Suorittaja jätti jumppatunnit väliin ja lähti kävelylle. Asiantuntijat kertovat, miksi kävely kannattaa.
Jalka nousee jumppasalin lattiasta tahmeasti. Joudun keskittymään tikkana, jotta en kompastu tai sekoa koreografiassa. Välillä tiiraan peilistä, pysyykö selkäni suorana kyykyissä.
Olen tullut jumppaan, koska kuvittelen päänuppini tarvitsevan juuri tätä rankan työviikon päätteeksi. Kun liikunnalle on tunti aikaa, etsin sille lokeron liikuntakeskuksen lukujärjestyksestä. Sillä siitähän minä maksan: saan ohjattua tehokasta liikuntaa.
Tästä on kuitenkin tehokkuus kaukana. Mieleni harhailee ikkunan tuolla puolen. Aurinko paistaa, ja ihmisiä näkyy kävelyllä paitahihasillaan. Mitä minä täällä sisällä teen!
Silloin se aina tulee mieleen: miksi en kävele useammin? Riippumatta siitä, missä mielentilassa lähden kävelemään, palatessa elämä tuntuu vähintään mukavalta.
Kävelystä palautumishetkiä aivoille
Tossun laittaminen toisen eteen on helppoa eikä vaadi ponnistelua. Siksi kävely kai tuntuu minusta luvattoman laiskalta. Kysytäänpä, mitä mielen liikkeet tunteva tutkija tästä ajattelee.
Aivotutkija Minna Huotilainen näkee asian aivan päinvastoin: kävely on juuri sellainen helppo hetki, joita arjessa on liian vähän. Paahdamme täysillä töissä tai opinnoissa. Illat liikumme mittari ranteessa raksuttaen, jotta suoritus tallentuu ikään kuin todisteeksi reippaudestamme. Vauhti ei hiljene koko päivänä.
– Ihminen tarvitsee myös rauhallista ja fyysisesti helppoa tekemistä, kuten kävelyä, käsitöitä tai lukemista. Aivoille ne ovat viesti, että nyt voi heittää joutokäyntivaihteen päälle.
Joutokäynti on sitä, että ei tarvitse ajatella välttämättä mitään eikä ole kiire mihinkään. Ei tarvitse suorittaa. Kuulostaa juuri sellaiselta ylellisyydeltä, joka kelpaisi kyllä kaltaiselleni ruuhkavuosimutsille. Olen selvästi etsinyt onneani väärästä paikasta. Mitä stressaavampi elämänvaihe, sitä enemmän joutokäyntiä tarvitaan.
Henkinen ja fyysinen palautuminen ovat kietoutuneet toisiinsa ja ovat elimistölle osittain sama asia. Jos ei palaudu henkisesti, ei palaudu fyysisestikään.
Päivän aikana pieniä palautumishetkiä pitäisi itse asiassa tulla useita. Pikkutirsat, kävely edes lähimpään lounasravintolaan tai taukojumppa. Jos ei koskaan salli itselleen joutokäyntiä, on vaarassa uupua. Huotilaisen mainitsemat ensimerkit tunnistan helposti: unohtelen asioita ja keskittyminen on vaikeaa.
Ulkona tulee hyvä mieli
Ei kai kävelylle lähtö kauhean vaikeaa voi olla. Silti päädyn useammin salille kuin ulos, joten voisinkohan varastaa lisää aikaa kävelylle juoksumatolta? Huotilainen ei pidä ideaa hyvänä. Matolta en näe horisonttia enkä haista metsän tuoksua. Niiden taika on ohjata aivoja joutokäynnille.
Vaikka en edes tietoisesti nuuski ilmaa, aivoni kyllä erottavat tunkkaisen sisäilman ja raikkaan ulkoilman. Jo pelkkä luonnossa oleilu rauhoittaa ja laskee verenpainetta.
Ulkona kävelemisen huippuhieno vaikutus on sekin, että ajatukset suuntautuvat luonnostaan tätä hetkeä pidemmälle. Ajattelun aikaperspektiivi muuttuu tutkitusti. Mieleen tulee kivoja asioita, kuten ensi kesän loma, ja vastaamista odottavat sähköpostit unohtuvat. On helpompi ajatella pidemmälle, kun myös näkee maisemassa kauas eteenpäin. Siksi kävelyllä tulee hyvä mieli.
Kävelyretkestä luovaa ajattelua
Jo puolen tunnin kävely on yllättävän tehokas palautumisen kannalta. Se riittää aivoille rentoutumiseen. Tunti on jo erinomaisen pitkä aika. On aika hätkähdyttävä tieto, että kävelylenkki on jopa unen veroinen palautumiskeino.
Ei ole sattumaa, että parhaat ideat syntyvät kävellessä. Samoin käy hyvin nukutun yön jälkeen. Unta ja kävelyä yhdistää se, että niiden aikana ajattelemme luovasti. Ja mistä tinginkään kiireessä – sekä yöunesta että kävelystä. On ihan tavallista, että palavereissa en saa sanaa suustani, sillä olen juuri nukahtamaisillani. Huotilainen lohduttaa, että se johtuu istumisesta.
– Kun istuu 20 minuuttia paikallaan, keholta tulee aivoille viesti, että yläkerrasta voi alkaa sammutella valoja. Mitään kiinnostavaa ei ole meneillään.
Siksi kannattaaa nousta ylös. Koska olen varovasti ihastumassa kävelyyn, ehdotan työkavereille kävelypalaveria läheisessä puistossa. Tämän takia se toimii: kävellessä, kuten myös unessa, päästämme irti sanavalinnoista ja tietoisesta ajattelusta. Ratkaisut pääsevät esiin alitajunnasta. Näin hienosti mieli ja kroppa siis toimivat yhdessä, jos vain antaa mahdollisuuden.
Joutokäyntiä ja kävelyä elämään
Lauantaiaamuna olisi vakiojumppani, mutta en varaakaan paikkaa tunnille etukäteen. Jätän valinnan aamun varaan. Kello ei ole soimassa, ja herään niin myöhään, etten ehtisi tunnille kiirehtimättä. Päätän olla hoppuamatta. Aamupalan jälkeen lähden kävelylle.
Pururadalla tulee vastaan koiranomistajia. Heitä olen aina pitänyt ärsyttävän energisinä, mutta nyt ajattelen, että heidän elämässään joutokäyntiä taitaa olla sopivasti. Sitä minäkin aion harrastaa enemmän.
Asiantuntijoina professori Minna Huotilainen Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden tiedekunta, kävelykouluttaja Hanna Okkonen, Suomenlatu ja vanhempi tutkija Sirpa Lusa, Työterveyslaitos ja liikuntatieteenmaisteri Eija Holmala.