Jos haaveilet terveellisemmän elämän aloittamisesta, lue tämä!
Aiotko aloittaa uuden elämän: enemmän liikuntaa ja terveellistä ravintoa, vähemmän sohvaa ja pitsaa? Ehkä olet yrittänyt samaa viime tammikuussakin? Ei se mitään, nyt ei muistella menneitä, vaan aloitetaan uusi elämä vihoviimeisen kerran.
Opettele uusia tapoja
Tapojen muuttaminen edellyttää, että määrittelet itsellesi uuden normaalin. Jos normaalisi on sitä, että viihdyt iltaisin sohvan uumenissa karkkipussin kanssa, tämä pitää saada tuntumaan epänormaalilta. Se tapahtuu vain uusia tapoja opettelemalla. Ja fakta on, että se ei ole helppoa. Jos on opetellut epäterveellisiä tapoja 20 vuotta, ei muutosta tehdä kahdessa päivässä.
Tämän ei ole tarkoitus lannistaa, vaan muistuttaa, että se mikä on tullut hitaasti, lähtee hitaasti. Jos aloittaa treenaamisen tyhjästä, jaksaminen ja voimataso kohenevat todennäköisesti jo kuukaudessa, mutta pysyvästä muutoksesta voi yleensä puhua vasta parin vuoden jälkeen. Nykyään on vallalla ”feelgoodismi” eli ajatellaan, että kuka vaan voi olla mitä vaan ja milloin vaan. Mutta ei se aivan niin mene, sillä esimerkiksi kasvatuksella ja lapsena opituilla tavoilla on merkitystä vielä aikuisenakin. On eri asia aloittaa liikkuminen 5- kuin 35-vuotiaana.
Aseta realistiset tavoitteet
Ole siis realistinen. Ei pikatavoitteita tai ihmetekoja. Ei myöskään liian höttöisiä tavoitteita, kuten ”hyvä kunto ois kiva”. Epämääräinen hyvä kunto ei motivoi sinua räntäsateessa liikkeelle.
Kun asetat tavoitteen, siitä tulee käydä ilmi: kuka tekee, milloin tekee ja mitä tekee. Kuten: minä meditoin joka aamu.
Suunnittelu auttaa
On myös hyvä olla suunnitelma. Jos menet kuntosalille pyörimään ilman ohjelmaa ja opastusta, tuskin saat tuloksiakaan, ja sali vaihtuu nopeasti takaisin sohvaan.
Sen sijaan jos kalenterissasi lukee ”treeni” joka maanantain, keskiviikon ja perjantain kohdalla, ja salille on sovittu treffit kaverin tai valmentajan kanssa, todennäköisesti myös sinä olet siellä.
Mitä vähemmän tarvitset motivaatiota ja itsekuria, sitä parempi. Kun treeni, terveellinen ruoka ja pitkät unet ovat automaatioita, ne ovat myös nautinnollisempia.
Lue myös:
Haaveissa elämäntaparemontti? 8 keinoa, kuinka pääset alkuun
7 vinkkiä: Lisää arkiliikuntaa
Netti, pienryhmä vai personal trainer? Valitse oikea valmennus
Cosmopolitanista: Miten liikunnasta voi innostua aikuisena, jos siitä ei ole nauttinut koskaan? Otimme selvää