Joogaohjaaja Monika Mäkitalo: ”Kohtalo sanoi, että herää pahvi, tämä ei ole sinua varten”

Keskenmeno ja sitä seurannut masennus veivät Monika Mäkitalon, 40, kriisiin, jonka seurauksena uusiksi menivät ammatti, avioliitto ja arvot. Nyt hän opettaa joogaa ja kannustaa kohti keveämpää elämää.

Uusi rivitalokoti Kirkkonummen Sundsbergissa oli kaunis, ja parkkipaikalla odotti tuliterä Bemari. Romanttisista häistä oli vain pari kolme kuukautta ja toivottu raskaus alussa. Kaiken piti olla hyvin, mutta silti Monikalla oli omituinen olo.

– Muistan, kun istuin pihalla ja mietin, että tämä on liian täydellistä ollakseen totta. Olin rakentamassa unelmaa, joka ei tuntunutkaan kotoisalta.

Vain muutama päivä myöhemmin ultraäänitutkimuksessa todettiin, että sikiö ei elänyt. Monika sai ajan kaavintaoperaatioon sairaalaan samalle päivälle, jolloin parin piti lähteä häämatkalle Australiaan.

Keskenmenosta käynnistyi kehitys, jossa meni uusiksi kaikki avioliittoa, ammattia ja elämänarvoja myöten. Nyt entinen vakuutusvirkailija opettaa joogaa ja meditaatiota ja sanoo, että ilman raskaita kokemuksia hän ei olisi tajunnut mennä kohti omannäköistä elämää.

– Aivan kuin minulle olisi sanottu, että herää pahvi, tämä ei ole sinua varten. On muutakin tärkeää kuin se, millä autolla ajat tai mitä toiset ihmiset sinusta ajattelevat, Monika sanoo 11 vuotta keskenmenon jälkeen.

Masennus kaatoi sänkyyn

Keskenmeno yllätti 28-vuotiaan Monikan täysin. Epäilevät mietteet eivät olleet liittyneet mitenkään raskauteen.

– Olin viettänyt maalla suojatun lapsuuden, ja raskauden päättyminen oli ensimmäinen aikuisena kokemani kova isku. Menin siitä ihan sekaisin.

Kun kaksi viikkoa keskenmenon jälkeen mies sanoi, että on aika mennä eteenpäin, Monikan päässä kaikki sanoi: ei. Hänestä tuntui, että puoliso ei ymmärtänyt ja ettei tukea tullut muiltakaan läheisiltä. Aivan kuin toisten mielestä hänen olisi pitänyt jo voida paremmin.

– Samaan aikaan aloin käydä läpi myös lapsuus- ja nuoruusvuosiani. Kotitilallani oli meneillään sukupolvenvaihdos, ja siitä tuli riitaa. Haastoin vanhempiani liikaa. Isä, äiti ja siskoni katosivat vuodeksi elämästäni. Onneksi olen saanut heidät myöhemmin takaisin.

Kun tukiverkko poistui, Monika jäi yksin ja masentui. Pahimpaan aikaan ahdistus oli niin suurta, että hän jaksoi vain nukkua. Puolen tunnin kävelylenkin jälkeen piti päästä takaisin sänkyyn. Joinakin öinä uni ei tullut ollenkaan.

Tila diagnosoitiin keskivaikeaksi masennukseksi. Lyhyt sairausloma, lääkitys ja terapia onneksi auttoivat. Alle vuoden kuluttua vointi oli jo paljon parempi.

Samaan aikaan ystävä pyysi Monikaa mukaan astangatunnille. Monikaa epäilytti, vaikka hän olikin aina ollut liikunnallinen. Siihen aikaan kaikenlainen rankka rääkki kuten lenkkeily, sisäpyöräily ja bodypump kiinnostivat häntä enemmän.

– Mutta astanga olikin ihanaa, toisenlaista. Keskittyminen, liikunnallisuus ja loppurentoutus, kaikki oli kuin minua varten.

Vaikeassa elämäntilanteessa jooga tarjosi myös muuta ajateltavaa, ja se oli tärkeää. Alkuun riitti tunti viikossa, eikä Monika pitkään aikaan kaivannut kotiharjoituksia. Mutta ihan täysin hän ei osannut luopua rääkkäämisestä joogatunnillakaan. Suorittaminen puski päälle väkisin.

– Olen aina ollut perfektionisti, ja myönnän, että aluksi se näkyi joogaharjoituksissakin.

Vegetaristiksi puolivahingossa

Hiljalleen jooga valtasi yhä isomman osan ajatuksista ja kokonaisvaltainen terveellisempi elämäntapa alkoi vetää puoleensa. Ensimmäinen liitto oli päättynyt pian eroon, ja uusi oma koti tuonut tunteen, että kyllä minä pärjään. Monika vietti hauskaa sinkkuaikaa, johon kuului myös baari-iltoja. Ihan omalta jutulta elämäntyyli ei vain enää tuntunut.

Ensimmäiseksi meni uusiksi ravinto Nepalin vaellusmatkalla. Reissussa oli nolo olo, kun majatalojen takapihalta lahdattiin turisteille ankat ja paikalliset söivät vieressä riisiä ja papuja. Monika palasi matkalta kasvissyöjänä, vaikka tajusi sen vasta kotimaassa.

– Liha ei vain enää maistunut. Näin yöllä painajaisia ankkojen tappamisesta, ja painajaiset loppuivat vasta kun tein päätöksen ryhtyä vegetaristiksi.

Samalla tavalla jäi pois alkoholi. Koska Monika ei enää halunnut humaltua, hän tyhjensi eräänä iltana kaikki alkoholipitoiset juomat lavuaarista alas. Siitä on nyt seitsemän vuotta.

– Kaipasin puhdistautumista kaikilla alueilla. Sen jälkeen, kun jätin lihan ja alkoholin, olen tuntenut, että olen herkempi ja pystyn käyttämään paremmin kaikkia aistejani.

Ahaa-elämys Balilla

Suurempi sisäinen muutos oli vielä edessä. Monika on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri ja oli päätynyt valmistumisensa jälkeen töihin vakuutusyhtiöön. Yhdeksän vuoden jälkeen toimistohommat eivät kuitenkaan enää kiinnostaneet. Kun kymmenes vuosi olisi koittanut, Monika kouluttautui vuorotteluvapaalla joogaohjaajaksi ja irtisanoutui pian sen jälkeen vakituisesta työstään.

Arki tuli kuitenkin vastaan myös joogaohjaajana. Kun ohjasi jopa 23 tuntia viikossa, sen tunsi kropassa ja koko olemuksessa. Kun Monikalle tarjoutui tilaisuus lähteä opettamaan joogaa Malesian Borneolle neljän tähden hotelliin, jossa töitä oli vain tunti päivässä, päätös oli helppo. Vaikka pesti oli vain kolmen kuukauden mittainen, hän myi asuntonsa, osti pelkän menolipun ja nousi koneeseen.

Reissu venyi kymmeneksi kuukaudeksi, jatkui Australiaan ja sieltä Balille tunnetun henkisen opettajan Kute Blacksonin retriittiin vuonna 2014. Retriitistä tuli Monikalle käänteentekevä kokemus.

– Retriitissä sain varmuuden, että meillä on syvempi olemus sisällämme, ja se on paljon enemmän kuin tämä keho. Sitä voi kutsua valoksi tai sieluksi.

Kokemuksen arvoa lisäsi se, että Monika kohtasi retriitissä myös sisäisen lapsensa. Kyse ei ollut hallusinaatiosta vaan yksinkertaisesti harjoituksesta, jossa muistellaan, millaisia olimme lapsena. Mitä silloin ajattelimme, miltä näytimme? Mitä tuo lapsi sanoisi minulle nyt? Mitä minä sanoisin lapselle?

– Muistin kuka olin joskus ollut ja sain keskusteluyhteyden tuohon lapseen. Löysin sisältäni paljon lempeyttä. Joogaharjoituksenikin muuttuivat sen jälkeen lempeämmiksi, kun tajusin, että olin yrittänyt liikaa ja jopa pariin kertaan sen seurauksena rikkonut kroppaani.

Valoa Facebookissa

Retriitin löydöt veivät Monikan entistä syvemmälle meditaation ja henkisen valmennuksen maailmaan. Viime kesän jälkeen hän on voinut lisätä joogaopettajan tittelinsä perään Lightfulness Coaching -tutkinnon. Englannin kielestä huolimatta kyseessä on suomalaisen Leena Maria Markkasen kehittämä henkisen hyvinvoinnin ohjaajakoulutus.

– Se tarkoittaa, että opetan etsimään valoa ja keveyttä. Niitä meissä kaikissa on, mutta ne jäävät helposti arjen kokemusten alle.

Kuka tahansa voi torstaisin harjoitella Monikan ohjauksessa meditaatiota ilmaisessa Facebook-livelähetyksessä, jonka hän pitää englanniksi. Toistaiseksi osallistujia on ollut paikalla vain muutamia, mutta moni katsoo harjoituksen myöhemmin Youtube-kanavalta.

– Totta kai ajattelen joskus, että kiinnostaako tämä ketään. Sitten juuri oikeaan aikaan joku kommentoi, että kiitos, kun jaksat hymyillä tai sain apua masennukseeni, kun olet ollut avoin omasta sairaudestasi.

Monika myöntää, että henkistä hyvinvointia ei ole välttämättä helppo opettaa. ”Tuo on huuhaata, eikä yhtään minun juttuni”, on hänkin saanut kuulla.

– Silloin ajattelen, että olen pystynyt antamaan kritisoijalle kokemuksen, että tämä ei ole häntä varten ja jonka avulla hän voi jatkaa etsimistä.

Uusperhe opettaa

Monika on saanut pistää kaiken oppimansa peliin myös omassa uusperhearjessaan. Kun hän kolme vuotta sitten oli juuri palannut pitkältä reissultaan ja mietti, mihin seuraavaksi asettuisi, ratkaisu löytyi Tinderistä. Viikon tiiviin viestittelyn jälkeen Monika ja Pete päättivät tavata, alle vuorokauden sisällä he sopivat häistä ja viiden viikon kuluttua olivat jo aviopari. Sukulaissielut olivat löytäneet toisensa.

Yhtäkkiä Monikalla oli perhe, sillä Pete oli kasvattanut nyt 12-vuotiaan tyttärensä, Edenin, lähes yksinhuoltajana. Alku oli ruusuinen, vaikka samalla vasta tutustuttiin. Vuosi sitten Monika kuitenkin huomasi, että perhedynamiikassa kaikki ei ollut kunnossa.

– Tunsin itseni ulkopuoliseksi enkä tajunnut, että mies ja lapsi olivat eläneet yhdessä jo lähes kymmenen vuotta.

Monika päätyi tuttavan suosituksesta Leena Maria Markkasen juttusille. Käynti oli samalla Monikan ensimmäinen kosketus lightfulnessiin. Keskustelu sai hänet tajuamaan, että asioita voi katsoa vähän ylempää, toisesta näkökulmasta. Ongelmiin tulee etäisyyttä ja keveyttä, kun niitä ei jää katselemaan ihan läheltä. Monikalla on eri näkökulmille nimetkin: alempi on egon taso, ylempi luottamuksen ja sydämen taso.

– Tajusin, että voin valita, kummalla asteella olen. Nykyisin vitsailemme miehen kanssa, että tulepas pois sieltä egon tasolta, olet jäänyt sinne alas räpiköimään.

Arki muuttui oivalluksen jälkeen paremmaksi. Dynamiikkaa on heilautettu uusiksi niin, että myös Monika ja tytär voivat tehdä asioita yhdessä, samoin kuin isä ja tytär ilman, että Monika tuntee itseään syrjäytetyksi.

– Uusperhe on ollut minulle kasvun paikka. Nykyisin sanon, että Eden on paras opettajani. Hän on kuin peili, joka näyttää missä menen.

Bemarista fillariin

Pariskuntaa yhdistävät isot tulevaisuuden haaveet, eikä kumpaakaan häiritse, että molemmilla on omansa. Pete vie maailmalle Tom & Hills -bändiään, Monika kirjoittaa kirjaa kokemuksistaan. Kun kirja joskus ilmestyy, se tulee englanninkielisenä suoraan kansainväliselle yleisölle.

– Suomessa ei ole tapana ajatella isosti. Täällä sanotaan, että pidä matalaa profiilia. Mutta me tuemme toistemme unelmia.

Rahasta he eivät unelmoi. Rivari ja Bemari ovat vaihtuneet vuokrakolmioon ja polkupyörään.

– Muutimme äskettäin pienempään asuntoon, ja mahtuisimme vieläkin pienempään, jos olisi pakko, Monika sanoo.

Joskus raha-asiat kyllä huolettavat, kun tulee lasku, eikä voi olla varma, millä se maksetaan. Mutta kysymystä, mistä hän on luopunut, Monika makustelee pitkään eikä keksi helpolla vastausta.

– Kaipa vakituisen työpaikan jättäminen oli luopumista, mutta kyse on myös luottamuksesta. Luotan siihen, että kaikki järjestyy.

Monikan mielestä ei pidä ajatella, että on epäonnistunut oman elämänsä luomisessa, jos talous tekee tiukkaa. Vielä viime vuonna hänkin oli puolipäiväinen vastaanottovirkailija asianajotoimistossa.

– Sisäisesti tunsin, että minun täytyy lähteä, että en ollut tullut tähän maailmaan sitä työtä tekemään. Tiesin, että minun on mentävä ulos ihmisten luo. Lähdin, enkä ole katunut. Tiedän, että pärjäämme.