Koristele mustaherukkapiirakka syötävillä kukilla.

3 raikasta ja makeaa reseptiä juhliin

Paleo-kakku, mustaherukkapiiras ja raakajuustokakut piristävät kestejä ja illanistujaisia.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Mustaherukkapiirakka

8 palaa

Valmistusaika 1 h 45 minuuttia

Pohja

4 dl jauhoja

120 g voita

2 rkl tomusokeria

½ tl suolaa

2 munaa

3–4 rkl vettä

Täyte

500 g mustaherukoita

2,4 dl tomusokeria

2 tl vaniljajauhetta

2 rkl maissijauhoja

2 rkl siirappia

400 g vähärasvaista tuorejuustoa

Koristeluun

Syötäviä kukkia

1 Pohja: Yhdistä jauhot, voi, sokeri ja suola tehosekoittimessa tasaiseksi muruksi.

2 Lisää muna, munavesiseos ja 1–2 rkl vettä. Taikinan tulisi olla pehmeää, mutta ei tahmaista.

3 Nosta taikina tehosekoittimesta ja kääri kelmuun. Nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

4 Kuumenna uuni 180 asteeseen.

5 Kippaa taikina jauhotetulle pinnalle ja kauli noin puolen sentin paksuiseksi. Nosta taikina halkaisijaltaan noin 20 senttisen vuoan pohjalle ja reunoille. Leikkaa tarvittaessa ylimääräiset reunat pois. Pistele pohjaan reikiä haarukalla.

6 Esipaista pohjaa 15–20 minuuttia, kunnes reunat ovat kullanruskeita. Nosta uunista paistamisen lopussa, ja voitele seoksella, jossa on yksi muna ja 2 rkl vettä. Nosta takaisin uuniin kolmeksi minuutiksi.

7 Nosta ritilälle jäähtymään. Laske uunin lämpö 170 asteeseen.

8 Täyte: Kippaa paistinpannulle mustaherukat, sokeri, vaniljajauhe ja ripaus vettä. Kuumenna levy ja keitä seosta 10–15 minuuttia.

9 Siirrä pannu pois levyltä ja lisää maissijauhot ja siirappi. Jauha seos tehosekoittimessa tasaiseksi. Kaada seos siivilän läpi kulhoon, ja sekoita joukkoon tuorejuusto.

10 Lusikoi täyte pohjan päälle. Tasoita pinta kostella veitsellä.

11 Paista uunissa 30–40 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Nosta ritilälle jäähtymään ja lopuksi jääkaappiin yöksi.

12 Tarjoile seuraavan päivänä. Koristele syötävillä kukilla, kuten sarviorvokeilla, ruiskaunokeilla tai kääpiösamettikukilla ennen tarjoilua.

Pähkinät tuovat paleo-kakkuun rakennetta.

Paleo-kakku omenoista ja päärynöistä

6–8 palaa

Valmistusaika 1 tunti

0,6 dl sulaa kookosöljyä (hieman ylimääräistä vuoan voiteluun)

1,6 dl saksanpähkinöitä

4,2 dl mantelijauhoja

1 ½ rkl arrowjuurijauhetta

ripaus suolaa

4 isoa munaa

1,5 dl vaahterasiirappia

2 tl sitruunamehua

2 tl vaniljajauhetta

2 tl soodaa

2 päärynää (Rocha)

2 omenaa (Gala tai Pink Lady)

1 Voitele kookosöljyllä halkaisijaltaan 20 cm leveä vuoka.

2 Jauha saksanpähkinät tehosekoittimessa. Kaada kulhoon ja sekoita yhteen mantelijauhojen, arrowjuurijauheen ja suolan kanssa.

3 Erottele munista valkuaiset ja keltuaiset. Kaada valkuaiset isoon kulhoon, ja kippaa keltuaiset jauhojen sekaan.

4 Lisää kookosöljy, vaahterasiirappi, sitruunamehu ja vaniljauute keltuaisten ja jauhojen sekaan. Sekoita sileäksi vaahdoksi.

5 Vatkaa valkuaiset suolaripauksen kera sähkövatkaimella. Ripottele joukkoon soodaa.

6 Sekoita valkuaisvaahto taikinaan muutamassa osassa.

7 Lusikoi taikina vuoan pohjalle.

8 Leikkaa hedelmät ohuiksi viipaleiksi ja asettele taikinan päälle.

9 Paista 170 asteessa 35–45 minuuttia.

Raakajuustokakut maistuvat mansikalta ja sitruunalta.

Mansikalta ja sitruunalta maistuvat raakajuustokakut

12 annosta

Valmistusaika 30 minuuttia

Odotusaika 9 tuntia

Pohja

5 dl kaurahiutaleita

2,4 dl kokonaisia manteleita

0,5 tl suolaa

2 rkl kookossokeria

2 rkl vaahterasiirappia

0,8 dl kookosöljyä

Mansikkakerros

5 dl mansikoita

2,4 dl (kuumassa vedessä liotettuja) cashewpähkinöitä

225 ml kookoskermaa

3 rkl maissijauhoja

ripaus suola

3 rkl vaahterasiirappia

Sitruunakerros

2,4 dl (kuumassa vedessä liotettuja) cashewpähkinöitä

2,5 dl kookoskermaa

2 rkl maissijauhoja

1,2 dl sitruunamehua

ripaus suolaa

0,6 dl vaahterasiirappia

Tarjoiluun

chia-siemeniä

muutama halkaistu mansikka

1 Pohjakerros: Voitele halkaisijaltaan 23 senttisen vuoan pohja ja reunat. Aseta pohjan päälle leivinpaperi ja leikkaa reunaa kiertämään sopiva pala leivinpaperia.

2 Aja pohjan ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi muruksi. Painele kostealla lusikalla tiiviisti vuoan pohjalle. Laita vuoka pakkaseen.

3 Mansikkakerros: Soseuta mansikat tehosekoittimessa. Kaada mansikkasose kulhoon siivilän läpi. Kippaa tehosekoittimeen nyt liotetut ja valutetut cashewpähkinät, kookoskerma, maissijauhot, suola ja vaahterasiirappi. Aja tasaiseksi.

4 Sekoita pähkinäkermaseokseen mansikkasosetta niin, että seoksesta tulee kauniin vaaleanpunainen. Levitä mansikkakerros pohjan päälle ja pakasta kolmeksi tunniksi.

4 Sitruunakerros: Yhdistä kaikki kerroksen ainekset tehosekoittimessa. Aja sileäksi. Kaada jäädytetyn mansikkakerroksen päälle. Pakasta neljäksi tunniksi.

5 Tarjoilu: Nosta kakku pakkasesta ja kippaa leikkuulaudalle. Leikkkaa viipaleiksi ja koristele chiansiemenillä ja mansikanpuolikkailla.

Lue myös:

Päärynäinen jogurttijälkkäri

Suussasulava ja kevyt brownie

Suloiset raakasuklaakupposet

Teksti StockFood/Tekstikuva toimittanut Miia Vähähyyppä
Kuvat StockFood/Tekstikuva