Tunnelmia Fit Treeniviikonlopusta Pajulahdesta

Marraskuun lopussa 26.−28.11. järjestettiin Fit Treeniviikonloppu Liikuntakeskus Pajulahdessa Nastolassa.

Marraskuun lopussa 26.−28.11. järjestettiin ensimmäinen Fit Treeniviikonloppu talvisissa ja kauniissa maisemissa Liikuntakeskus Pajulahdessa. Pajulahti on Nastolassa sijaitseva yli 90-vuotias urheiluopisto ja vapaa-ajan liikuntakeskus, jossa treenaavat olympiaurheilijatkin.

Viikonlopun ohjelmassa oli monipuolista treeniä, hyvää ruokaa ja rentoutumista. Ohjaajina toimi ihana tehoduo, hyvinvointivaikuttajat Monna Pursiainen ja Laura Enroth, joilta ei taatusti puutu energiaa ja iloista mieltä.

Nastolassa päästiin sauvakävelemään talvisissa tunnelmissa. Ulkona voi hyvin treenata pakkasenkin paukkuessa, kunhan kerrospukeutuminen ja varusteeet ovat kunnossa.

 

Lauantaiaamuna lähdettiin heti aamusta sauvakävelylle, jonka jälkeen maistui herkullinen aamiainen.

Shock Absorber piti osallistujille urheiluliiviklinikan, eli tuote-esittelyn ja saipa liivejä myös kokeilla. Kaikki saivat myös lahjakassin mukaansa.

Osallistujille jaettiin myös Vallila-lahjakassi, josta löytyi Fit- ja Fit Liikkujan Vege -lehtien lisäksi Nokian Panimon Italian Spritz-juoma sekä uusi Be Sharp -energiajuoma.

Monna iloitsi päästessään pitkästä aikaa ohjaamaan hydrobicia, ja siitä pitivät kovasti myös osallistujat. Vesiliikunta onkin mitä mainiointa liikuntaa!

 

Ohjelmassa oli myös koko vartalon kehonpainotreeni, johon kuului myös loppurentoutus.

Palautetta osallistujilta:

”Oikein hyvä fiilis, oli ihanasti treenejä ja hyvää ruokaa! Tosi mukava viikonloppu!”

”Oli virkistävää taas liikkua monipuolisesti.”

”Innostuin enemmän liikkumaan.”

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Kiitos kaikille osallistujille ja yhteistyökumppaneille!

Kuvat: Monna Pursiainen ja Laura Enroth