Kiireinen yrittäjä Hanna: ”Liikunnan harrastaminen on päätös, jossa olen päättänyt pitäytyä.”

Eikö treeneille jää aikaa? Näin kiireinen yrittäjä, Hanna Lilja aikatauluttaa liikunnan vauhdikkaasta elämästä huolimatta.

Kun kello tulee neljä, Hanna Lilja, 31, sulkee kotonaan läppärin ja nappaa eteisestä pyörän kainaloon. Edessä on triathlon-treeneihin kuuluva kunnon hikilenkki.

– Koska työpaikkani on kotona ja tekemistä riittää, minun on ollut pakko opetella rutiineja, hän kertoo.

Tärkein niistä on pitää huolta päivän pituudesta. Jos työaikaa ei edes yritä säännöstellä, Momzie-verkostopalvelua pyörittävä Hanna venyttää helposti päivää iltayhdeksään. Nykyisin työpäivän ehdoton takaraja on kello kuusi.

Liikunta auttaa Hannaa hallitsemaan työn ja vapaa-ajan herkkää tasapainoa.

Muutama vuosi takaperin Hanna oli palkkatyössä, ja treenien aikatauluttaminen oli helppoa, koska töihin mentiin ja sieltä tultiin aina samaan aikaan. Kolme vuotta sitten hän päätti miehensä Markuksen kanssa tehdä irtioton. He irtisanoutuivat hyväpalkkaisista töistään, myivät omaisuutensa ja muuttivat Lontooseen.

Puoli vuotta muuton jälkeen Hanna sai idean Momziesta, ”äitien Tinderistä”, jonka avulla tuhannet naiset ovat löytäneet uusia ystäviä Suomessa, Britanniassa, Ruotsissa ja Luxemburgissa.

Vapaammat aikataulut johtivat kuitenkin yllättäen treenien vähenemiseen, koska Hanna tiimeineen teki töitä niin paljon kuin tunteihin mahtui.

– Se vaikutti olooni todella paljon. Kun opettelin uudelleen luomaan itselleni tiukat rutiinit, sain liikunnan tehokkaammin takaisin elämään, hän kertoo.

Hannan tavoitteena on treenata 4–6 kertaa viikossa, uida, juosta ja käydä kuntosalilla. Pidempi harjoitus ajoittuu yleensä viikonlopulle.

– Voin rehellisesti sanoa, että aina ei huvita. Liikunnan harrastaminen on enemmänkin päätös, jossa olen päättänyt pitäytyä. Jos oikeasti väsyttää ja on olo, että en jaksa, niin kuuntelen kehoani ja lepään.

Ajanhallinnassa ja tehostamisessa auttaa itsetehty bujo-kalenteri, eli bullet journal. Hannan versio on mahdollisimman yksinkertainen: muistivihko, jonka vasemmalla puolella aukeamaa on koko viikon kaikki päivät, johon hän merkkaa aikataulutetut menot ja oikealla puolella kaikki viikon työtehtävät, jotka hän ruksii tehdyksi yksitellen.

Hanna on oppinut kantapään kautta, että ympäripyöreän päivän tekeminen ei kanna kauas.

Jos mikään ei huvita, uupumisen merkit ovat jo ilmassa, ja silloin on tärkeää keventää taakkaa. Lisäksi jos jatkuvasti paahtaa täysillä pelkkää työtä, se ei palvele ketään.

– Tietysti sitäkin joskus tarvitaan, mutta sen avulla saadaan pikavoittoja, ei pitkäjänteistä kehittymistä.

Nykyisin Hanna pitää kiinni omasta ajastaan. Jos jotain on päivän päätteeksi tekemättä, hän siirtää sen huomiselle ja lähtee treeneihin nollaamaan päätä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lue myös:

Syöpä tuhosi Sylvian lihakset nyt hän treenaa kivut pois

Näin löytyy motivaatio, jolla pääset maaliin

Teksti Hannele Lampela
Kuvat Mika Pollari