30 minuutin soututreeni, joka tuo tuloksia

Jokainen meistä haluaa varmasti olla hyvässä kunnossa. Arjen kiireiden vuoksi liikunnan harrastamiseen ei kuitenkaan aina ole käytettävissä kovin paljon aikaa. Tällöin voi tehdä lyhyehkö HIIT-treenin soutulaitteella. Nopea HIIT-treeni soutulaitteella kuluttaa tehokkaasti kaloreita harjoituksen aikana, ja rasvan palaminen jatkuu pitkään treenin jälkeenkin.

Soutaminen on erinomainen liikuntamuoto, jossa koko keho saa liikettä. Vaikka soutaessa istutaan, myös keskivartalo ja jalat työskentelevät silti tehokkaasti. Kyseessä on monipuolinen liikuntamuoto, joka kasvattaa sekä voimaa että kestävyyskuntoa. Soututreenissä ei kauan nokka tuhise, joten se sopii kiireisemmällekin ihmiselle. Soutaminen toimii erinomaisesti myös alkulämmittelynä ja loppuverryttelynä.

Soutamisen hyödyt

Soutamisessa on käytössä koko keho, joten saat treenattua samalla sekä ylä- että alavartaloa. Etenkin hauikset, selkä ja jalat työskentelevät soudettaessa, joten saat paljon lisää voimaa näihin lihaksiin. Soutaminen polttaa tehokkaasti kaloreita ja kasvattaa kuntoa.

HIIT-treenistä – teetpä sen soutaen tai jollain muulla tavalla – on monia hyötyjä. Se on nopea mutta tehokas treenimuoto. Energiaa kuluu ja rasvaa palaa tehokkaasti, vaikka treeni ei viekään kauaa aikaasi. HIIT tehostaa aineenvaihduntaa ja on myös hyväksi sydämelle.

Kaikki liikuntamuodot eivät sovi jokaiselle. Esimerkiksi juoksu voi rasittaa niveliä liikaa. Soutaminen on juoksua pehmeämpi vaihtoehto. Sillä on samoja terveyttä edistäviä vaikutuksia kuin juoksemisella, mutta treeni on pehmeämpi, eli kehoon ei kohdistu iskuja ja tärähdyksiä. Toki kehoa kannattaa liikuttaa monipuolisesti, eli soutamisen lisäksi kannattaa harrastaa myös muunlaista liikuntaa.

Soututreenin voi tehdä soutulaitteella tai soutuveneellä. Soutulaitteessa on se hyvä puoli, että vastusta on helppo säätää itselle sopivaksi. Treeni sopii siis erinomaisesti niin aloittelijalle kuin kokeneellekin kuntoilijalle. Voit aloittaa pienellä vastuksella, ja kun kehitystä tapahtuu, voit laittaa kovemman vastuksen.

30 minuutin tehokas treeniohjelma sotulaitteella

30 minuuttia soututreeniä kehittää tehokkaasti voimaa ja kestävyyttä. Kokeile näitä 30 minuutin soututreenejä. Näillä saat varmasti hien pintaan! Säädä aina ensin soutulaitteen vastus itsellesi sopivaksi, ennen harjoituksen aloittamista. Kuuntele aina kehoasi treenatessasi. Jos sinulle esimerkiksi tulee huono olo tai tunnet kipua, lopeta heti.

Tämä harjoitus koostuu yhteensä 12 minuutin lämmittelystä, jossa keskitytään soututekniikkaan, ja viidestä 3 minuutin mittaisesta setistä, joiden välissä on 45 sekunnin tauko:

Lämmittely
Lämmittele ensin 10 minuuttia keskittyen hyvään soututekniikkaan.
Lämmittele sitten vielä 2 minuuttia.
3 minuutin soutu + 45 sekunnin lepo (toista näitä yhteensä 5 kertaa)
Souda 3 minuuttia reipasta vauhtia. Lepää sitten 45 sekuntia.

Tämä harjoitus koostuu 6 minuutin lämmittelystä ja kahdeksasta 3 minuutin mittaisesta setistä:
Lämmittely
Lämmittele ensin 6 minuuttia soutamalla melko rauhallista tahtia.
3 minuutin setti (toista näitä yhteensä 8 kertaa)
Ensimmäinen minuutti: Souda 20 sekuntia maksimivauhtia, sitten 40 sekuntia lepoa.
Toinen minuutti: Souda 40 sekuntia maksimivauhtia, sitten 20 sekuntia lepoa.
Kolmas minuutti: Souda kävelyvauhtia.

Tämä harjoitus koostuu 3 minuutin mittaisesta lämmittelystä ja viidestä 5 minuutin setistä, joiden välissä on 30 sekunnin lepotauko.
Lämmittely
Lämmittele ensin 3 minuuttia soutamalla melko rauhallista tahtia.
5 minuutin setti + 30 sekunnin lepo (toista näitä yhteensä 5 kertaa)
Ensimmäiset kaksi minuuttia: Souda hölkkäysvauhtia.
Seuraavat 1,5 minuuttia: Souda juoksuvauhtia.
Viimeiset 1,5 minuuttia: Souda maksimivauhtia.
Lepo: 30 sekuntia lepoa.

Soututreenin voi tehdä myös soutuveneellä

Kesäisin voit tehdä soututreenin soutuveneellä. Saat samalla raikasta ulkoilmaa ja voit nauttia kauniista maisemista ja luonnon äänistä. Soutelusta hyötyy sekä keho että mieli. Keho saa kokonaisvaltaista, tehokasta liikuntaa ja mieli lepää luonnon keskellä. Bonuksena tulee vielä kiva rusketus. Jos säät sallivat, soutamista pystyy harrastamaan monta kuukautta.

Talvella tai muuten huonoilla säillä soutamista voi harrastaa soutulaitteella. Soutulaitteella vastuksen saa säädettyä juuri itselle sopivaksi. Vesisade tai muut luonnonilmiöt eivät estä eivätkä haittaa treenaamista, vaan soudella voi milloin tahansa. Soutulaitteella voi treenata monipuolisesti. Sillä voi tehdä pitkiä peruskestävyysharjoituksia ja lyhyitä HIIT-treenejä. Lisäksi sitä voi käyttää alkulämmittelyyn ja loppuverryttelyyn.

Soutuveneen tai soutulaitteen rahoittaminen

Jos tililtä ei juuri tällä hetkellä löydy riittävästi rahaa soutulaitetta tai -venettä varten tai et halua käyttää säästöjäsi, voit ottaa edullisen vakuudettoman lainan. Nordic Bankin lainavertailun avulla löydät helposti edullisimman mahdollisen rahoituksen. Kilpailutettu laina on usein huomattavasti edullisempi kuin kaupan tarjoama osamaksu. Halutessasi voit hankkia sekä soutulaitteen että soutuveneen. Näin soututreeni voi jatkua vuoden ympäri säästä riippumatta.

Vakuudetonta lainaa varten et tarvitse ollenkaan vakuuksia tai takaajia. Luottotiedot pitää kuitenkin olla kunnossa ja sen lisäksi sinulla pitää olla säännölliset tulot. Vakuudettomat lainat kannattaa ehdottomasti kilpailuttaa, sillä korot vaihtelevat luotonmyöntäjästä riippuen. Lainavertailupalvelu Nordic Bank auttaa sinua löytämään edullisen rahoitusvaihtoehdon.

Lainojen kilpailuttaminen on erittäin helppoa. Täytä vain yksi ilmainen hakemus Nordic Bankin nettisivuilla, ja jo parissa minuutissa saat ensimmäiset lainatarjoukset sähköpostiisi. Valitse tarjouksista itsellesi sopivin ja allekirjoita sopimus verkkopankkitunnuksillasi. Rahat saat parhaassa tapauksessa heti tilillesi, mutta kuitenkin viimeistään yhden työpäivän kuluessa.