Kun Tarja tulee maratonilla maaliin, olo on aivan euforinen. Henna rakastui juoksun helppouteen.
”Jokaisella maratonilla olen ajatellut, etten enää ikinä lähde lähtöviivalle”
Ihan jokaiselle ei tulisi mieleen osallistua maratonille, jos alla on muisto tuskaisesta puolimaratonista. Tarja Virolaiselle, 44, ajatus kuitenkin juolahti päähän, kun hän keväällä 2012 mietti miehelleen syntymäpäivälahjaa. Hän päätti, että he juoksisivat ensimmäisen maratoninsa Budapestissa. Vieläpä jo saman vuoden syksynä. Alkuhämmennyksen jälkeen mies innostui lahjasta, ja Budapestissa pariskunta juoksi 42 kilometrin kuningasmatkan. – Se oli käännekohta.
– En etukäteen tiennyt, pystynkö juoksemaan maaliin saakka, sillä en ollut ikinä juossut niin pitkää matkaa. Maaliin päästyäni olo oli euforinen ja hymyilin onnesta monta päivää. Tuntui, että kaikki on mahdollista, Tarja sanoo.
Tarjan ensimmäinen maraton muutti juoksemisen harrastuksesta elämäntavaksi. Nyt hänellä on takanaan jo kymmenen maratonia ympäri maailmaa. Hän on ensimmäisenä suomalaisena naisena juossut kaikki kuusi arvostettua World Marathon Majors -sarjan maratonia Tokiossa, Berliinissä, Lontoossa, Bostonissa, Chicagossa ja New Yorkissa.
Kun tekee mieli luovuttaa, psyykkaan itseäni jatkamaan laskemalla nollasta sataan.
– Jokaisella maratonilla olen ajatellut, että en enää ikinä lähde lähtöviivalle. Silti osallistun aina uudestaan, tätä ei voi lopettaa. Haaveilenkin juoksevani maratonin kaikilla maailman mantereilla.
Pitkän matkan juoksu on kehittänyt Tarjan henkistä ja fyysistä kivunsietokykyä ja kärsivällisyyttä, sekä opettanut tulemaan toimeen omien ajatusten kanssa. Tuntikausia kestävän juoksun aikana ehtii ajatella paljon. Matkaan mahtuu myös monia epätoivoisia hetkiä, ja niiden yli on vain päästävä.
– Minulla on kikkoja, joilla psyykkaan itseni jaksamaan silloin, kun tekisi mieli luovuttaa. Alan esimerkiksi laskea hitaasti sadasta nollaan tai keskityn ajattelemaan tiettyä ruumiinosaani. Myös musiikki on erittäin tärkeä tsemppari: se peittää oman huohotuksen ja joskus satunnaistoisto päräyttää täydellisen biisin soimaan juuri sillä hetkellä, kun kuvittelee, ettei enää jaksa.
Pettymyksiäkin on toki tullut eteen matkan varrella. Sekä veneluun rasitusmurtuma että pitkät flunssakierteet ovat pakottaneet monen kuukauden juoksukieltoon.
– Oli vaikea hyväksyä tauot. Välillä kiusasin itseäni kiertelemällä urheilukaupoissa, joista sitten lähdin kotiin itkemään. Ikävöin juoksemista niin paljon. Elämänsä toisen maratonin maaliviivalle päästyään euforia ei iskenytkään päälle niin voimakkaasti kuin ensimmäisellä kerralla. Tarjan olo oli hivenen pettynyt.
Välillä kiusasin itseäni kiertelemällä urheilukaupoissa, joista sitten lähdin kotiin itkemään. Ikävöin juoksemista niin paljon.
Chicagossa vuonna 2016 Tarja oksenteli koko juoksun ajan, ja jälkeenpäin hän ajatteli, että olisipa joku vaatinut häntä keskeyttämään. Sen jälkeen juoksusta katosi ilo yli puoleksi vuodeksi. Ilo palasi vasta juoksuleirillä Keniassa, jossa Tarja oivalsi jotain ihan uutta juoksemisesta.
– Keniassa juostaan paljon, mutta suhtautuminen siihen on rennompaa. Siellä ei kytätä orjallisesti sykkeitä, vaan kuunnellaan ensisijaisesti kehoa. Jos kehossa tuntuu pahalta, niin juokseminen keskeytetään.
– Olen oppinut, ettei se ole katastrofi hiljentää tahtia, jos siltä tuntuu. Minulle juokseminen on elämäntapa, ei pelkkä pyrähdys.
”Juostessa saan ajatukseni järjestykseen”
Kun Henna Mäkinen, 29, päätti vuonna 2011 osallistua Kotkan Meripäivillä viiden kilometrin juoksukilpailuun, ei hän ollut harrastanut juoksua juuri lainkaan. Kunto oli silti hyvä, sillä Henna oli harrastanut eri liikuntalajeja koko ikänsä. Itselleenkin yllätyksenä hän voitti kisan, jossa oli satoja osallistujia.
– Se oli mieletön itsetunnon kohotus ja kokemus, joka innoitti jatkamaan juoksemista, Henna kertoo.
Heti kisan jälkeen hän etsi paikallisen aikuisten yleisurheiluseuran, liittyi jäseneksi ja alkoi treenata tavoitteellisesti juoksumatkoja 800 metristä viiteen kilometriin valmentajan ohjeita seuraamalla. Seurassa treenaaminen on tavoitteellisempaa kuin yksin, sillä siellä on mahdollisuus saada valmennusta ja yksilöllisiä treeniohjelmia.
– Olen määrätietoinen ihminen ja tarvitsen tavoitteita ja haasteita, jotta motivaatio säilyy. Aloin osallistua juoksukisoihin ja -tapahtumiin, välillä lyhyempiä matkoja yleisurheiluradoilla ja välillä pitempiä maantiellä. Pyrin aina parantamaan aikojani edellisestä, ja treeniohjelmat tehdään tavoitteiden mukaan.
Juoksemisessa parasta on sen helppous. Se on vain juoksemista – ja juuri siksi niin koukuttavaa.
Vaikka juokseminen on Hennalle päämäärätietoista fyysistä harjoittelua, ei hän ainoastaan parempien aikojen takia juokse.
– Juostessa saan olla yksin omissa ajatuksissani ja tunnen olevani vapaa arjen hälinästä. Kuuntelen aina musiikkia, mutta toisinaan biisit jäävät taustalle, kun alan prosessoida omia asioitani. Monet kerrat on jokin mieltä askarruttanut asia ratkennut ja hektinen elämäni asettunut taas järjestykseen lenkin aikana.
Kuten kaikille säännöllisesti ja tavoitteellisesti treenaaville, myös Hennalle pakolliset, esimerkiksi flunssakierteen aiheuttamat tauot ovat vaikeita. Silloin tuntuu, että kroppa hajoaa liikkumattomuuteen.
– On tärkeää kuitenkin kuunnella kehoaan jo palautumisenkin takia. Jos treeni ei kulje, muutan suunnitelmaa ja teenkin vain kevyen harjoituksen.
Juokseminen on Hennalle niin tärkeä osa elämää, että lomamatkoillekin hän pakkaa aina juoksutossut mukaan. Ja toisinaan lomamatkat suunnitellaan ensisijaisesti treenimielessä, kuten kevään Teneriffan treenileiri, joka on pyhitetty juoksemiselle.
– Juoksemisessa parasta on sen helppous. Aina voi opetella tekniikoita ja juoksuasentoja, mutta lähtökohtaisesti siitä ei tarvitse tehdä vaikeaa. Se on vain juoksemista – ja juuri siksi niin koukuttavaa.
Lue myös:
Kuukaudessa juoksu sujumaan, kokeile tätä ohjelmaa