Rintansa pienennyttänyt Jenni: ”Leikkaus oli suuri helpotus”

Jenni, 37, pienennytti rintansa, koska ne rajoittivat urheilemista ja aiheuttivat päänsärkyä.

Rintani alkoivat kasvaa normaaleista mitoistaan, kun ryhdyin syömään ehkäisypillereitä 18-vuotiaana. Kasvu oli niin nopeaa, että rintoihini tuli raskausarpia. Yhtäkkiä en enää tiennyt, mitä laittaa päälleni. Löysät paidat ja mekot näyttivät teltoilta, avokauluksiset paidat liian seksikkäiltä ja muualta istuvat paidat olivat aina rintojen kohdalta pienet.

Kärsin kovista niska- ja hartiakivuista sekä jatkuvasta päänsärystä. Juokseminen oli hankalaa, ja salilla sekä pyöräillessä hartiani jännittyivät kahta kauheammin. Aloin rajoittaa kaikkea liikkumista.

Leikkaus oli helpotus

Oivalsin rintojeni todellisen koon mennessäni rintaliivien erikoisliikkeeseen. Siellä rintani mitattiin. Sain tietää, että kuppikokoni on H ja ympärysmittani vain 65 senttiä. Järkytyin. Rintani olivat keholleni aivan liian suuret.

Törmäsin netissä artikkeliin, jossa kerrottiin terveydellisistä syistä tehtävistä reduktioplastioista, eli rintojen pienennysleikkauksista. Tutkitutin rintani lääkärillä ja täytin leikkaukseen vaadittavat kriteerit. Ei kulunut kuin kuukausi ja pääsin varasijalta leikkauspöydälle. Olin tuolloin 31-vuotias.

Jännitin leikkausta mutta sitäkin enemmän pelkäsin arpikudoksen muodostumista. Leikkauksen jälkeen käytin haavojen päällä lähes puoli vuotta silikonisidoksia, jotka estävät arpeutumista, eheyttävät ihoa ja vähentävät punotusta. Se auttoi uskomattoman hienosti. Rinnoistani tuskin huomaa, että ne on operoitu. Leikkaus oli niin suuri helpotus, että olisin ollut onnellinen toisenlaisestakin lopputuloksesta.

Lue myös: Käytätkö sinäkin vääränkokoisia rintaliivejä?

Vaatteet istuvat viimeinkin

Krooninen päänsärkyni hävisi leikkauksen jälkeen heti, mutta operaatiosta toipuminen kesti yli kuukauden. Haavat piti puhdistaa ja peittää päivittäin. Se oli työlästä, mutta oloni oli kevyt ja onnellinen. Katsoin peilikuvaani ja mietin, että näytän vihdoin itseltäni. Olin liiveistä riippuen kuppikokoa C tai D.

Kun haavat olivat umpeutuneet, ryhdyin juoksemaan, vaikka se ei ole edes lempilajini. Halusin juosta vain siksi, että pystyin! Se tuntui niin vapauttavalta. Joogasta tuli uusi suosikkini. Pystyin vihdoin vaihtelemaan tyyliäni sekä ostamaan kauniisti laskeutuvia ja istuvia vaatteita.

Tulin viime vuonna raskaaksi, ja rintani kasvoivat pari kuppikokoa. Peilikuvani yllättää minut joka kerta, mutta minulla on pieni lapsi ja pystyn imettämään häntä. Se ei ollut itsestäänselvyys, sillä imetys ei välttämättä onnistu leikkauksen jälkeen. Olen kiitollinen siitä, että rintani pystyvät täyttämään luonnollisen tehtävänsä.

Lue myös:

Ulkonäkö uusiksi

Näin hoidat dekolteen ja rintojen ihoa

Riittääkö pelkkä mammografia rintasyövän seulontaan?