Hätkähditkö puntarilla? Lue, miksi paino nousee.
Ehtiikö viikonloppuna lihoa?
Kun viikonlopun herkuttelu alkaa, kroppa ryhtyy varastoimaan ylimääräisiä kaloreita. Ensimmäisenä se pyrkii varastoimaan ylimääräiset hiilihydraatit maksaan ja lihaksiin lihassokeriksi. Suurin osa viikonlopun painonnoususta aiheutuu lihassokerista ja sen sitomasta vedestä. Lihassokeria varastoituu keskikokoiseen naiseen noin 500 grammaa. Aktiiviliikkujalla nämä varastot ovat harvemmin täynnä, ja vajaita ne ovat erityisesti silloin, kun syömistä on hieman vahdittu vaikkapa kiinteyttäminen tai laihduttaminen mielessä.
Lihassokeria voi varastoitua viikonlopun aikana helposti 300–500 grammaa. Yksi gramma lihassokeria sitoo 2,7 grammaa vettä, joten paino voi nousta ainoastaan lihassokerin takia lähes kaksi kiloa! Siinä siis suurin syy siihen, miksi puntari näyttää aivan uusia lukemia herkutteluviikonlopun jälkeen. Koska lihaksiin on varastoitunut lihassokerin mukana vettä, ne myös tuntuvat täydemmiltä. Siinä taas syy sille, miksi aivan tyköistuvat vaatteet saattavat hieman kiristää viikonlopun jälkeen.
Kertyykö yhdessä viikonlopussa rasvaa?
Kyllä, herkutteluviikonloppuna kertyy hieman rasvaakin. Se herkkujen rasva, jota kroppa ei käytä energiaksi, varastoidaan rasvakudokseen. Ylimääräistä rasvaa ei silti ehdi kertyä viikonlopun aikana kovin huimasti. Muutama kymmenen ekstragrammaa päivässä on todennäköisin vaihtoehto, koska ylimääräisistä hiilihydraattikaloreista ei ehdi kunnolla muodostua rasvaa. Pahimmillaan rasvaa voi kertyä herkuttelun alkuvaiheessa noin 100 gramman päivävauhtia.
Viikonlopun lopputulos: painonnousu 1,5–2 kg, josta 90–95 % vettä ja 5–10 % rasvaa.
Tee näin
Yhden viikonlopun herkuttelun takia ei kannata olla huolissaan kiinteytys- tai painonpudotusprojektistaan. Kohonnut paino on pitkälti vettä ja lihassokeria, ja tilanne tasoittuu muutamassa päivässä. Lihassokerista johtuva painonnousu on hyödyllistä, koska se on tärkeä energianlähde liikunnan aikana ja liikunnan teho nousee tutkitusti, jos lihassokerivarastot ovat täynnä. Kertyneen rasvamäärän taas poltat parissa päivässä liikunnan ja terveellisen ruokavalion avulla. Huoli pois, ja nautiskelemaan hyvistä treeneistä!