Anette Latva-Piikkilä, 37, pakenee todellisuutta ajamalla maastopyöräenduroa.
Maastopyöräenduro on maasto- ja alamäkipyöräilyn sekoitus, jossa on tarkoitus mennä mahdollisimman kovaa. Kisoissa ajetaan erikoiskokeina esimerkiksi rajuja kivikko-osuuksia tai hiekkaista maastoa. Kun kaverini pyysi mukaansa ajamaan enduroa, kipinä syttyi heti. Se on niin paljon haastavampaa kuin pelkkä metsässä ajelu.
Laji vaatii hyvää peruskuntoa ja jalkavoimaa, kun jokaiselle kisan erikoiskokeelle pitää polkea mäki ylös. Joskus ylösmeno on niin rankka, etten vain meinaa jaksaa. Kerran päämäärä oli jo näkyvissä, mutta tuntui etten pääse ylös ja lähden mieluummin alas juomaan bisseä. Onneksi kaverini sattui paikalle ja tsemppasi minut ylös asti.
Endurossa keskivartalo on isossa osassa, sillä oikea ajoasento pidetään sen avulla. Tangosta pitää pystyä pitämään rennosti kiinni, etteivät voimat kulu käsillä puristamiseen. Saliharjoittelu on minulle ihan pakkopullaa – en kestä, että pitäisi mennä johonkin huoneeseen suorittamaan. Mieluummin lähden vain pitämään hauskaa, eli talvisin hiihdän ja laskettelen, kesät pyöräilen ja vaellan.
Loukkaantumisia tässä tulee, enkä kovin mielelläni pidä mekkoa, sillä olen koko ajan mustelmilla ja naarmuilla. Pyöräily on sellainen koko kropan hakkaus.
Maastopyöräenduro on minulle pakopaikka todellisuudesta. Rakastan sitä, kun saan olla ulkona, hengittää raitista ilmaa ja hikoilla. On mieltä puhdistavaa, kun en voi miettiä mitään muuta kuin sitä, mitä edessäni on, sillä muuten kaadun.
Itsesuojeluvaisto kasvaa, kun tulen vanhemmaksi, mutta kun uskallan päästää jarrusta irti, kivistä ja juurakoista tulee pienempiä ja niiden yli lentää vauhdilla. En kuitenkaan ota turhia riskejä. Kun tulee paikka, jossa en saisi pyörää pysymään hallinnassa, hyppään satulasta ja juoksen esteen ohi.
Aluksi kisoissa oli vaikeaa, kun jännitin niin hirveästi. Tuntui, etten osaa enää ajaa ja haluan lopettaa. Ongelma oli, että yritin mennä niin kovaa kuin pääsen. Opin kavereilta, että pitää ajaa niin, että menosta nauttii – vain silloin pysyy rentona. Nyt mäen päällä ennen lähtöä sanon itselleni, että pidä hauskaa.
Tunnen epäonnistuneeni ainoastaan, jos kisan jälkeen tajuan, että ajoin pakolla ja hampaat irvessä. Olen entinen kartingkuljettaja ja urheillut kilpaa, enkä kaipaa voittamista enää. Kun olen kisan jälkeen ehjänä maalissa ja päivä on ollut hyvä, olen onnistunut. Silloin ajattelen, että hitto mikä päivä, olipa kivaa.
Seuraa Aneten menoa Instassa @anettelatvapiikkila
Lue myös:
Maailmanmestari Salla Naakka: ”Alamäkiluistelu on tuonut elämääni parhaat jännitykset”
Maastopyöräilykisa vei Martina Aitolehden ja Katariina Laakkosen jaksamisen äärirajoille
Pikaluistelija Miina Peltonen: ”Ennen kisoja tankkaan pastaa ja jäätelöä”