Jos syö aamupalan ennen treenejä, kannattaa valita jotain helposti sulavaa, kuten puuroa tai hedelmiä.

Kannattaako aamutreeni tyhjällä vatsalla?

Asiat tärkeysjärjestykseen, mutta hetkinen: ensin ruoka vai sittenkin treeni?

Pääsääntö tavalliselle kuntoilijalle on, että ei ole väliä treenaako ennen aamiaista vai sen jälkeen. Heti aamiaisen jälkeen ei kannata lähteä harjoittelemaan, sillä ruoka vaatii aikaa sulaakseen. Jos treeni on melko pian aamiaisen jälkeen, ruoan pitäisi olla nopeasti sulavaa ja hiilihydraattipitoista, kuten puuroa ja hedelmiä.

Vaikka ei ehtisi syömään ennen lyhyttä aamutreeniä, ei hätää: välittömien energialähteiden lisäksi elimistö hyödyntää harjoituksen alussa lihaksistossa varastoituneena olevaa glykogeenia, joka riittää helposti esimerkiksi puolen tunnin lenkkiin.

Pitkäkestoinen tehotreeni vaatii hiilihydraattitankkausta muutaman edeltävän päivän ajan, jolloin aamupalalla ei ole juuri väliä.

Rasva-aineenvaihdunnankin on todettu lisääntyvän vain vähän tyhjällä vatsalla treenattaessa eli painonpudotuksen kannaltakaan sillä ei juuri ole merkitystä.

Kun miettii treenipäivän ja sitä edeltävien päivien syömisiä, kannattaa ottaa huomioon harjoituksen kesto ja intensiteetti. Pitkäkestoinen, yli kahden tunnin kuormitus, vaatii yleensä pidempiaikaista hiilihydraattitankkausta muutaman edeltävän päivän ajan, jotta lihasten glykogeenivarastot saadaan täyteen ennen suoritusta. Pelkällä saman aamun aamupalalla ei tässä tilanteessa ole juurikaan merkitystä. Lyhytkestoisissa ja suurella intensiteetillä tehtävissä suorituksissa glykogeenivarastot eivät yleensä rajoita treenitehoja.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Lue myös:

Iskeekö treenin jälkeen roskaruoan himo? Toimi näin!

Kaipaatko lisää virtaa? 7 näppärää smoothien piristäjää

Teksti Emmi Torikka