Susanna Juntunen on elänyt nuoresta saakka terveellisesti ja urheillen. Järkytys olikin suuri, kun hän kuuli sairastuneensa syöpään.
Viime vuosina Susanna Juntunen on kohdannut elämässään tiuhaan tahtiin niin onnea kuin onnettomuutta. Kaikki alkoi hänen 30-vuotiaana saamastaan kutsusta kohdunkaulan syöpää seulovaan papa-kokeeseen.
– Kävin kokeessa, eikä tuloksista kuulunut mitään. Ajattelin, että eri kaupungeissa on erilaisia käytäntöjä, enkä kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Kahden vuoden
kuluttua sain uuden kutsun papa-kokeeseen. Siinä vaiheessa heräsi huoli, sillä tiesin, että minun ikäiselläni seulontojen väli on normaalisti viisi vuotta. Menin uuteen kokeeseen, ja sen seurauksena tehdyt lisätutkimukset kertoivat, että minulla oli kohdun kaulakanavassa syöpä, Susanna kertoo.
Elettiin viime syksyä. Hän oli 32-vuotias ja pienen pojan äiti. Kävi ilmi, että jo ensimmäisessä papassa oli ollut hyvänlaatuisia solumuutoksia, jotka vaativat seuraamista. Tieto oli lähtenyt matkaan kirjeessä, joka ei saapunut koskaan perille.
– Kun minulle soitettiin lisätutkimusten tuloksista, en heti ymmärtänyt asian vakavuutta. Poikani oli vain reilun vuoden ikäinen. Olin ollut kokeiden välissä raskaana ja synnyttänyt, ja mietin, että minulla oli ollut koko sen ajan ehkä syöpä kohdussa.
Susanna ja hänen aviomiehensä veivät pojan mammalle hoitoon ja lähtivät sulattelemaan kuulemaansa rauhassa kahdestaan. Kallioilla kävellessä tehtiin toimintasuunnitelma, vaikka sairastumisesta ei vielä tiedetty kovin paljon. Tulipa vastaan mitä tahansa, he päättivät, siitä selvittäisiin yhdessä.
Järkytyksestä toiseen
Ensijärkytystä seurasi uusi sokki. Lisätutkimusten pohjalta arvioitiin, että Susannan syöpä olisi levinnyt imusolmukkeisiin. Tiedon ahdistavuutta lisäsi se, että koronan vuoksi asiasta keskusteltiin hoitohenkilökunnan kanssa maskit kasvoilla. Se peitti puhujien ilmeet ja sai huonot uutiset tuntumaan vieläkin raskaammilta.
– Olimme kuvitelleet, että kohdun poistaminen olisi pahinta, mitä minulle voisi tapahtua. Oli hirveä järkytys tajuta, että sairaudessa olisi tällainenkin vaihtoehto, Susanna sanoo.
Hän alkoi valmistautua henkisesti leikkaukseen sekä sytostaatti- ja sädehoitoihin. Viikon kuluttua tilanne kuitenkin muuttui uudelleen: Susanna sai kuulla, että syöpä ei ollutkaan todennäköisesti levinnyt imusolmukkeisiin. Hän pääsi nopeasti tähystysleikkaukseen, jossa kohtua ei poistettu.
Vartijaimusolmukkeista varmistui, että syöpä oli paikallinen ja ettei muita hoitoja tarvittaisi.
– Takapakkia tuli kohtutulehduksesta, mutta muuten palauduin leikkauksesta nopeasti ja olin jo parin viikon kuluttua töissä.
Tunteiden vuoristorata
Sairastuminen herätti Susannassa järkytyksen lisäksi muitakin tunteita. Hän oli nuori ja elänyt koko elämänsä terveellisesti. Taustalla oli vuosia joukkuevoimistelijana, voimisteluvalmentajana ja bikinifitnessissä. Sosionomin tutkinnon jälkeen hän oli kouluttautunut health coachiksi, personal traineriksi ja mielen valmentajaksi.
– Olo oli epätodellinen. Minulla oli kilpaurheilijan tausta ja työ hyvinvointialalla ja tunsin itseni tosi terveeksi. Miten minulla saattoi olla vakava sairaus?
Hämmästyksekseen hän tunsi myös häpeää.
– Pelkäsin, että menetän työni. Mietin, uskooko kukaan hyvinvointivalmentajaa, joka on sairastunut syöpään. Se ajatus katosi, kun tajusin, että HPV-virus on lähes kaikilla ja että osalla se aiheuttaa syöpää. En siis olisi voinut tehdä mitään estääkseni sairastumista.
Pelko asiakkaiden kaikkoamisesta osoittautui turhaksi.
– Ihmiset päinvastoin hakeutuivat palveluihini. Nyt ajattelen, että pystyn ehkä sairastumiseni vuoksi ymmärtämään muita ihmisiä vielä paremmin.
Aivan helppoa avoimuus ei kuitenkaan ole ollut.
– Ensimmäisen kuukauden pidin asian vain lähipiirin tiedossa. Halusin sillä tavalla suojella myös läheisiäni, joille tieto oli yhtä lailla iso järkytys. Kun sitten sain sanoa, että asiat eivät ole nyt hyvin, olo helpottui. Sain myös hirveästi tukea. Aina on joku, joka on kokenut saman. Se voimaannuttaa paljon.
– Aloimme myös miehen kanssa ajatella yllättävän nopeasti niin, että hyvä kun sairaus tapahtui meille. Olimme ajatelleet siihen asti, että tulemme ilman muuta elämään pitkän elämän yhdessä. Sairastuminen herätti muistamaan, että kukaan ei ole kuolematon. Elää pitää joka päivä.
Susannna Juntunen saa voimaa luonnosta
Ihmisten lisäksi Susanna on saanut voimia luonnosta. Hän on aina lenkkeillyt ahkerasti, mutta nyt mieli on vienyt entistä enemmän meren rannalle ja kallioille.
– Ulkoillessani olen myös kuunnellut musiikkia ja käynyt sen päivän tunteita läpi. Mielialat ovat vaihdelleet laidasta laitaan, on ollut hyviä ja huonoja päiviä. Luonto ja meri ovat kuitenkin tuoneet rauhaa ja vapautta.
Susanna on myös aloittanut kokonaan uuden harrastuksen.
– En ole koskaan ollut vesi-ihminen, mutta syövän toteamisen jälkeen aloin avantouimaan. Se sopii minulle silloinkin, kun käytössä ei ole saunaa, sillä nopea pistäytyminen vedessä vaikka joka päivä onnistuu lapsiperheelliseltäkin. Vedestä on muutenkin tullut minulle tärkeä elementti. Kun aiemmin pelkäsin sitä, mitä pinnan alla on, enää en edes mieti asiaa. Aiemmin välttelin epämukavalta tuntuvia asioita, mutta nyt itsensä ylittäminen tuntuu hyvältä.
Liikkeelle lähteminen kannattaa silloinkin, kun siltä ei tuntuisi.
– Vaikeimpina hetkinä tuli tunne, että kun terveys on kerran mennyt, luovutan kokonaan. Silloinkin yritin kuitenkin elää hyvinvointia tukevaa arkea vaikka vähän väkisin. Se, että treenasin ja yritin pysyä mukana arjessa, auttoi ainakin itseäni.
Susanna on myös alkanut miettiä hyvinvointia ja terveellisyyttä uudella tavalla. Prosessi lähti liikkeelle viitisen vuotta sitten, kun hän lopetti kilpailemisen bikinifitnessissä. Hän pyrki syömään puhdasta ruokaa ja ottaa huomioon muitakin hyvää tekeviä asioita kuin treenaamisen.
Syöpädiagnoosi muutti ajatuksia vielä lisää.
– Olen miettinyt entistä enemmän, olenko yrittänyt elää täydellisen terveellistä elämää. Onko elämässä jotain, mitä haluaisin tehdä, vaikka se ei olisi täysin terveellistä? Nyt hyvinvointi näyttäytyy myös sallivuutena ja vapautena. Voin juoda skumppaa tai syödä jäätelön – myös spontaanisuus on osa hyvinvointia.
Susanna Juntusen neuvo: Tartu hetkeen
Sairastuminen näkyy Susannan elämässä vielä monin tavoin. Hän käy syöpäkontrolleissa kolmen neljän kuukauden välein. Kohtu poistetaan todennäköisesti parin vuoden sisällä, sillä syöpä voi uusiutua ja se todettiin paikassa, josta sitä on vaikea havaita.
Kohtu sai vielä jäädä, koska Susanna ja hänen miehensä toivovat perheeseen toista lasta. Siihen tarvitaan kuitenkin lapsettomuuspoliklinikan apua. Susannan ensimmäinen raskaus ei alkanut helposti, ja lisäongelmia ovat tuottaneet todennäköisesti joko syöpäleikkaus tai kohtutulehdus.
– Se oli jälleen yksi huono uutinen, enkä osaa vielä sanoa, mikä meidän päätöksemme tulee olemaan.
Yksi asia on kuitenkin selvä, oli perheessä sitten yksi tai kaksi lasta.
– Ennen halusin saavuttaa asioita. Nyt ajattelen, että tärkeintä elämässä on perhe, jolle pitää olla läsnä niin fyysisesti kuin henkisesti. Hyvinvointia on se, mitä olet nyt, ei se, mitä olet tulevaisuudessa.
Susanna haluaa kertoa omasta sairastumisestaan siksi, että seulontoihin mentäisiin rohkeasti.
– Itse en aiemmin edes tajunnut, miksi papa-seulonnoissa käydään. Syöpä voi kuitenkin tulla jopa alle kolmikymppisille, ja jos jää odottamaan sen oireita, sairaus voi olla jo pitkällä. Kannattaa siis mennä testeihin rohkeasti, ei sillä mielellä, että pelkää lopputulosta, vaan niin, että kun seulonnoissa käy säännöllisesti, mahdollinen syöpä löytyy ajoissa.
Syöpään sairastumista ei pidä ajatella kuolemantuomiona.
– Se on sairaus muiden joukossa ja siitä voi selvitä. Kenestäkään ei myöskään voi nähdä päälle päin, onko terve tai sairas. Terveet ja sairaat ovat ihmisiä yhtä lailla.
Lue myös: