Kohtalokas voltti halvautti Ainon. Masennus kääntyi elämänjanoksi, kun sinnikäs nainen palasi uima-altaalle.
”Minulla kävi paska tuuri. Hyppäsin uimahallin kuivaharjoittelupaikalla kaksi volttia eteenpäin. Olin tehnyt saman hypyn satoja kertoja, mutta tällä kertaa joku meni vikaan. Tulin niska edellä vaahtomuovinpalasilla täytettyyn harjoittelulaatikkoon. Niskan nikamat menivät poikki ja selkäydin vaurioitui.
Joudun istumaan loppuelämäni pyörätuolissa. Jalkani eivät liiku, eikä kropassani ole tuntoa rinnasta alaspäin. Kädet liikkuvat melko hyvin, vaikka sormet eivät toimi kunnolla.
Ennen vammautumista elämäni pyöri urheilun ympärillä. Treenasin kahdeksan kertaa viikossa. Harrastin ja valmensin uimahyppyä, ja pesäpallossa minulla oli mahdollisuudet päästä pitkälle.
Lue myös: Aivoinfarktista toipunut Saara: ”Aivoinfarkti on totta lievänäkin”
Halvaus masensi aluksi
Onnettomuuden jälkeen masennuin. Väsytti, ei ollut tavoitteita, eikä mitään tekemistä. Ajattelin, että kai se elämä menee nopeasti ohi näinkin.
Notkuttuani vuoden kuntoutuksessa sairaalassa ja kotona, päätin alkaa treenata. Aloin käydä kolme kertaa viikossa liikuntarajoitteisten kuntosalilla. Tapasin ihmisiä ja elämässi oli taas jotain, mitä odottaa. Pystyin nopeasti triplaamaan painomääräni, mikä vahvisti itsetuntoani. Tajusin, ettei elämäni ole ohi ja voin saavuttaa vielä paljon.
Saatuani ryhtiä elämään ryhdyin fysioterapeutin avustuksella uimaan. Ensimmäisellä kertaa tuntui tylsältä, kun en pystynytkään räiskiä menemään. Mutta vesi on kiva elementti, joten jatkoin. Uin snorkkelin ja maskin kanssa, sillä minun on hankala pitää niskaa ylhäällä. Liikutan käsiä, ja kroppa kelluu itsekseen perässä.
Teen myös raskaampia harjoituksia, joissa otan kolme vetoa pinnan alla ja yhdellä haukkaan happea. Sukellusharjoitukset ovat kehittäneet onnettomuuden myötä kasaan painuneita keuhkojani. Alussa pystyin pidättämään hengitystä puoli minuuttia, nyt kaksi.
Lue myös: Pirjo Kauppinen ei lannistunut pyörätuoliin joutumisestaan
Urheilusta iloa elämään
Liikunta on tehnyt elämästäni paljon parempaa. Olen iloisempi ja nukun sikeästi. Kun minulla on lihaksia ylävartalossa, siirtymiset ja pukemiset sujuvat helpommin. Pystyn käymään kaupassa ja tuomaan ostokset kotiin.
Jotkut ajattelevat pyörätuolissa istuvan olevan päästäkin pipi. En kaipaa sääliä tai urhollisuusmitaleja, vaan toivon, että minua kohdellaan tavallisena ihmisenä.
Pääsen pian muuttamaan esteettömään asuntoon, minkä jälkeen en tarvitse avustajaa, kun haluan lähteä treeneihin tai ulos. Voin liikkua juuri silloin, kun huvittaa.”
Lue myös:
Halvaantuneen huippuvoimistelijan vaimo Sanna: ”Valitsin, etten katkeroidu”