Jennie Kari innostui shuffle-tanssista ja opetteli alkeet YouTuben avulla. Nyt hän opettaa nopeatempoisen somehitin saloja ympäri Suomen.
Se on nykyisin joka paikassa. Shuffle-tanssi, jossa jalat vispaavat vikkelään tahtiin. Moni onkin varmasti yllättänyt itsensä tuijottamasta somen videovirrassa taitavien tanssijoiden näyttävää jalkatyöskentelyä.
Tanssityylin näyttävyys viehätti myös Jennie Karia, joka ihastui tanssiin nähtyään shuflaajia festareilla vuonna 2016.
”Minulla ei ollut aikaisempaa tanssikokemusta, mutta shufflaaminen näytti sairaan siistiltä ja halusin itsekin oppia,” Jennie kertoo.
Some näyttää shuffle-askeleet
Tuohon aikaan Suomessa ei vielä ollut tanssikouluja, joissa lajia olisi voinut oppia. Niinpä Jennie katseli YouTubesta opetusvideoita ja opetteli pari kolme party trickiä. Aluksi hän tanssi omaksi ilokseen clubeilla sekä festareilla ja nautti siitä, että sai huomiota. Nopeatempoiset tanssiliikkeet saivat juhlivat ihmiset kerääntymään hänen ympärilleen.
Vuonna 2019 hän lomaili New Yorkissa ja päätti ennen matkaansa ottaa yhteyttä erääseen paikalliseen tanssiopettajaan. Jennie buukkasi yksityistunteja ja oppi uusia askelsarjoja. Hän sai opettajaltaan kutsun shuffle-bileisiin, jossa iski uudenlainen innostus tanssiin.
”Oli mieletöntä nähdä monia tanssijoita samassa tilassa. Kotiin päästyäni aloin hioa uusia liikkeitä YouTube-tutoriaalien avulla.”
Kun taidot kasvoivat, ystävät alkoivat pyytää, että Jennie opettaisi heitäkin. Aluksi hän piti yksittäisiä tunteja, sitten workshopeja. Kiinnostus oli valtavaa, ja pikkuhiljaa opettamisesta on tullut hänelle ammatti. Nykyisin hän opettaa tanssikouluissa ja vetää online-kursseja FeelHobby-alustalla.
”Shufflessa parasta on itsensä ylittäminen, se, että vaikean näköiset tanssiaskeleet alkavat sujua. Onnistumisen tunteeseen jää koukkuun.”
Myös se, että tanssi on yhteisöllinen laji, kiehtoo Jennietä. Varsinkin nyt, kun Instagramin Reels-videot ja TikTok ovat tehneet shufflesta valtavan suositun, tanssijoita riittää Suomessakin. Innokkaimmat lajin harrastajat järjestävät tapaamisia, joissa tanssitaan yhdessä puistoissa sekä kaduilla ja opetellaan yhdessä uusia liikkeitä. Lisäksi tapaamisissa kuvataan videoita, joita sitten myöhemmin ladataan sosiaalisen median kanaville. Yhteisöllisyys korostuu, kun ohikulkevat ihmiset pysähtyvät katselemaan ja tsemppaamaan shufflaajia.
Shuffle on freestyle-laji
Tanssi on itseilmaisua, ja shufflessa korostuu usein ilo – tanssijat hymyilevät ja heistä huokuu positiivinen energia. Alkeiskurssilaisilla tosin ilmeet saattavat usein olla keskittyneen totisia. Mutta se ei haittaa.
”Tekniikka täytyy ensin saada kuntoon, kyllä se ilo alkaa sitten kasvoillakin näkyä.”
Vaikka lyhyissä somevideoissa korostuu jalkatekniikka, Jennie painottaa, ettei kyse ole pelkästään jaloista. Shuffle on ennen kaikkea freestyle-tanssi, jonka juuret ovat rave-kulttuurissa.
Australian Melbournessa clubeilta liikkeelle lähtenyt tanssityyli oli aluksi muutaman jalkaliikkeen
juttu. Nykyisin shufflaaminen on kuitenkin kokonaisvaltaisempaa tanssimista, jossa koko vartalo on mukana. Freestyle-hengessä kädet saavat liikkua kuten jokainen parhaaksi kokee.
”Jos kädet roikkuvat spagetteina vartalon jatkeena, koreografiasta tulee melko yksitoikkoista. Kun askeleet alkavat kulkea, tulee tanssiin mukaan myös koko vartalo.”
Jennie shufflaa niin sanotulla cutting shapes -tyylillä, joka on suosittua elektronisen tanssimusiikin, EDM:n, piireissä. Sama tyyli näkyy muun muassa TikTokissa.
”Nopeatempoinen EDM on lähellä sydäntäni, mutta kyllä tanssia voi kaikkien musiikkilajien tahdissa.”
Näin myös esimerkiksi rock ja heavy käyvät tahdittamaan shuffle-liikkeitä, tai vaikkapa Antti Tuiskun musiikki. Pääasia on, että tanssiminen on hauskaa.
Lue myös:
Karoliina Valontaival: Rytmiä opetti olemaan ihana kokonaan
Jenni Alexandrova: ”Olen naurettavan tyytyväinen itseeni, kun tanssin”