Suunnistaja Inga-Lill Åberg: ”Metsässä tarvitaan terävää päätä”

Inga-Lill Åberg, 52, rakastui suunnistukseen. Radalla jokainen rasti on uusi seikkailu.

Kaikki alkoi oravapolusta. Tutustuin suunnistukseen lasteni kautta, jotka osallistuivat alkeiskurssille. Olin mukana harjoituksissa muutaman vuoden sivustaseuraajana, kunnes päätin, että haluan kokeilla lajia kunnolla itsekin ja osallistuin seuran järjestämälle aikuisten suunnistuskurssille. Itseluottamus kasvoi kohisten, kun opettelimme kartanlukutaitoa ja kompassin käyttöä. Luonnossa liikkuminen oli jo ennestään tuttua, sillä olin harrastanut pitkään hiihtoa ja juoksua. Vuonna 2008 osallistuin ensimmäisiin kisoihini.

Rakkaus lajiin syttyi heti. Suunnistaessa pääsee tutustumaan aina uusiin paikkoihin, ja metsässä on pakko keskittyä siihen, mitä on tekemässä, eli löytää nopein ja suorin reitti rastilta seuraavalle. Suunnistaessa pääsen täysin irti kaikista arjen ajatuksista enkä edes huomaa, jos juoksen lätäköissä tai mudassa. Olin yllättynyt, sillä minusta suunnistaminen oli helpompaa kuin mitä olin kuvitellut. Tosin minun oli opeteltava juoksemaan hitaammin kuin ennen. Paahdoin aluksi liian vauhdilla rastien ohi ja aikaa kului, kun jouduinkin palaamaan takaisin.

Suunnistus vaatii suuntavaistoa ja kykyä hahmottaa esimerkiksi kartan korkeuskäyriä.

Suunnistus vaatii suuntavaistoa ja kykyä hahmottaa esimerkiksi kartan korkeuskäyriä. Metsässä pitää osata havainnoida luontoa ja käyttää päätään. Karttoja voi tutkia kotona ja suunnitella reittejä, mutta lopulliset päätökset tehdään vasta metsässä: kierränkö vai menenkö yli? Reittejä on niin monta kuin suunnistajiakin. Muita ei kannata seurata, sillä silloin putoaa nopeasti kärryiltä. Suunnistajan täytyy koko ajan tietää, missä on ja minne on menossa, muuten eksyy kartalta.

Suunnistus sopii kaikille, sillä radan vaikeus­tason voi valita oman osaamisen mukaan. Esimerkiksi kuntorasteille voi osallistua kuka tahansa. Aloituspaikalla maksetaan karttamaksu ja valitaan rata. Radan voi yleensä suorittaa ilman aikaa tai ajan kanssa, jolloin rasteilla leimataan väliaika. Kokonaisaika annetaan maalissa. Ilmoittautuminen suorituksen jälkeen on tärkeää, vaikka aikaa ei otettaisi, jotta tiedetään, että kaikki ovat varmasti palanneet metsästä. Aloittelijan varusteiksi riittävät ulkoiluvaatteet ja lenkkarit, mutta aika pian kannattaa panostaa keveisiin suunnistus­kenkiin, joilla pito pysyy hyvänä liukkaalla alustalla.

Itselleni mieluisin laji on vauhdikkaampi sprinttisuunnistus. Olen kilpailuhenkinen ja tykkään analysoida suorituksia jälkeenpäin. Paras onnistumisen fiilis tulee sujuvasta ja virheettömästä suorituksesta. Tosin aina tekee mieli parantaa ja tutkia, olisinko voinut tehdä jonkin osuuden vielä nokkelammin.

Lue myös:

Lajihurahdus: Pyöräsuunnistus – olisiko tässä uusi lajisi?

Teksti Anna Povenius
Kuvat Elina Simonen