Överiliikkuja saattaa pitää itseään muita parempana, vaikka oikeasti liikkuisi niin, että se hajottaa kroppaa.

Treeniä armollisesti – miten löytyy rentouden ja itsekurin tasapaino?

Vaikka pakonomainen urheileminen ahdistaisi, siitä voi olla vaikea luopua, koska se tuo elämään hallinnantunnetta. Ratkaisun ydin on opetella kuuntelemaan kroppaa.

Kun lihasbuumi muutama vuosi sitten alkoi, tuntui raikkaalta, että naisetkin suorittivat naama punaisina burpee-haasteita ja kyykkäsivät itsensä kokoisilla painoilla. Kaiken lisäksi treenibuumin piti vapauttaa meidät laihdutuspaineista: vahva on uusi laiha! Mutta eihän se ihan niin mennyt.

Samaan aikaan, kun moni alkoi tarvita pepputreenin jäljiltä isompia farkkuja, blogeissa alkoivat kiertää dramaattiset tarinat. Niissä puhuttiin väsymyksestä, seonneesta hormonitoiminnasta ja vuorokauden ympäri piinaavasta nälästä. Nyt, pari vuotta övereimmän salibuumin jälkeen, ratkaisua etsitään armollisuudesta ja kehon kuuntelemisesta. Enää pitäisi vain tietää, miten se oikeasti tehdään.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hyvä olo vai halu muuttua?

Harrastan vain sellaista liikuntaa, josta tulee hyvä olo, hehkuttaa hyvinvointibloggaaja. Hän on julkaissut itsestään kuvan, jossa treenitopin alta vilkkuu sixpack. Treenaan kunnes oksennan -asenne on vaihtunut joogaopettajilta lainattuihin lausahduksiin, mutta elämä itsessään ei muutu pelkästään slogania vaihtamalla.

– Minulle tulee asiakkaita, jotka väittävät, että he liikkuvat siksi, että siitä tulee hyvä olo. Lopulta kuitenkin paljastuu, että taustalla on sittenkin halu kiinteytyä. Se näkyy esimerkiksi siinä, että ihminen ei syö riittävästi, kertoo ravitsemusterapeutti ja kouluttaja Jonna Heinonen.

Heinonen on perehtynyt erityisesti syömisen psykologiaan, ja lisäksi hän on työskennellyt yli kymmenen vuotta liikunnanohjaajana ja valmentajana. Hän on nähnyt työssään treenibuumin sivuvaikutukset. Muutama vuosi sitten liikunnan harrastaminen alkoi tarkoittaa personal training -asiakkaille yhtä asiaa: salilla käymistä. 

Minulle tulee asiakkaita, jotka väittävät, että he liikkuvat siksi, että siitä tulee hyvä olo. Lopulta kuitenkin paljastuu, että taustalla on sittenkin halu kiinteytyä.

– Monille ei tullut edes mieleen, että liikkuminen voisi tarkoittaa vaikkapa tanssimista. 

Ravitsemusvalmennusasiakkaat alkoivat puolestaan toivoa tiukkoja ruokavalioita, joihin olisi laskettu kalorit valmiiksi. Fitnesselämästä oli tullut tavallisten työssäkäyvien ihmisten elämää. Aamulla mentiin ensimmäiseksi lenkille, ja ruisleipä vaihtui proteiinirahkaan.

Nyt pahin villitys on alkanut laantua. Fitnesskropasta haaveilevien ihmisten sijaan Heinosen luo saapuu ihmisiä, jotka kaipaavat apua päinvastaiseen ongelmaan. He haluavat tietää, miten sairaan terveestä elämästä pääsee eroon.

Kohtuuden rajoihin

Jotta voi liikkua kehoaan kuunnellen, on ymmärrettävä, mitä eroa on terveysliikunnalla ja urheilemisella. Terveysliikuntasuositusten mukaan ihmisen pitäisi harrastaa ”hieman hengästyttävää liikuntaa” 2,5 tuntia viikossa. Lisäksi viikkoon pitäisi mahduttaa pari lihaskuntoa ja liikkuvuutta kehittävää treeniä.

Moni överiliikkuja pitää itseään muita parempana, koska huolehtii itsestään, vaikka oikeasti liikkuisi niin, että se hajottaa elimistöä.

– Jos määrä menee sen yli, siitä ei ole terveyden näkökulmasta juurikaan lisähyötyä. Tietyn rajan jälkeen liikunnasta alkaa olla jopa haittaa. Kaikkihan tietävät urheilija ei tervettä päivää näe -sanonnan.

Se on fitnessdieettien ja crossfitaamisen aikakaudella unohtunut. Rasvaton ja lihaksikas kroppa ei ole sama asia kuin terve kroppa. Siitä kertoo jo se, että monen fitnesskisaajan kuukautiset loppuvat.  Kilpaurheilijat tietävät lajinsa riskit, ja siksi kisakunnossa ollaan vain kisakaudella. Moni tavallinen treenaaja on hairahtunut kuvittelemaan, että mitä timmimmältä näyttää, sitä terveempi on.

– Moni överiliikkuja pitää itseään muita parempana, koska huolehtii itsestään, vaikka oikeasti liikkuisi niin, että se hajottaa elimistöä.

Burn out herättelee viimeistään

Lisäksi hampaat irvessä treenaaminen tekee elämästä suorittamista, jossa treenejä tungetaan kalenteriin väsymyksestä piittaamatta. Vaikka pakonomainen urheileminen ahdistaisi, siitä on vaikea luopua, koska se tuo elämään hallinnantunnetta. Puoliso saattaa pettää ja työnantaja jättää, mutta pakaratreenistään saa päättää itse.

Juuri siksi “himokuntoilijasta armolliseksi liikkujaksi” -tarinoiden draamankaareen kuuluu usein vaihe, jonka nimi on burn out. Vasta uupumus pakottaa ajattelemaan, ettei onni löydy juoksumatolta. Myös Heinonen uuvutti itsensä nuorempana suorittamalla, ja siksi hän tietää, ettei tie suorittajasta itsensä kuuntelijaksi ole helppo. Ensin on opittava uskomaan siihen, ettei oma arvo ole sixpackistä tai kyykkytuloksesta kiinni. 

Kehoa kuunnellen

Kun suorittajaurheilija on oivaltanut, ettei pakkomielteinen liikkuminen tee onnelliseksi, on aika opetella kuuntelemaan kroppaa. Jonna Heinonen neuvoo asiakkaitaan luopumaan sykemittarista ja seuraamaan kehon omia signaaleja. Missä vaiheessa juoksulenkillä tulee huono olo? Sattuuko lihaksiin yhä edellisen treenin jäljiltä? Niin oppii tunnistamaan rajat, joita ei kannata ylittää.

Hyvä rentouden merkki on, että jos joskus ei huvita yhtään mennä salille, pystyy olemaan menemättä.

Kehittymistään rentona treenaajana on helppo testata. Jos sunnuntain Game of Thrones -maratonista tulee huono omatunto, kannattaa miettiä, miksi. 

– Hyvä rentouden merkki on, jos joskus ei huvita yhtään mennä salille, pystyy olemaan menemättä.

Kehon kuunteleminen ei kuitenkaan tarkoita, että lopettaisi liikkumisen. Tarkoitus on löytää rentouden ja itsekurin välinen tasapaino. Tabatassa rääkätty kroppa kaipaa lepoa, toimistotuolissa kidutettu keho liikuntaa.

– Joskus ihmiset luulevat armollisuuden tarkoittavan sitä, että valitsee aina lenkin sijaan suklaapatukan, koska se tuntuu sillä hetkellä paremmalta. Välillä pitää kuitenkin repiä selkä irti kotisohvalta, vaikka se vaatisikin ponnistelua.

Kyllähän töihinkin mennään, vaikka aamulla herätyskellon pärähtäessä tekisi mieli jäädä nukkumaan.

Armollisuutta mutta ei tekopyhyyttä

Eikä itselleen armollisen liikkujan tarvitse harrastaa pelkkää joogaa. Kyllä välillä saa juosta mäkitreenejä tai nostaa ihmisen kokoisia kyykkypainoja, jos siitä tykkää.  Itseään kuunteleva treenaaja vain tietää, tavoitteleeko endorfiiniryöppyä vai epärealistista Instagram-vartaloa.

Tekopyhäksi ei tarvitse ryhtyä. Rento treenaaja saa piitata ulkonäöstään. Hän ei vain tee sitä terveytensä, ihmissuhteidensa tai elämänilonsa kustannuksella. 

Hän muistaa yhden mantran, se ei ole no pain, no gain. Se kuuluu: Elämä ei ole liikuntaa varten. Liikunta on elämää varten.

Lue myös:

7 keinoa treeneistä palautumiseen

Eikö uni tule? 5 x unirytmi kohdilleen

Fit testasi: tältä tuntuu ohjattu unitunti

Teksti Heini Maksimainen