Hektinen arki ei estä Sallan treenejä: ”Tingin monesta asiasta ehtiäkseni liikkua”

Salla Kumpulainen saa energiaa päiväänsä aloittamalla aamun liikunnalla. Hän ei käytä aikaa telkkarin tuijotukseen, ja jos hänen pitää valita hieronnan ja jumpan välillä, jälkimmäinen vie voiton.

Kello pärähtää arkiaamuisin soimaan klo 5.05. Puen tossut jalkaan ja lähden kympin juoksulenkille leonberginkoiramme Nallen kanssa. Palaamme takaisin muiden heräillessä, joten treeni ei ole perheen yhteisestä ajasta pois ja koira on saanut kaipaamaansa liikuntaa.

Liikun aamuisin, sillä työpäivän jälkeen tahdon viettää aikaa lasten kanssa ja mieheni on usein omissa liikuntaharrastuksissaan iltaisin. Aamulenkit ovat omaa aikaa parhaimmillaan: fiilistelen musiikkia, ihailen luontoa ja ajattelen omia juttujani. Olen päässyt ihailemaan harmaahaikaroita ja nähnyt supikoiran ja kettuja.

”Lähden lenkille viideltä aamulla”

Työmatka treenin kannalta

Olen töissä sairaalan päivystyksessä virka-aikaan ja noin kerran viikossa teen vuorokauden kestävän päivystysvuoron. Työpäiväni ovat hektisiä, mutta aamuliikunnan ansiosta olen energinen. Kestän paremmin paineensietokykyä edellyttävät tilanteet, hermoni eivät pala pienestä ja pystyn tsemppaamaan työtovereita. Erityisesti ennen pitkää ja raskasta päivystysvuoroa aamutreeni antaa erinomaisen vireyspiikin.

Ajallisesti on melko sama, menenkö noin 10 kilometrin matkan töihin autolla, bussilla vai pyörällä, joten otan ajan treenin kannalta. Kotiin pyöräillessäni pystyn nollaamaan ajatukset. Jaksan taas keskittyä perhearjen pyörittämiseen, laittamaan ruokaa, leipomaan ja auttamaan läksyissä.

Lue myös:  Kiireinen perheenäiti Marja Hintikka: Näin löydän aikaa liikunnalle

Lenkkitreffit kahvittelun sijaan

Koska aika on kortilla, tingin monesta asiasta ehtiäkseni liikkua. En katso juurikaan telkkaria tai käy leffoissa, sohvalla makoilukin jää vähiin. Jos pitää valita hieronnan ja jumpan välillä, valitsen jälkimmäisen. Iltaisin en jaksa kukkua, vaan pyrin 
menemään aikaisin nukkumaan. Kun tapaan ystäviäni, ehdotan lenkkiä kahvilan sijasta.

Jos minun pitää töiden jälkeen lukea tiedeartikkeleita, teen sen usein lähisalilla ja poljen samalla stepperiä. Tunnissa saan paperit selattua ja hien pintaan.

Muutaman kerran viikossa sekä viikonloppuisin sumplimme aikataulut mieheni kanssa niin, että pääsemme molemmat omiin harrastuksiimme. Valitsen huolella jonkun lempparivetäjäni ryhmäliikuntatunnin, jotta saan itsestäni tehokkaasti kaikki mehut irti. Arkisin ehdin kotiin tässäkin tapauksessa kuudeksi, joten aikaa jää perheellekin. Viikonloppuisin, kun lapset ovat omissa harrastuksissaan, lähden jo aamusta salille.

”Kun tapaan ystäviäni, ehdotan lenkkiä kahvilan sijasta.”

Varusteet valmiiksi 
jo illalla

Säästän aikaa lähtemällä liikkumaan mahdollisimman tehokkaasti. Viikkaan treenikamat valmiiksi sängyn viereen ja puolivalmistelen aamiaisen perheelle jo edellisenä iltana. Eteisessä on omat paikkansa sade-, lämpö- ja tuulivarusteille, joten ne löytyvät helposti. Sää on vain asennekysymys, enkä pelkää kastumista – usein rajulla säällä saa rankemman treenin.

Jos en pääse liikkumaan, olen lyhytsanainen ja kurttuotsainen. Mieheni tietää sen, ja olemme sopineet, että hän hoitaa esimerkiksi kaupassakäynnit autolla, jotta minä saan liikkua pyörällä. Saan liikunnasta positiivisuutta, jonka ansiosta olen parhaaksi koko perheelle.

Lue myös: 

Liikunta on paras lääke stressiin, mutta mikä on oikea annos?

Äidit kertovat, miten liikkua lasten kanssa: ”Pokémon Go -peli on arkemme pelastus”

Miten lähteä taas liikkeelle synnytyksen jälkeen?