Näin syöt kuin jumppaohjaaja

”Vedän päivittäin rehelliset ähkyt”, kertoo jumppa- ja tanssiohjaaja Anniina Ala-Mattinen.

”Vedän jumppia ja tanssitunteja saman verran kuin toimistotyöläinen istuu tietokoneen ääressä eli 35–40 tuntia viikossa. Voisi kuvitella, että puputan ruokaa koko ajan pysyäkseni vauhdissa, mutta itse asiassa tankkaan tuhdisti pari kertaa päivässä. Mielestäni välillä on hyvä olla vähän nälkäinen, ja jos alan uupua, nappaan banaanin.

Aamuisin pidän oman yksinäisen hengähdyshetkeni hektisen rytmin vastapainoksi. Kun tyttäreni on lähtenyt kouluun, lusikoin aamujogurttini ja puhaltelen hitaasti. Lähtiessäni pakkaan parit hedelmät treenikassiini ja syön ne ennen aamutunteja, jotta saan riittävän tymäkän startin päivälle.

Vedän rehellisen lounasähkyn: riisiä, kasviksia ja vaaleaa lihaa tai kalaa.

Ensimmäisten tuntien aikana tunnustelen päivän fiilistä ja herättelen kroppaani lempeillä liikkeillä. En tykitä aamulla täysillä, koska minun on jaksettava kovalla sykkeellä koko päivä. Aamutuntien jälkeen keho on ihanan lämmin ja hereillä, joten hyödynnän hetken ja treenaan käsilläseisontaa tai vedän leukoja.

Nokoset jumppasalissa

Omien treenieni jälkeen otan suihkun ja juoksen lähi-thaimaalaiseen, jonka henkilökunta tuntee minut ja tietää, että nälkäni on kova aamutuntien jälkeen. Vedän rehellisen lounasähkyn: riisiä, kasviksia ja vaaleaa lihaa tai kalaa. Ruoka sulaa kuitenkin nopeasti ja antaa tasaisesti energiaa.

Tykkään aasialaisen ruuan mausteisesta tuoksusta, syvästä mausta ja yksinkertaisesta estetiikasta. Pidän ravintolassa päivän toisen hengähdystaukoni ihmisiä katsellen ja rauhallisesta tunnelmasta nauttien.

Täydelliseen päivään kuuluu myös välikuolema. Jos en voi ottaa torkkuja kotisohvalla, otan unet treenisalin lattialla. Kun hetken päästä avaan oven treenaajille, olen kuin uudestisyntynyt. Rakastan siesta-ajattelua enkä ymmärrä, miksi pitäisi jaksaa porskuttaa 12 tuntia ilman taukoja.

Eineskin kelpaa

Puhtini alkaa yleensä hiipua alkuillasta ennen viimeisiä tunteja. Siihen toimii tanakka välipala: banaania, pähkinöitä ja tummaa suklaata. Kotiovella odottaa onneksi ihana ruuan tuoksu, sillä mieheni tykkää kokata. Yhdeksän maissa vedän toisen kunnon satsin riisiä tai bataattia kasvisten ja vaalean lihan tai kalan kera.

Olen maalta kotoisin, joten olen tottunut syömään omista viljoista jauhettua leipää.

Jos joudun kokkaamaan itse, pyöräytän nopean munakkaan. Eineksetkin kelpuutan välillä, mutta valitsen pari euroa arvokkaamman ja laadukkaamman höttöjen sijaan.

Olen maalta kotoisin, joten olen tottunut syömään omista viljoista jauhettua leipää ja juureksista muhitettuja vuokia. Kasvikset opin siis jo äidinmaidossa, meillä pitsa oli harvinaista herkkua.

En ole koskaan tajunnut energiajuomien tai palautuspulvereiden päälle, vaan juon aina treeneissä vettä. Ainoa lisäravinteeni on D-vitamiini. Eläimetkään eivät vedä pillereitä, miksi ihmisen pitäisi?

Syväkyykkyjä puhelimessa

Minulla on kolme perustarvetta: laadukas ruoka, lepo ja liikunta. Olen aktiivinen mutten himotreenaaja. Jos joudun makaamaan sairaana sängyssä, kroppani kangistuu ja selkää ja lonkkia kolottaa. Olen koko ajan luonnollisessa liikkeessä: syväkyykkään, kun puhun puhelimessa enkä voi ohittaa tankoa vetämättä paria leukaa.

Hurja treenimäärä kuormittaa kroppaani, mutta pysyn terveenä ja ehjänä, koska muistan olevani ohjaaja, en treenaaja. Nuorempana vedin itseni piippuun joka tunnilla. Nykyään suunnittelen kalenterini niin, etteivät raskaimmat voimatunnit ole samana päivänä.

Olen pieni ja hoikka, mutta kuitenkin lihaksikkaampi kuin kymmenen vuotta sitten. Kasvatin lihasmassaani kehonpainoharjoittelulla ja syömällä enemmän lihaa. Halusin olla terveempi ja jaksavampi. Tykkään kroppani liikkuvuudesta ja vahvuudesta.”