Vastaisku ankeudelle -blogia kirjoittava Jenny Belitz-Henriksson valitsee mielellään yhteislenkin.

Vastaisku ankeudelle -bloggaaja: ”Tsemppi kantaa kiperät kilsat”

Vastaisku ankeudelle -bloggaaja Jenny Belitz-Henriksson juoksi nollakuntoisesta juoksijasta maratoonariksi juoksuporukan tukemana.

Löysin juoksun uudestaan muutama vuosi sitten. Nyt jo 7-vuotias kuopukseni oli valvottanut minua ensimmäiset elinvuotensa heräämällä kymmenen kertaa yössä. Sairaalloisen univelan vuoksi paino heilui: välillä lihoin 17 kiloa, välillä laihdutin saman verran dieeteillä ja urheilu rutistuksilla. Päätin laittaa jojoilulle stopin. Tein pieniä elämänmuutoksia: Aloin syödä säännöllisesti ja tarpeeksi usein.

Ryhmäliikuntaohjausten lisäksi palasin myös juoksun pariin. Viime vuoden aikana juoksin itseni liki nollakuntoisesta juoksijasta maratoonariksi. Aluksi juoksin noin 50 kilometriä kuukaudessa, mutta yksin tikkaaminen oli tylsää, joten ehdotin kavereille yhteishölkkää tai -kävelyä kahvittelun tai leffan sijaan. Kuulumisia vaihdettaessa ei edes huomannut matkan taittumista.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Juoksukoulu – viikon kohokohta

Tsemppihenki on juttuni, sillä olen ohjannut jo 20 vuotta ryhmäliikuntaa. Liityin viime syksynä juoksukouluun, ja tiistaisista yhteislenkeistämme sukeutui viikon kohokohtia. Vaikka taivaalta piiskasi räntää, en arponut lenkille lähtöä, sillä mukava porukka veti luokseen. Toisten kirittäessä ylitin itseni.

Vaikka juoksu onkin yksilölaji, minulle sen paras puoli on yhteisöllisyys. Yhdessä liikkuessa ujous ja turha vieraskoreus karisee, eikä iällä tai tittelillä ole merkitystä. Juoksuporukassa arkisten asioiden, kuten työkiireiden avaaminen vie orastavan työstressin mennessään ja keventää mieltä. Välillä jutut menevät syvällisiksikin, puhutaan esimerkiksi lapsista, parisuhteista tai sairauksista. Monesti huolet alkavat selkeytyä, kun ne kertoo mahdollisimman yksinkertaisesti uudehkolle tuttavuudelle. Saattaapa lenkkikaveri ehdottaa lennosta ihan uudenlaista ratkaisutapaa.

Yhteislenkkejä tsemppihengessä

Tahdon liikunnalta oman hyvän fiiliksen ja painonhallinnan lisäksi myös sosiaalisuutta. Siksi ryhdyin järjestämään ilmaisia, kaikille avoimia yhteislenkkejä muutaman muun juoksuun hurahtaneen bloggaajan kanssa. Oma lehmä on ojassa: saan höpötellä ventovieraidenkin kanssa ja viikoittainen juoksutavoitteeni, 50 kilometriä, täyttyy helpommin. Minusta on ihanaa auttaa ihmisiä juoksemisessa alkuun. Yhdessä liikkuminen tuplaa ilon. Saan kiksejä paitsi omasta, myös toisten onnistumisesta. On mahtavaa tuulettaa juoksuharrastusta aloittelevan kanssa ensimmäistä ehjää lenkkiä tai kirittää konkaria yltämään enkkoihinsa.

Yhteislenkeillä saatamme jauhaa kilometritolkulla juoksurepuista tai kisakokemuksista, joista kaikki ystäväni eivät ole  kiinnostuneita. Olen parhaimmillani ja tehokkaimmillani, kun ympärilläni on säpinää. Kotona siitä pitävät huolen puoliso ja kuopus, töissä kustantamossa intensiivinen tiimi. Tunnen olevani elossa silloin, kun saan jakaa arkeani niin tuttujen kuin tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Myös hikoillessa on kiva olla toisille läsnä, kuunnella ja tietenkin myös itse jutella ja kertoa.

Parisuhdeterapiaa

Puolisoni kanssa pyrimme juoksemaan yhdessä noin kerran viikossa. Toisinaan emme juuri edes juttele, riittää, että toinen on rinnalla. Pitkät yhteislenkit ja maratonit ovat lemppareitani – silloin ehtii myös jutella monen eri ihmisen kanssa, eikä uupuminen iske turistessa päälle. Talvella kävin sisäradalla treenaamassa ja toisinaan avasin keskustelun kysymällä, kuinka monta kierrosta toisella on takana. Juostessa ei haittaa, vaikkei koskaan oltaisi tavattu tai ehkä nähtäisi enää ikinä. Juokseminen yhdistää niin, että jutunaiheita varmasti löytyy askelten ajaksi.

Juoksukisoissa saatan kysyä ulkomaalaiselta hänen kotimaataan, ja pian kulttuuritietämykseni kasvaa. On huikeaa päästä mieheni kanssa heinäkuussa juoksemaan Stockholm Multi Island Runia, jossa 35 kahden hengen tiimiä juoksee yhdessä päivässä 75 km 8 saaren läpi. Monen muun valitun kanssa olemme jo alkaneet seuraamaan toisiamme Instagramissa ja uskon, että kokemus tuntuu paitsi pohkeissa, antaa läjäpäin uusia ajatuksia ja tuttavuuksia.

Lue myös:

Joonas Laurila: ”Juoksen elääkseni!”

Tökkiikö juoksu? Näillä vinkeillä ylläpidät motivaatiota

Jenny Belitz- Henriksson, 40

ASUU HelsingissäPERHE Puoliso ja tyttäret 21, 17 ja 7. Vanhin tytär asuu omillaan.TREENAA Juoksua, lihaskuntoa ja yin-joogaa

Teksti Noora Valkila