Virpi Mikkonen: ”Kuuntelen, mitä kehoni haluaa”

Ruokakirjailija Virpi Mikkonen on oppinut kantapään kautta, että tasapainoinen mieli ja kroppa vaativat monipuolista ­ravintoa.

Vanelja-blogista tunnettu Virpi Mikkonen on kulkenut pitkän matkan löytääkseen tasapainoisen, itselleen sopivan ruokavalion. Hyvinvointialan yrittäjä ja ruokakirjailija asuu Helsingissä miehensä, 9-vuotiaan tyttärensä ja kultaisennoutajan kanssa. Virpin seuraava ruokakirja, Kiitos hyvää kesää (Otava) julkaistaan huhtikuussa.

Virpi Mikkonen etsi ruoasta apua terveysongelmiin

Kiinnostuin kasvisruokailusta jo yläasteella eettisistä sysitä, mutta kokeilu jäi lyhyeksi. Koulun kasvisruokavaihtoehto oli tuolloin aika lailla herne-maissi-paprikalinjaa ja sain irvailuja osakseni. Kaksikymppisenä ryhdyin uudestaan kasvissyöjäksi, mutta en juurikaan kiinnittänyt huomiota ruoan terveellisyyteen.

Vuonna 2010 havahduin miettimään ravinnon merkitystä hyvinvoinnilleni. Kärsin vatsa- ja iho-ongelmista, joihin ei löytynyt tutkimuksissa mitään selkeää syytä. Olin syönyt paljon roskaruokaa ja viettänyt aikaa bilettäen. Ryhdyin etsimään tietoa ja jätin ruokavaliostani pois valkoisen sokerin, gluteenin, maidon ja alkoholin.

Vatsavaivat katosivat ja muutaman kuukauden jälkeen myös ihoni voi paljon paremmin. Lisäksi hiusteni ja kynsieni kunto parani. Inspiroiduin muutoksesta ja perustin ensimmäisen blogini Kiitos hyvää jakaakseni tietoani muillekin. Olin hetken aikaa myös raakaravinnolla, mutta se ei sopinut minulle.

Kun tulin raskaaksi, iski hirveä lihan himo, ja annoin itselleni luvan syödä lihaa. 11 kasvisruokavuoden jälkeen, ja se tuntui oikealta valinnalta.

”Ruoka tekee hyvää, kun se on rehellistä ja puhdasta ja se nautitaan rennolla ja kiitollisella mielellä.”

Ylivireystila pysäytti

Kolme vuotta sitten aloin saada outoja oireita; minulla oli kuumia aaltoja, kuukautiseni jäivät pois, kärsin unettomuudesta ja rytmihäiriöistä. Lääkäri epäili ennenaikaisia vaihdevuosia ja ehdotti hormoni­korvaushoitoa. En kuitenkaan innostunut, vaan hakeuduin kiinalaisen lääke­tieteen pariin. Akupunktiolääkäri sanoi, että minulla jin-vaje. Minun pitäisi syödä tukevia, lämpimiä ruokia. Vaikka söin terveellisesti, oli ruokavaliossani todella paljon kylmää; salaatteja, smoothieita ja tuorepuristettuja mehuja.

Olin tehnyt paljon töitä ja liikkunut rankasti ja päätynyt ylivireystilaan, mitä ruoka­valioni ei tukenut. Rauhoitin elämääni ja luovuin juoksusta ja kovatehoisista jumpista. Tilalle tulivat rauhalliset kävelylenkit luonnossa ja jooga. Parissa kuukaudessa ­kroppani löysi tasapainon, kuukautiset palasivat ja oireet poistuivat.

Virpi Mikkonen on oppinut rentoutta ruoka-asioissa

Kauneus on minulle puoli ruokaa ja olen elämysten rakentaja. Tykkään tehdä kauniita asetelmia, koristella annokset ja kattaa nätisti. Käytän esimerkiksi kuivattuja ja tuoreita villiyrttien kukkia koristelussa. Kesäisin saan iloa, kun kuljen luonnossa ja napsin suuhuni ruusun terälehtiä, kanervan ja horsman kukkia.

En kuitenkaan hifistele arkena. Silloin meillä syödään pääosin helposti valmistuvaa ja maukasta kotiruokaa. Terveellisyys ja eettisyys ovat tärkeitä asioita, joten suosin lähellä tuotettuja luomuraaka-aineita. Ruokamme on varsin kasvispainotteista, ja itse syön lihaa nykyisin noin kerran kuussa.

Kokeilujeni myötä olen oppinut rentoutta ruoka-asioissa. En halua kytätä ruokavaliotani vaan nauttia. Siksi en nykyisin kiellä itseltäni mitään vaan pyrin tasapainoon. Kuuntelen kehoani ja sitä, mitä se haluaa.

Virpin kaapista löytyy aina

Luomukaura­hiutaleita

Kaura on tyyni, maadoittava raaka-aine, ja käytän kaurahiutaleita monipuolisesti ruoanlaitossa.

Haní-hunaja

Kanelipullan makuista luomuhunajaani käytämme esimerkiksi puuron päällä sekä dippailuun.

Manteli-, siemen- ja pähkinävoit

Maustan niillä puuroni, sivelen leivän päälle tai lorautan jogurttiin.

Lue myös:

Ruokakirjailija Tara Junker: Kasvoin ruokaa laittavien naisten keskellä

Mitä syö treenaava kasvissyöjä? Vegetreenaaja Lindan ruokavalio on kasvispainotteinen ja salliva

Teksti Päivi Ekola
Kuvat Elina Simonen