Judotausta on luonut Tomi Jaakkolalle fyysisesti ja henkisesti vahvan perustan. Nyt sitä tarvitaan, sillä hän ja pyörätuolissa istuva Sumi-tytär ovat matkalla kohti elämänsä kisaa.
Judoka Tomi Jaakkola oli aina pitänyt vuoden 2008 Pekingin olympialaisia päätavoitteenaan. Kisapaikka jäi kuitenkin muutamasta pisteestä kiinni. Urheilijana hän kokosi itsensä ja suuntasi katseensa Lontoon olympialaisiin. Sitä varten hän on matkustanut Tallinnaan karsintakisoihin, mutta takki on aivan tyhjä
− Olin aina sanonut itselleni, että kilpailen niin kauan kuin liekki palaa ja kilpaileminen tuntuu mukavalta. Tallinnassa kuitenkin huomasin ensimmäisen kerran, että minulla ei ole enää paukkuja enkä löydä motivaatiota.
Asia oli sillä selvä. Tomi ilmoitti, ettei halua enää käyttää aikaansa kilpailemiseen.
Tyttären syntymä muutti elämän
Lopettamispäätöksen ympärille osuneet vuodet olivat rankkoja. Kun hän nyt muistelee tuota
aikaa, muistoista on vaikea erotella yksityiskohtia. Päivät menivät sumussa.
Vuonna 2008 Tomi ja hänen avovaimonsa Kirsi olivat saaneet esikoistyttären. Sumi toi arkeen joka päivä uutta ihmeteltävää ja opeteltavaa. Oli hienoa seurata, kuinka lapsi kasvoi ja kehittyi. Muutaman vuoden Tomi, Kirsi ja Sumi elivät normaalia lapsiperhearkea.
Neuvolatarkastus pysäytti kuitenkin kaiken. Sumin kehityksessä oli hieman viiveitä, esimerkiksi kävely ei sujunut ikätason mukaan. Niinpä neuvolalääkäri ohjasi perheen Lastenlinnaan tutkimuksiin. Siellä lääkäri ja fysioterapeutti tutkivat Sumia ja lopuksi otettiin muutama verikoe.
Viikon päästä Tomi ja Kirsi saivat soiton. Heidät kutsuttiin takaisin sairaalaan, jossa ilmoitettiin, että verikokeista oli löytynyt Rettin oireyhtymä. Se on harvinainen, pääosin naisilla esiintyvä, neurologinen geenivirhe, joka voi aiheuttaa vaikeaa monivammaisuutta. Oireyhtymään voi liittyä muun muassa kasvun ja kehityksen hidastumista, voimakkaita käsimaneereja, epilepsiaa ja puheen loppumista.
Nykytiedon mukaan älyllinen kehitys on kuitenkin ikätason mukaista. Alkuun diagnoosi ei sanonut
vanhemmille mitään. He ymmärsivät toki, ettei kyse ollut helposta sairaudesta. Tomi kertoo, että diagnoosista alkoi sekava ajanjakso, josta ei ole kovin selkeitä muistoja. Yksi irrallinen muisto jäi kuitenkin mieleen: Heti diagnoosin jälkeen perhe ohjattiin sairaanhoitajan juttusille. Hän kehotti, ettei kannata lähteä googlailemaan, ja niin tehtiin.
− Oireyhtymän kuuluu niin monia juttuja, että jos murehtii kaikkea etukäteen, ei elämästä tule mitään. On mentävä päivä kerrallaan ja katsottava, mitä seuraavaksi tulee vastaan.
Tomi Jaakkola saa liikunnasta tasapainoa
Uuteen tilanteeseen sopeutuminen vei Tomilta motivaation urheilla. Kilpailu-uran lopettamisen jälkeen hän ei käynyt vuoteen kamppailutreeneissä. Judon lisäksi jäivät brasilialainen jujutsu, lukkopaini ja vapaaottelu, joita hän oli sivussa treenannut.
− Kävin kyllä liikkumassa vähän, mutta aika epäsäännöllisesti. Kun elämä tasaantui, urheilu palasi takaisin.
Nykyisin Tomi valmentaa judoa ja omistaa treenisalin. Kilpaurheilijasta on tullut liikunnan ammattilainen ja kuntoilija, jonka normiviikkoon mahtuu 1−2 kamppailutreeniä ja yksi voimaharjoittelu. Tärkein tavoite on pitää omaa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia yllä. Jos sitä ei tee, on vaikea auttaa muita.
− Kun en keskittynyt omaan hyvinvointiin, se alkoi näkyä. Energiat loppuivat enkä jaksanut kunnolla edes arjen juttuja.
Perhe on vuosien varrella kasvanut; Asla on 7-vuotias ja Siri vuotta nuorempi. Lapset motivoivat isää liikkumaan.
− Haluan opettaa lapsille liikunnallista elämäntapaa. Ulkoilemme paljon porukalla, käymme kävely- ja pyörälenkeillä tai hiihtämässä. On tärkeää löytää jokin mukava laji, josta tykkää ja josta tulee hyvä fiilis.
Asla harrastaa painia ja Siri tykkää pyöriä Tomin salilla, mutta tuputtamaan Tomi ei kuitenkaan ole ryhtynyt. Nuorena isänä hän oli ladannut odotuksia ensimmäiseen lapseensa, mutta kun hän ymmärsi, etteivät ne voi koskaan toteutua, maailma romahti.
− Luonnollisesti sitä haluaa lapselleen hyviä asioita elämässä. Olin ajatellut, että näin se elämä menee, mutta ei se todellakaan pidä paikkaansa.
Oman näköinen idea yhteisestä tekemisestä
Nyt Sumi on 13-vuotias koululainen, joka rakastaa ulkoilua, kauppakeskusten vilinää ja ihmisiä. Häntä on avustettava kaikissa arjen toimissa, sillä hän ei esimerkiksi pääse tuolilta ylös eikä pysty istuutumaan itse. Sumi ei tuota selkeää puhetta eikä pysty käyttämään käsiään, joten hän kommunikoi katseella. Positiivista kuitenkin on, että Sumi kävelee, vaikka hän kulkeekin pidemmät matkat pyörätuolilla.
Vaikka Tomi kertoo Sumin tilanteen olevan melko tasainen, on arki usein taistelua. Se, että Sumi ei kommunikoi puheella, tuo haasteita koulunkäyntiin. Moni ajattelee liian usein, ettei hän ymmärrä. Lisäksi sairaan lapsen tukiin ja apuvälineisiin liittyy paljon byrokratiaa. Riittämättömyyden tunne kulkeekin usein vanhempien mukana.
− Kuntoutettavia asioitakin on niin paljon: pitäisi olla fysioterapiaa ja kommunikaatioon pitäisi saada tukea. Kaikkia ei millään ehdi tehdä. Mietin usein, teenkö tarpeeksi.
Tomi on usein miettinyt, miten saisi tuotua esiin ongelmakohtia, joita sairaan lapsen arkeen kuuluu. Viime keväänä kävelyllä Sumin kanssa syntyi sitten omannäköinen idea.
− Mietin, löytyisikö jokin tapahtuma, johon voisimme osallistua yhdessä. Jostain sain päähäni ajatuksen triathlon-kisoista.
Tomi Jaakkola ottaa kisan rennosti mutta tosissaan
Tomi ryhtyi googlettamaan ja löysi tietoa kisaajista, jotka olivat tehneet jotain samantyyppistä. Innostus kasvoi – tämähän voisi onnistua, hän mietti. Hän esitteli ideansa Kirsille, joka pienen harkinnan jälkeen suostui projektiin. Sumille Tomi näytti löytämiään videoita, ja tyttö innostui saman tien. Asiaa sulateltiin muutama viikko ja kun idea kiinnosti Sumia vielä senkin jälkeen, asia laitettiin tulille.
Facebookista pompsahti eteen tieto Suomessa järjestettävästä Ironman-kisasta, ja Tomi laittoi viestiä järjestäjille. He lupasivat selvittää Yhdysvalloissa sijaitsevasta päämajasta lupaa osallistua. Sen saanti kesti kauan, ja usko alkoi jo hiipua. Lopulta Tomi ja Sumi saivat viestin, että lupa on myönnetty.
Alkoi haastava selvitystyö: kuinka triathloniin kuuluvat uinti-, pyöräily- ja juoksuosuudet Sumin kanssa taitettaisiin. Kun Tomi julkisti projektinsa, hän sai yhteydenottoja muun muassa apuvälinevalmistajilta. Myös Lääkärikeskus Aava otti yhteyttä, ja Tomi pääsi mukaan Aavan Virta-valmennuksen triathlon-
joukkueeseen. Kun oli selkeä ohjelma, valmistautuminen helpottui. Viikko-ohjelmaan kuuluu kuusi harjoitusta; kestävyyskuntoa, lihaskuntoharjoituksia ja voimatreeniä.
Apuvälinevalmistajien avulla Tomi ja Sumi ovat päässeet testailemaan erilaisia kärryjä. Niiden hinnat ovat huimia. Normaalin, hyvän juoksukärryn saa 1 000−1 500 eurolla, mutta ulkoiluun sopiva apuväline on viisi kuusi kertaa kalliimpi. Ilman yhteistyökumppaneita projekti ei siis onnistuisi. Tämä on yksi selkeä epäkohta, jonka Tomi haluaa tuoda projektillaan esiin: vammaisten on vaikea harrastaa, kun raha tulee vastaan, eikä yhteiskunta tue. Näin projektista on tullut paitsi isän ja tyttären yhteinen harrastusprojekti, myös kanava kertoa sairaudesta ja sen haasteista.
− Haluan tehdä itselleni tärkeitä asioita. Mutta epäkohdista huolimatta on hyvä muistaa olla kiitollinen kaikista pienistä asioista.
Valmistautuminen kisaan on ollut iso mutta mielenkiintoinen projekti. Vaikka lopullinen toimintasuunnitelma on vielä aavistuksen epäselvä, Tomi ei suostu stressaamaan, vaan etenee tilanteen mukaan. Kärsivällisyyttäkin tarvitaan, sillä kaikkia yksityiskohtia ei pysty ratkaisemaan heti.
Tomi onkin päättänyt, että ongelmat selvitetään yksi kerrallaan. Myös Sumin terveydellinen tilanne asettaa omat haasteensa. Jos kisapäivänä tulee iso epilepsiakohtaus, homma jää siihen.
− Projekti on ollut tasapainoilua myös itseni kanssa. Käytän jo harjoitteluun niin paljon aikaa, että on pakko ottaa kevyt asenne, jos hanke syystä tai toisesta kaatuu. Toki tosissaan olen tätä eteenpäin viemässä!
Lue myös:
Paratriathlonisti Liisa Lilja: Juoksun hurma ei ole unohtunut
Crohnin tautiin sairastunut Miia: Pahin pelkoni oli, saisinko enää liikkua