Lievitä oireita ilman lääkkeitä.
Nesteytä
Muista juoda tarpeeksi vettä. Hengitysteiden solut tarvitsevat runsaasti nestettä toimiakseen kunnolla ja taistellakseen tartuntoja vastaan. Työpaikan ilmastointi voi kuivattaa limakalvoja, jolloin kannattaa käyttää apuna nenään suihkutettavaa suolaliuosta, joka desinfioi, huuhtoo ja kosteuttaa.
Laske myös sisälämpötilaa kotonasi, niin huoneilman suhteellinen kosteus kasvaa.
Lepää
Unenpuute heikentää vastustuskykyä. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alle seitsemän tuntia nukkuvat sairastuvat flunssaan kolme kertaa todennäköisemmin kuin vähintään kahdeksan tuntia nukkuvat. Myös nukahtamisnopeus vaikuttaa sairastumisriskiin. Mitä nopeammin kyselyyn osallistuneet henkilöt nukahtivat, sitä vähemmän he sairastelivat.
Hunaja hellii kurkkua
Yskimisen tarkoitus on puhdistaa hengitysteitä, eikä sitä pitäisi pidätellä. Jos yskä on kuitenkin kuivaa ja puuskittaista, se voi aiheuttaa kipua.
Ruokalusikallinen hunajaa rauhoittaa kurkkua ja heikentää aivojen antamaa yskimiskomentoa. Hunajan luontainen säilöntäaine glukonihappo eliminoi bakteereja. Kokeile maustaa kupillinen sitruunateetä maidolla ja hunajalla, tai lämmitä tehojuoma sitruunamehusta ja hunajasta. Jos kurkkusi on käheä, vältä puhumista.