Lentoemäntä ja bloggari Miia Ezen syö kuin lintu ja lähtee lenkille, kun muut nukkuvat. Epäsäännöllinen työ hankaloittaa treenaamista.
– Olen ammatiltani lentoemäntä, ja se vaikuttaa syömisiini. Ilmassa elän ruuan suhteen kuin pellossa, vapaalla skarppaan. Vaikka työnantaja yrittää sinnikkäästi tarjota meille järkevää syötävää, annokset ovat usein matkustajaruuan näköisiä. Etenkin kasvikset uupuvat.
Satunnaisille reissaajille ruoka voi olla hyvää, mutta työkseen lentävän kannattaisi pakata eväät. Siihen olen kuitenkin aivan liian laiska. On niin helppoa napata ihana, lämmin croissant. Ei ihme, että monet lihovat tässä työssä.
Kompastuskivenä lounas
Omat linjani ovat toistaiseksi pysyneet kunnossa säännöllisen hyötyliikunnan ansiosta. Asiaan voi myös vaikuttaa se, että syön todella vähän. Tiedostan itsekin, että ateriavälit venähtävät välillä ihan liian pitkiksi, viiteen kuuteen tuntiin. En vain muista syödä, kun uppoudun vaikka bloggaamiseen.
Pahin kompastuskiveni on lounas. Jos näen ystävää kaupungilla, tulee syötyä hyvin, mutta itsekseni korvaan aterian kulhollisella mysliä ja jugurttia.
Silloin kun syön, on lautasella melko terveellistä tavaraa. Tykkään väsäillä isoja salaatteja ja kasvisvoittoisia vokkihässäköitä mutta en sylje herkkukuppiinkaan. En tiedä, miten muodikasta 80:20-ajattelu on, mutta sovellan sitä omaan syömiseeni. Kun perusta on kunnossa, homma ei kaadu korvapuustiin.
Aina näin ei ole ollut, sillä olen kokenut sokeri- koukun, joka katkesi vasta muutettuani Ranskaan. Ennen reissuani vedin joka päivä mässypussin irtokarkkeja, mutta Ranskassa karkkia ei ollut samalla tavalla tarjolla ja addiktio helpotti.
Puhtia pussipuurosta
Veden latkiminen pitää olon freesinä pitkillä lennoilla. En lennä mannertenvälisiä, mutta yhteen päivään saattaa mahtua edestakaiset kotimaan- ja Euroopan lennot. 12 tunnin työpäivän aikana koetan muistaa siemaista joka välissä lasillisen. Syön noina päivinä miten sattuu, mutta yritän lyhentää ateriavälejä pussipuuroilla. Vehnätuotteet jätän suosiolla väliin, sillä ne turvottavat.
Lentoemäntien oletetaan usein olevan missimittaisia kaunottaria. Tykkään itsekin olla huoliteltu mutta en koe ulkonäköpaineita. Huonon yön jälkeen vahva meikki pelastaa, ja univormuja saa suurempia kokoja.
Lentoemäntänä liikun koko ajan työssäni, mutta ohjaamon pojat istuvat läpi lentojen. He tekevät usein taukojumppaa, eräs pilotti saa nostettua jalkansa hattuhyllylle!
Seisominen ei ota jalkoihin, mutta alaselkä kipeytyy. Olen lentänyt 10 vuotta, ja ikää on mittarissa 35. Vaikka rakastan työtäni, sen vaikutukset terveyteeni huolettavat. Nukun epäsäännöllisyyden takia huonosti, ja treeni kärsii vaihtelevien työaikojen takia. Aloitan syksyllä teatterimaskeeraajan opinnot, ja lähivuodet näyttävät, jatkanko lentoemäntänä.
Yksin yöllä lenkille
Olen tyypillinen jojoliikkuja, eli innostun tasaisin väliajoin treenaamaan, mutta sitten se taas jää. Kun sporttikärpänen iskee, treenaan todella kovaa. Kävisin mieluiten aamupäivisin salilla, mutta työvuorot eivät mene aina niin kuin haluaisi. Koska elämäni on epäsäännöllistä, joskus on pakko päättää, lähdenkö salille, menenkö ruokakauppaan vai lepäänkö, jolloin liikunnasta on helppo karsia.
Koirani liikuttaa minua joka päivä, ja aika usein hölköttelen osan matkaa. Ehkä urheilen itse asiassa paljon enemmän kuin edes ajattelen, vaikka himotreeni jääkin vähemmälle.
Tykkään lenkkeillä tosi myöhään. Kesäillan hölköttely kello 23 on parasta, mitä tiedän. Iltavuoroon on kiva mennä kuntosalin kautta, mutta aamuvuoron kanssa hommaa on vaikea saada natsaamaan. Jos olen herännyt neljältä ja viettänyt koko päivän ahtaissa tiloissa ihmisten kanssa jutellen, en todellakaan halua porukkaa pullistelevalle kuntosalille.”