Näin opit jämäkkyyttä.
Taivuttelivatko ystävät sinut taas ulos, vaikka oikeasti olisit halunnut viettää rauhallista koti-iltaa?
Jos saat ravintolassa huonon annoksen, syötkö mieluummin mukisematta kuin valitat tarjoilijalle?
Onko ei-sanan sanominen on sinulle vaikeaa ja nolostuttavaa?
Jos kuulostaa tutulta, saatat kärsiä jämäkkyyden puutteesta.
Kiltteys kuulostaa kivalta, mutta loputon myöntyminen ja myötäileminen ei tee kenellekään hyvää. Jos kiltteytesi tarkoittaa, että joudut pienentämään itseäsi ja suostut jatkuvasti sellaiseen, mitä et oikeasti haluaisi, teet elämästäsi vaikeaa, uuvut ja lopulta katkeroidut.
1. Ilmaise tunteesi
Jämäkkyys tarkoittaa taitoa ja halua ilmaista omia tunteita, tarpeita ja mielipiteitä rehellisesti ja avoimesti – loukkaamatta kuitenkaan muiden oikeuksia tehdä samoin.
Jämäkkyys ei tarkoita aggressiivisuutta, hyökkäävyyttä tai itsekorostusta. Jämäkkä osaa kommunikoida: hän kertoo oman kantansa ja pysyy siinä, muttei tallo muiden varpaille.
2. Sano ei – sinusta pidetään enemmän
Ensin sinun on ymmärrettävä – ihan oikeasti ja syvällisesti ymmärrettävä – että sinulla on oikeus hallita omaa elämääsi. Sinulla on oikeus tunteisiisi, arvoihisi ja uskomuksiisi ilman että sinun täytyy selitellä niitä muille. Saat sanoa Ei, En tiedä, En ymmärrä ja En piittaa. Saat pyytää apua ilman että tunnet olosi avuttomaksi. Sinulla on myös oikeus muuttaa mieltäsi ja tehdä virheitä.
Saatat pelätä, ettei sinusta pidetä, jos asetut poikkiteloin. Tosiasiassa jämäköitä, suoria ihmisiä pidetään vakuuttavina, miellyttävinä ja suosittuina tyyppeinä.
Luota, että elämänlaatusi paranee, kun ilmaiset todelliset tunteesi: olet itsevarmempi, päättäväisempi ja läheisesi arvostavat sinua enemmän.
3. Lopeta valehteleminen
Miten usein olet hätäpäissäsi sepitellyt mitä nolostuttavimpia hätävalheita, kun et ole vain tohtinut sanoa suoraan?
Tarkoituksesi on hyvä: haluat miellyttää toista ja säilyttää vaikeissakin tilanteissa paitsi omat, myös vastapuolen kasvot. Et halua loukata.
Moinen käytös on kuitenkin paitsi epärehellistä, myös epäreilua. Kukaan ei voi lukea ajatuksiasi. Sinun on suostuttava jakamaan ne. Meillä on velvollisuus paitsi itseämme, myös toisiamme kohtaan ilmaista tunteitamme.
Kun laitat omat tarpeesi terveen itsekkäästi ykköseksi ja myös näytät sen, läheisesi voivat luottaa, että olet vilpitön heitä kohtaan.
4. Rauhoita kehonkielesi
Kun kerrot mielipiteesi, kieltäydyt tai olet eri mieltä, älä epäröi, keksi verukkeita tai pyytele anteeksi. Älä anna muiden taivutella sinua puolelleen. Anna näkemyksellesi selitys, jos haluat niin tehdä. Esitä asiasi suoraan ja yksinkertaisesti: Minä haluaisin…, En halua…, Voisitko…, Olen eri mieltä, sillä…
Kehonkieli ja äänensävy ovat tärkeitä. Katso silmiin, pidä ryhti suorana, ole ystävällinen ja tyyni, ja vältä kuulostamasta hermostuneelta tai vihaiselta.
Kun avaudut muille, viihdyt itsekin paremmin kehossasi – ja elämässäsi.
Katso myös nämä:
Oona Kivelä: ”Burnout opetti sanomaan ei”
Opi arvostamaan itseäsi – 10 parasta tapaa saada parempi itsetunto
Painonnostaja Anni Vuohijoki: ”Voin muuttaa vain itseni käytöstä”