syntymän jälkeen tehnyt töitä miltei koko ajan.
− Eden on tärkeintä maailmassani. Haluan silti toteuttaa itseäni. Oma hyvinvointini on tärkeää, ja minulle siihen kuuluu työn ja perheen yhdistäminen.
Yksivuotiaan tyttären yksinhuoltajan aika on rajallista, joten vauvavuosi ja yrityksen perustaminen ovat vaatineet valintoja. Entisenlainen treenaaminen ei ole enää arvolistalla kärkipäässä.
− Elin 38,5 vuotta itselleni. Nyt työ ja aika Edenin kanssa tuovat minulle paljon onnellisuutta, enkä halua stressata siitä, etten pääse urheilemaan. Näin on hyvä.
Jos kovatehoinen hikitreeni auttoi ennen pääsemään työstä eroon, nykyisin sen tekevät kotona oleminen, kävelylenkit, mielenhallinnan harjoittaminen sekä jooga, josta tuli elämänmuutoksen aikana rakas harrastus.
− Jooga ei ole minulle suorittamista vaan enemmänkin itsen äärellä olemista.
Tällä hetkellä Outi pääsee harvoin tunneille, sillä kukaan muu ei ole iltaisin nukuttamassa lasta. Siksi hän avaa maton illalla kotona ja kelluu siinä vähän aikaa. Joskus Eden leikkii vieressä ja Outi pyörittelee samalla kroppaa auki.
Jo pelkästään Edenin kanssa oleminen on palauttavaa ja maadoittavaa. Kaikkea Outin tekemistä ja olemista ympäröi kiitollisuus.
− Kiitän joka päivä Edenistä. Ja siitä, että meillä on lämmin koti, ravintorikasta ruokaa ja Edenillä puhtaat vaipat. Olen niin kiitollinen perusasioista, että joskus tuntuu, että poksahdan.
Outi on ottanut tavakseen käydä joka ilta ennen nukkumaan menoa itsensä kanssa keskustelun, jossa hän kiittää hyvistä asioista. Kiitollisuutta Outi opetteli varsinkin silloin, kun hän tunsi olevansa eron jälkeen pohjalla ja elämän suunta oli kadonnut. Hän teki myös kiitollisuusharjoituksia ja kirjoitti kiitollisuuspäiväkirjaa ennen nukkumaan menoa.
− Nykyisin kiitollisuus on luonnollisella tavalla läsnä elämässäni.
Irti päästämisen taika
Kiitollisuustaitoja Outi on tarvinnut myös työelämässä, sillä koronavuosi ei ole ollut uuden yrityksen perustajalle helppo. Outi sanoo, että kun on oppinut olemaan kiitollinen juuri tässä ja nyt, on helpompi luottaa siihen, että asiat menevät niin kuin niiden kuuluukin mennä.
− Pystyn rehellisesti sanomaan, etten enää stressaa. Totta kai minullekin tulee joskus hetkiä, jolloin mieli horjuu. Se, mitä itse voin tehdä, on tehdä parhaani. Annan täyden panoksen mitä ikinä sitten teenkin, ja luovun stressistä, että pitäisi olla jotain vielä enemmän.
Nykyisin Outi pystyy vaikeina hetkinä aiempaa helpommin palauttamaan itsensä tähän hetkeen. Kun elämä muuttui, hän teki valtavasti töitä sen eteen, että hän oppi kuuntelemaan hiljaisuudessa itseään. Hän löysi näin onnellisuuden sisältään, ei ulkoa päin. Hän ei puhu niinkään meditaatiosta, vaan siitä, että kaikki vapaa-ajan tekeminen muuttui meditatiiviseksi: hiljaisuus löytyy hiljaisuudessa olemisesta.
Hän pohtii, että pahinta yrityksen kanssa olisi se, että se menisi konkurssiin. Mutta mitä sitten? Senkin jälkeen Outilla olisi kaksi kättä ja kaksi jalkaa. Lapsi on terve.
− Onni ei ole kiinni siitä, jos investoimani eurot katoaisivat. Rahalla ei sinänsä ole enää merkitystä. Jos yritys kaatuisi, silläkin olisi jokin opetus.
Lue myös:
Pappi ja crossfit-urheilija Outi: Onneksi kolari ei ollut game over