Asiantuntijan mukaan ihminen tarvitsee myös rauhallista ja fyysisesti helppoa tekemistä, kuten kävelyä.

Miksi kannattaa kävellä enemmän?

Suorittaja jätti jumppatunnit väliin ja lähti kävelylle. Asiantuntijat kertovat, miksi kävely kannattaa.

Jalka nousee jumppasalin lattiasta tahmeasti. Joudun keskittymään tikkana, jotta en kompastu tai sekoa koreografiassa. Välillä tiiraan peilistä, pysyykö selkäni suorana kyykyissä.

Olen tullut jumppaan, koska kuvittelen päänuppini tarvitsevan juuri tätä rankan työviikon päätteeksi. Kun liikunnalle on tunti aikaa, etsin sille lokeron liikuntakeskuksen lukujärjestyksestä. Sillä siitähän minä maksan: saan ohjattua tehokasta liikuntaa.

Tästä on kuitenkin tehokkuus kaukana. Mieleni harhailee ikkunan tuolla puolen. Aurinko paistaa, ja ihmisiä näkyy kävelyllä paitahihasillaan. Mitä minä täällä sisällä teen!

Silloin se aina tulee mieleen: miksi en kävele useammin? Riippumatta siitä, missä mielentilassa lähden kävelemään, palatessa elämä tuntuu vähintään mukavalta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kävelystä palautumishetkiä aivoille

Tossun laittaminen toisen eteen on helppoa eikä vaadi ponnistelua. Siksi kävely kai tuntuu minusta luvattoman laiskalta. Kysytäänpä, mitä mielen liikkeet tunteva tutkija tästä ajattelee.

Aivotutkija Minna Huotilainen näkee asian aivan päinvastoin: kävely on juuri sellainen helppo hetki, joita arjessa on liian vähän. Paahdamme täysillä töissä tai opinnoissa. Illat liikumme mittari ranteessa raksuttaen, jotta suoritus tallentuu ikään kuin todisteeksi reippaudestamme. Vauhti ei hiljene koko päivänä.

– Ihminen tarvitsee myös rauhallista ja fyysisesti helppoa tekemistä, kuten kävelyä, käsitöitä tai lukemista. Aivoille ne ovat viesti, että nyt voi heit­tää joutokäyntivaihteen päälle.

Joutokäynti on sitä, että ei tarvitse ajatella välttämättä mi­tään eikä ole kiire mihinkään. Ei tarvitse suorittaa. Kuulos­taa juuri sellaiselta ylellisyydel­tä, joka kelpaisi kyllä kaltaisel­leni ruuhkavuosimutsille. Olen selvästi etsinyt onneani vääräs­tä paikasta. Mitä stressaavampi elämän­vaihe, sitä enemmän joutokäyn­tiä tarvitaan.

Henkinen ja fyysinen palautuminen ovat kietoutuneet toisiinsa ja ovat elimistölle osittain sama asia. Jos ei palaudu henkisesti, ei palaudu fyysises­tikään.

Päivän aikana pieniä palau­tumishetkiä pitäisi itse asiassa tulla useita. Pikkutirsat, kävely edes lähimpään lounasravinto­laan tai taukojumppa. Jos ei kos­kaan salli itselleen joutokäyntiä, on vaarassa uupua. Huotilaisen mainitsemat ensimerkit tunnis­tan helposti: unohtelen asioita ja keskittyminen on vaikeaa.

Jo puolen tunnin kävely on tehokas palautumisen kannalta sekä aivot pääsevät rentoutumaan.

Ulkona tulee hyvä mieli

Ei kai kävelylle lähtö kauhe­an vaikeaa voi olla. Silti päädyn useammin salille kuin ulos, jo­ten voisinkohan varastaa lisää aikaa kävelylle juoksumatolta? Huotilainen ei pidä ideaa hy­vänä. Matolta en näe horisont­tia enkä haista metsän tuoksua. Niiden taika on ohjata aivoja joutokäynnille.

Vaikka en edes tietoisesti nuuski ilmaa, aivo­ni kyllä erottavat tunkkaisen si­säilman ja raikkaan ulkoilman. Jo pelkkä luonnossa oleilu rau­hoittaa ja laskee verenpainetta.

Ulkona kävelemisen huippu­hieno vaikutus on sekin, et­tä ajatukset suuntautuvat luon­nostaan tätä hetkeä pidemmäl­le. Ajattelun aikaperspektiivi muuttuu tutkitusti. Mieleen tulee kivoja asioita, kuten ensi kesän loma, ja vastaamista odot­tavat sähköpostit unohtuvat. On helpompi ajatella pidemmäl­le, kun myös näkee maisemassa kauas eteenpäin. Siksi kävelyllä tulee hyvä mieli.

Kävelyretkestä luovaa ajattelua

Jo puolen tunnin kävely on yl­lättävän tehokas palautumisen kannalta. Se riittää aivoille ren­toutumiseen. Tunti on jo erin­omaisen pitkä aika. On aika hätkähdyttävä tieto, että käve­lylenkki on jopa unen veroinen palautumiskeino.

Ei ole sattumaa, että parhaat ideat syntyvät kävellessä. Sa­moin käy hyvin nukutun yön jäl­keen. Unta ja kävelyä yhdistää se, että niiden aikana ajattelem­me luovasti. Ja mistä tinginkään kiireessä – sekä yöunesta että kävelystä. On ihan tavallista, että pala­vereissa en saa sanaa suustani, sillä olen juuri nukahtamaisil­lani. Huotilainen lohduttaa, että se johtuu istumisesta.

– Kun istuu 20 minuuttia pai­kallaan, keholta tulee aivoil­le viesti, että yläkerrasta voi al­kaa sammutella valoja. Mitään kiinnostavaa ei ole meneillään.

Siksi kannattaaa nousta ylös. Koska olen varovasti ihastu­massa kävelyyn, ehdotan työka­vereille kävelypalaveria lähei­sessä puistossa. Tämän takia se toimii: kävellessä, kuten myös unessa, päästämme irti sanava­linnoista ja tietoisesta ajattelus­ta. Ratkaisut pääsevät esiin alitajunnasta. Näin hienosti mieli ja kroppa siis toimivat yhdessä, jos vain antaa mahdollisuuden.

Joutokäyntiä ja kävelyä elämään

Lauantaiaamuna olisi vakio­jumppani, mutta en varaakaan paikkaa tunnille etukäteen. Jä­tän valinnan aamun varaan. Kello ei ole soimassa, ja herään niin myöhään, etten ehtisi tun­nille kiirehtimättä. Päätän olla hoppuamatta. Aamupalan jäl­keen lähden kävelylle.

Pururadalla tulee vastaan koiranomistajia. Heitä olen aina pitänyt ärsyttävän energisinä, mutta nyt ajattelen, että heidän elämässään joutokäyntiä taitaa olla sopivasti. Sitä minäkin aion harrastaa enemmän.

Asiantuntijoina professori Minna Huotilainen Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden tiedekunta, kävelykouluttaja Hanna Okkonen, Suomenlatu ja vanhempi tutkija Sirpa Lusa, Työterveyslaitos ja liikuntatieteenmaisteri Eija Holmala.

Teksti Teksti Sanna Huolman Kuvat VisitFinland/Juho Kuva
Kuvat VIsit Finland/Juho Kuva