Inka Tiitto kehitti tuulitunnelitanssin: ”Esiinnyn Sian ja Pinkin musiikkivideolla”

Tanssinopettaja Inka Tiitto, 30, kehitti tuulitunnelitanssimisen ja esiintyy miljoonayleisöille.

Keho

Kun astun tuulitunneliin, voimakas ilmavirta tempaa minut välittömästi mukaansa – sen nopeus on parhaimmillaan 300 kilometriä tunnissa.

Tanssi on ollut minulle rakasta lapsesta asti, ja heti kun olin riittävän vahva ja taitava lentäjä, halusin lähteä leikkimään tanssiasennoilla. Syntyi airdancing, eli tanssiminen ilmassa. Vaikka ilmiö ei ole uusi, olen yksi edelläkävijöistä ja käytännössä kehittänyt tuulitunnelitanssimisen.

 

 ”Tuulen nopeus on parhaim-millaan 300 kilometriä tunnissa.”

 

Valmennan myös muita, minkä vuoksi vietän lentopäivinä 2–6 tuntia tuulitunnelissa. Harjoittelen paljon Puolassa, missä on sponsorini ylläpitämä tuulitunneli. Jo tunti lentämistä on iso fyysinen ponnistus, joten kehoni on kovilla. Tarvitsen voimaa ja notkeutta ja treenaan monipuolisesti eri lajeja, kuten tanssia, joogaa ja trampoliinihyppyjä.

Kilpailen tuulitunnelilentämisen freestyle-lajissa ja olen voittanut Euroopan mestaruuden, maailmancupin ja maailmanmestaruuden. Kuvasin vastikään stuntteja Robert Rodriguesin ja James Cameronin uuteen elokuvaan ja tanssin tuulitunnelissa Sian ja Pinkin tuoreella musiikkivideolla.

”Se tunne, kun olen yhtä ilmavirran kanssa. Se on kuin tanssia hyvän parin kanssa, voin vain heittäytyä.”

Mieli

Ennen jokaista lentoa käytän paljon aikaa mielikuvaharjoitteluun. Tunneliin mennessäni olen varma siitä, mitä harjoittelen ja miten saan sen toteutettua. Suurin osa niin henkisestä kuin fyysisestäkin työstä tässä lajissa tehdään tunnelin ulkopuolella.

Tunneliin meneminen ei jännitä, mutta joskus ennen tärkeitä kisoja tai esiintymistä vatsassani on perhosia. Kun tanssin, en keskity niinkään tekniikkaan, vaan ilmaisuun ja liikkeen flow’hun, vähän kuin nykytanssissa.

Lue myös:

Käsipallomaalivahti Sonja Koskinen: ”Maalivahdin on oltava peloton”

Leskeksi jäänyt Christina: ”Suru helpottui treenatessa”

Maailmanmestari Salla Naakka: ”Alamäkiluistelu on tuonut elämääni parhaat jännitykset”