Stressi helpottaa, kun kuuntelee mieltä ja kehoa, sanoo Sonja Sorvola.
Näyttelijä Sonja Sorvola ryhtyi etsimään kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lähteitä, kun hänen suolistonsa alkoi oireilla stressistä. Hän laittoi ruokavalionsa uusiksi ja opetteli keinoja, joilla rauhoittuu stressaavissa tilanteissa.
Joogan avulla hän oppi kuuntelemaan mieltään ja kehoaan. Kivun kautta treenaaminen ei enää kiinnosta, ja tällä hetkellä hän opiskeleekin työnsä ohella joogaopettajaksi.
Stressaavia tilanteita tulee toki elämässä aika ajoin eteen, mutta silloin Sonjalla on muutama hyväksi havaittu työkalu avuksi.
1. Hengitysharjoitus
Vuorosierainhengitys on hyvä keino rauhoittua, kun päässä alkaa pörrätä liian monta asiaa saman aikaisesti ja stressi alkaa hiipiä takavasemmalta.
− Hillary Clinton käytti tekniikkaa stressinlievitykseen hävittyään Donald Trumpille. Ensin suljetaan oikea sierain ja vedetään happea vasemmasta sieraimesta sisään. Sitten suljetaan vasen sierain ja puhalletaan ilma ulos oikeasta sieraimesta. Sitten oikeasta sisään ja vasemmasta ulos. Vuorosierainhengityksen on tutkittu laskevan sykettä ja verenpainetta, sekä tasapainottavan hermostoa. 5−10 kierroksen jälkeen olo on aivan toinen.
2. Aistihavaintoihin keskittyminen
− Aina ei tarvitse lähteä metsään samoamaan. Jo pelkästään astumalla ulos ovesta ja keskittymällä aistihavaintoihin muut asiat jäävät taka-alalle. Keskityn siihen, mitä näen, haistan ja kuulen. Miltä maa tuntuu jalkojen alla. Pelkkiin aistihavaintoihin keskittyminen estää stressaavia ajatuksia valtaamasta mielen ja lopulta niistä pääsee irti.
3. Elämän pienet nautinnot
− Itselleen ei saa olla liian ankara. Kun oppii kuuntelemaan omaa kehoaan, se kyllä kertoo, milloin on aika hellittää ja hemmotella itseään. Ihmisellä täytyy olla pieniä paheita, jotka tuottavat nautintoa, muuten ei jaksa. Minulle sellaisia ovat suklaa ja lasillinen hyvää punaviiniä. Yhdessä ja erikseen.
Lue myös:
Vaivaako outo väsymys? Näin Monna Pursiainen saa energiaa
Vainoaako stressi vapaa-ajallakin? 3 tehokeinoa työhuolten karkottamiseen