Taru Lahti-Liukkonen litisti keskivartalonsa luopumalla leivän puputtamisesta.
”’Oho. Ovatpa ne pienet’, mietin nähdessäni beach volley -bikinit ensimmäistä kertaa. Vaikka olin lentopalloilijana pelannut niukoissa pelivaatteissa, oli biitsiasu paljon pienempi kuin mihin olin tottunut. Nyt, vuosia myöhemmin, se tuntuu sopivalta. Kentällä on kuuma ja pelaaminen on helpointa, kun liikkeiden tiellä ei ole mitään ylimääräistä.
Epävarmuuteni biksuissa pelaamisesta johtui osittain siitä, että olin 15-16-vuotiaana huippu-urheilijaksi pyöreä keskivartalon alueelta. Vaikka treenasin kovaa ja peli kulki, keskivartaloni oli tanakka. Syömiseni olivat hieman retuperällä. Söin paljon, enkä vältellyt herkkuja. Leipää kului liikaa ja ruokailuvälit venyivät pitkiksi.
Pääsin pelaamaan naisten lentopalloliigaan 15-vuotiaana, mutta kumma kyllä en alkanut elää huippu-urheilijan elämää. Läheiset saattoivat sanoa, että kannattaisi syödä vähemmän herkkuja ja valmentajakin toivoi näkevänsä enemmän lihasta, mutten ollut vielä tarpeeksi motivoitunut muutokseen. Treenasin kuitenkin paljon jo tuolloin.
Kesällä 2012 pelasin lentopallon ohessa biitsiä Riikka Lehtosen kanssa. Kaikkien yllätykseksi otimme SM-kultaa, päihitimme jopa Nyströmin kaksoset. Sen kesän aikana minulle alkoi hahmottua, mitä haluan uraltani. Riikka antoi kokeneena pelaajana hyvän esimerkin huippu-urheilijana elämisestä. Palasin vielä lentopallon mestaruusliigaan, mutta kauden aikana kypsyi päätös keskittyä beach volleyhin.
Lue myös: Näin syö triathlonisti
Kireäksi kituuttamatta
Aloin ahmia tietoa erilaisista ruokavalioista, ravintoaineiden saamisesta ja levon merkityksestä. En kaivannut ulkopuolista apua, sillä halusin oivaltaa asiat itse. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Karsin herkkuja, aloin syödä pienempiä annoksia useammin ja lopetin leivän puputtamisen. Keskivartaloni kiristyi, olo keveni, liikkuminen kentällä helpottui ja jaksoin treenata paremmin kuin aikaisemmin. Biitsissä syöksytään pehmeälle hiekalle tämän tästä ja totta kai
pelaaminen on helpompaa, kun ylös pääsee nopeammin. Huippu-urheilijaksi ei kasveta voileipiä mussuttamalla.
Beach volleysta on kai mahdotonta puhua ilman, että ulkonäköasiat nousevat esille. Matsit vievät minut mennessään, enkä ajattele pelatessani, että joku katsoo vartaloani. En ikinä kontrolloi liikkeitäni sen mukaan, miltä ne näyttävät. Syöksyn hiekkaan itseäni säästelemättä ja teen kaiken sen eteen, että voitamme.
Lue myös: Jäistä kanaa ja munanvalkuaista suoraan pullosta – Näin syö fitnesskisailija!
Salaatti vai majoneesimättö
Joku kysyi pelipariltani vuosia sitten, kärsinkö vatsakivuista, kun pidän käsiä aina puuskassa mahani edessä. Alitajuisesti taisin peitellä pyöreää keskikroppaani. Tuo maneeri jäi pois, kun vartaloni muuttui urheilijamaisemmaksi.
Vaikka syömiseni ovat nyt periaatteessa kunnossa, en voi väittää olevani mikään gourmetkokki. Kana-pestopasta on kai jonkinlainen bravuurini, mutta usein syön lounaan ulkona. Kun olen kotona, aloitan aamuni aina samalla tavalla: puuroa, marjoja ja raejuustoa. Välipalaksi rouskuttelen hedelmiä, mysliä jogurtin kera ja silloin tällöin proteiinipatukoita.
Kisareissuilla järjestäjä vastaa ruuista, ja joskus se tarkoittaa melko eksoottisia ratkaisuja. Azerbaidzanissa tilaamamme salaatin proteiini ei ehkä ollutkaan listassa lukenutta kanaa, ja joskus sinänsä raikkaan salaatin päälle on mätetty majoneesikeko. Kiinassa pelkästään kylmän veden tilaaminen osoittautui mahdottomaksi tehtäväksi. Kerta toisensa jälkeen ruokapöytään kiikutettiin kannullinen höyryävää vettä, vaikka selitimme asian millä tavalla tahansa. Pääsääntöisesti maailmankiertueen ruoka on kuitenkin ravitsevaa ja monipuolista.”
Lue myös:
Kiireinen perheenäiti Marja Hintikka: Näin löydän aikaa liikunnalle