7 askelta: Kuivat kädet kuntoon

Kuivat kädet ja lohkeilevat kynnet kannattaa huoltaa säännöllisesti. Ota siis hetki omaa aikaa ja anna käsillesi täydellinen ja hemmotteleva hoito.

Paljon treenaavan kädet ovat koetuksella, ja varsinkin talvisin ne kaipaavat erityistä huolenpitoa. Ota tavaksi säännöllinen käsien huoltopäivä, jotta säästyt koppurakäsiltä, tikkuisilta kynsinauhoilta ja lohkeilevilta kynsiltä. Näin saat kuivat kädet kuntoon!

1. Kynsilakka pois

Poista vanha kynsilakka. Paina kynsilakanpoistoaineella kostutettua vanutuppoa ensin hetki kynnellä, niin lakka irtoaa helpommin.

2. Muotoile kynnet

Viilaa kynnet kuosiin yhdensuuntaisin, reunoilta keskelle suuntautuvin vedoin.

3. Kylvetä kädet

Laske kulhoon käden­lämpöistä vettä ja sekoita joukkoon hoitavaa käsisaippuaa, kylpyöljyä tai kynsikylpyainetta. Kylvetä käsiä viitisen minuuttia rentoutuen.

4. Hellä kuorinta

Kuori kädet ja kynnet käsien tai vartalon kuorinta-aineella. Voit myös kaivella keittiön kaapeista ainekset esimerkiksi hunajasokerikuorintaan. Se syntyy kahdesta ruokalusikallisesta hunajaa ja teelusikallisesta sokeria. Hiero kuorinta-ainetta käsiin, kynsiin ja käsivarsiin hellästi pyörittelevin liikkein. Huuhtele ja kuivaa kädet hyvin.

5. Kynsinauhat kuosiin

Jos kynsinauhasi ovat kasvaneet tiukasti kynnen päälle, levitä niille pehmentävää kynsinauhavettä. Työntele kynsinauhoja varovasti taaksepäin appelsiininpuutikulla tai kynsinauhatyöntimellä. Jos kynsinauhoissa on tikkumaisia repeämiä, leikkaa ne kynsisaksilla, älä revi.

6. Pehmennä

Hiero kynsiin ja kynsinauhoihin kynsinauhaöljyä ja käsiin käsivoidetta. Pyörittele voidetta käsiin huolella hieroen kyynärpäitä myöten. Rentouttele stressiä pois painelemalla peukalon paksua lihasta ja rystysten kohtia kämmenen puolelta.

7. Viimeistele kynsilakalla

Jos viimeistelet kynnet lakalla, pyyhkäise ensin ylimääräinen kynsinauha­öljy pois kynsilakanpoisto­aineella.

Lue myös:

Miten treenikädet saa kukoistamaan?

Vaivaavatko kuivat kädet? Näin teet kosteuttavan pikahoidon

Teksti Satu Varjonen
Kuvat Adobe