Joku saa sen polven koskettelusta, toiselle riittää kulmakarvojen sively tai ajatuksen voima. Suurin osa meistä tekee sen kuitenkin yksin tai yhdessä. Apuna voi olla oma käsi tai kumppanin kalu, mutta pyrkimys on sama. Hekuma. Saaminen. Hurmos. Orkku. Tuleminen. Orgasmi.
Tehokasta lääkettä
Tuleminen tunnetusti rentouttaa ja vähentää ahdistusta. Tämä johtuu seksin ja orgasmin aikana kehoon erittyvästä endorfiinista, joka säätelee sitä aivojen osaa, jossa pelot ja ahdistus syntyvät.
Toinen ihastuttava orgasmin sivutuote on oksitosiinitason kohoaminen viisinkertaiseksi, mikä yhdessä orkun kehoon pumppaamien endorfiinien kanssa lievittää tehokkaasti kipua. Päänsärky on siis nimenomaan syy ryhtyä seksiin!
Tuleminen on loistava unilääke. Laukeaminen karkottaa lihasjännityksiä ja auttaa nukahtamaan.
Ja mikä parasta: laukeaminen 100 kertaa vuodessa saattaa lisätä elinikää jopa 3–8 vuodella. Belfastin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että säännöllisesti laukeavat miehet elivät pidempään kuin puutepentit, sillä orgasmeista johtuva säännöllinen rentoutuminen edesauttoi terveyttä.
Suojaa syövältä
Vaikka pelkästään panemalla ei pitkälle porskuteta, on todettu, että orgasmin aikana elimistöön vapautuu runsaasti DHEA:ta eli dehydroepiandrosteronia, jolla on monia hyvää tekeviä vaikutuksia. Se suojaa sydänsairauksilta, parantaa aivotoimintaa sekä vastustuskykyä ja saa ihon hehkumaan.
On myös todettu, että orgasmeja usein saavat miehet sairastuvat harvemmin eturauhassyöpään kuin satunnaisesti ejakuloivat ikätoverinsa. Orgasmin jälkeen kehossa vellova prolaktiini saa aivojen hajukeskuksen kantasolut kasvattamaan uusia neuroneja, mikä parantaa hajuaistia.
Kiihottuminen riittää
Sillä, saavuttaako huippuhetken yksin vai partnerin kanssa, ei ole terveysvaikutusten suhteen merkitystä. Kiireisen kannattaa turvautua omaan käteen, nainen saa nimittäin kumppanin kanssa orgasmin keskimäärin kahdeksassa minuutissa, mutta masturboimalla jopa muutamassa kymmenessä sekunnissa!
Orgasmin päräyttävyyteen vaikuttaa, kuinka kiihottuneessa tilassa saaja on. Jos kiihottuminen on kestänyt pitkään ja sitä on rakennettu perusteellisesti, on laukeaminen intensiivinen ja syvä. Pikapanosta seuraa usein laimeampi loppukiri. Väitetään myös, että huoneen lämpötila vaikuttaa orkun laatuun – käännä siis termostaatit tappiin, jos sähkölasku ei hirvitä!
Saadakseen seksin hyviä terveysvaikutuksia ei ole välttämätöntä saada orgasmia – jo kiihottuminen saa hyvää tekevät oksitosiinin ja endorfiinin liikkeelle, mielen rentoutumaan ja aineenvaihdunnan käyntiin.