Koulun liikuntatunneilla CP-vammainen Heidi Huttunen jätettiin vaihtopenkille istumaan. Nykyään hän treenaa ketterämmin kuin moni muu.
”Synnyin keskosena ja hapeton hetki synnytyksessä vaurioitti aivojeni liikekeskusta. Vamma vaikutti alaraajoihini, ja opin kävelemään vasta 3-vuotiaana.
Tasapainoni oli heikko ja liikkumiseni kömpelöä, joten olin ”hassusti kävelevä Heidi”. Välitunneilla olin narunpyörittäjä ja liikuntatunneilla kökötin vaihtopenkillä. Se tappoi kaiken ilon liikunnasta, ja häpesin jäykkyyttäni. Onneksi äitini vei minut kokeilemaan uintia, laskettelua, ratsastusta ja jumppaa muiden liikuntarajoitteisten kanssa.
Nuorena en kehdannut sanoa ääneen olevani CP-vammainen, sillä seeppari on niin julma sana. Käsittelin vammaisuuttani kunnolla vasta parikymppisenä: päätin tehdä siitä voimavaran.
Lue myös: Ainon voltista seurasi halvaus: ”Olin tehnyt saman hypyn satoja kertoja”
Tajusin, että minullakin on oikeus nauttia liikunnasta, ja vaikka olen liikuntarajoitteinen, voin olla liikunta-alan ammattilainen. Kouluttauduin liikuntaneuvojaksi ja liikuin monipuolisesti voimieni mukaan: lenkkeilin, vaelsin, tanssin, uin ja kävin salilla.
Kun kuntoni huononi ja aloin käyttää pyörätuolia, en antanut sen häiritä, vaan päätin ottaa apuvälineestä kaiken irti. Zumbassa jalat eivät mene enää solmuun, enkä kaatuile sulkapallokentällä, joten pystyn keskittymään lyönteihin.
Käyn kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla. Avustajakoirani Kusti kantaa treenivaatteeni satulalaukussaan ja auttaa vetämään kengät pois. Aluksi tunsin itseni rumaksi ankanpoikaseksi kauniiden ja rohkeiden maailmassa. Ujostelu jäi, kun huomasin, miten kirjavaa porukkaa saleilla pörrää.
Voin käyttää kaikkia laitteita, mutta tilojen ahtaus on välillä hankalaa. Ja se, kun joku on jättänyt painoja lattioille, enkä pääse pyörätuolilla laitteen viereen. Jalkaprässiin jätetyt isot painot suututtavat, sillä en saa siirrettyä niitä pois. Silti rakastan salien kilkettä, kalketta ja ähinää.
Lue myös: Hyvinkään ammuskelussa haavoittunut naispoliisi: ”Vietin neljä vuotta sairaalassa”
Hermokivut rajoittavat välillä treenaamista, mutta aamulenkkiä en jätä koskaan väliin. Herään ennen muuta perhettä, ja vaikka olisin kuinka aamutönkkö, patistan itseni 45 minuutin lenkille. Siitä tulee hyvä fiilis, joka on täydellinen startti päivälle, ja kivutkin helpottavat.
Liikunnan ansiosta arkiset asiat luistavat. Voin siirtyä sängylle ja sohvalle, ja pysyn 2-vuotiaan poikani perässä.
Jalkani eivät ole enää niin rajusti eri paria, vaan olen saanut salitreenillä lihassymmetriaa aikaan.
Joskus kelaan urheilukentälle vain haistelemaan tartanin hajua ja töhrimään renkaani punaisiksi. Tulen siitä superhyvälle mielelle!”
Lue myös:
Outi Lehtosuo: ”MS-tauti on tuonut taistelijaluonteeni esiin”
Kasvonsa pahasti polttanut: ”Tinderiin meno vaati rohkeutta”
Halvaantuneen huippuvoimistelijan vaimo Sanna: ”Valitsin, etten katkeroidu”