Kuulutko mehu-uskovaisiin?

FIT ruotii yleisimpiä mehu-uskomuksia.

”Sokeroimaton täysmehu on terveellistä.”

Ravitsemuksellisesti täysmehu ei kovin paljon poikkea sokeroiduista mehujuomista tai edes limusta. Kaikissa on yhtä paljon kaloreita ja hiilihydraatteja. Vain lisäaineita on täysmehussa vähemmän.

”Appelsiinimehu on paras C-vitamiinin lähde.”

Päivän C-vitamiinitarve täyttyy aikuisella jo lasillisesta appelsiinimehua. Tällä tekosyyllä yletöntä mehunryystämistä on siis turha perustella.

Jos sitä paitsi syöt edes suunnilleen tasapainoisesti ja monipuolisesti, ei C-vitamiinin saanti ruuasta ole sinulle mikään ongelma.

”Mehut ovat hyvä tapa huolehtia nestetasapainosta, jos vesi ei maistu.”

Ensin tuli muotia jatkuvasta vesipullosta kulauttelusta. Nyt varsinkin nuorten käsiin ovat ilmestyneet isot mehutölkit, joista otetaan huikkaa vähän väliä.

Mehun särpiminen janojuomana pitkin päivää on ensinnäkin tuhoisaa hampaille: happohyökkäys on käynnissä melkein koko ajan. Jos mehua on pakko saada, olisi siis parempi nauttia lasillinen ruuan kanssa.

Lisäksi litrasta mehua kertyy ihan huomaamatta saman verran energiaa kuin kunnon ateriasta.

”Mehut ovat kätevä keino korvata päivän hedelmä- ja vihannesannos.”

Edes hedelmälihaa sisältävissä mehuissa ei ole käytännössä lainkaan kuitua. Mehut eivät myöskään tarjoa hampaille pureskeltavaa, täytä mahaa tai pidä kylläisenä kuten hedelmät ja vihannekset.

Hörppäätkö todella mieluummin pienen ja ylihintaisen mehupullon kuin nautiskelet vaikkapa värikkään hedelmäsalaatin ja juot sen päälle lasin raikasta vettä?

”Lisättyjä vitamiineja ja hivenaineita sisältävät mehut vasta terveellisiä ovatkin.”

Aivan viime vuosina kauppojen mehuhyllyt ovat täyttyneet tuotteista, jotka ilmoittavat sisältävänsä jos jonkinlaisia tehoaineita. Kyse on lähinnä markkinointikikasta.

Usein samat ihmiset, jotka kittaavat näitä ihmejuomia, käyttävät myös erilaisia ravintolisiä ja vitamiinipillereitä. Lopputuloksena on joskus jopa haitallisen suuri annos vitamiineja.

Yhdessä tapauksessa näitä tuotteita voi suositella: jos olet vegaani tai käytät muuten erittäin vähän maitoa, kalsiumia sisältävä mehu saattaa olla hyvä lisä ruokavalioosi.

”Täysmehu kuuluu laihduttajalle.”

Moni jopa lisää mehunkulutustaan ryhtyessään pudottamaan painoaan. Todellisuudessa mehulitran juominen tuo päivässä saman verran ylimääräisiä kaloreita kuin vaikkapa kermamunkki. Koko laihdutus saattaa siis tyssätä tuoremehun litkimiseen!

Keinotekoisesti makeutetut limsat ja mehut ovat kevyempi vaihtoehto, mutta hampaille nekään eivät ole hyvästä.

”Mehut ovat osa terveellistä elämäntapaa.”

Voit toki nautiskella kohtuudella mehuja ilman syyllisyyttä – aivan kuten muitakin ylimääräisiä herkkuja. Mikään välttämätön osa kenenkään ruokavaliota ne eivät kuitenkaan ole.

Väitteisiin vastasi ravitsemusasiantuntija, THM Tuija Pusa Suomen Sydänliitosta.