Syö kuin sumopainija

Mieluummin överit kuin vajarit, sanoo Riikka Kallio.

”Se, että minusta tuli sumopainija, on oikeastaan amerikkalaisen jalkapallon syytä. Talvella ei voi rymistellä lumisilla kentillä, joten jefu-joukkueelleni tarjottiin mahdollisuutta päästä sisätiloihin painimaan. Vedimme hien pintaan ja tönimme toisiamme. Lajin yksinkertaisuus kiehtoi heti. Sumohan on siis pystypainia, jonka ideana on työntää vastustaja ulos tatamilta.

Sumossa pätee lainalaisuus: paino on voimaa ja ylipaino ylivoimaa. Lajissa on kyllä painoluokat, mutta aidointa ja kovinta on painia raskaassa sarjassa. En toki kiellä, etteikö tekniikka ja voimakin ratkaise, paininhan itsekin EM-kisoissa kakkoseksi painoluokkani kevyimpänä.

Sumopaini on Suomessa harvinainen laji, ja naisharrastajia on vain kourallinen.

Kehonkoostumusmittauksessa minua neuvottiin ”ottamaan pois” 22 kiloa rasvaa. Ajattelin, että jep jep. Ainahan rasvaa voisi olla vähemmän, mutta kyykkymaksimini on 150 kiloa, minulla on räjähtävää nopeutta ja olen pelannut naisten amerikkalaisen jalkapallon EM-kisojen finaalissa. Että tiputellaan sitä rasvaa tuonnempana.

99 kiloa on minulle pelkkä numero vaa’assa. Niin kauan kuin jalka nousee ja jaksan juosta asiani ovat kunnossa.

Sokeri pysyy

Syön tarpeeksi ja hyvin, eikä painoni juuri heittele mitä nyt punttikaudella lihasmassan määrä kasvaa. Pyrin syömään 3–4 tunnin välein. Muuten iskee binge eating disorder eli vedän kauhealla vauhdilla jättimäisen läjän ruokaa. Mutta mieluummin överit kuin vajarit, sillä kroppani palautuu ja kehittyy paremmin, kun energiaa on riittävästi.

Vatsaoikkujen vuoksi olen säätänyt ruokavalioni kanssa viimeiset kymmenen vuotta: kikkaillut viljatuotteilla, kokeillut vähähiilihydraattista ja välillä jätin lihankin pois. Muistelen kauhulla aikoja, jolloin treenatessa tuntui kuin olisi ollut kivi mahassa.

Olen dyykannut kinuskikermakakun sumojengillemme.

Kyllästyin kiemurtelemaan tuskissani ja jätin lopulta maidon ja vehnän kokonaan pois. Se on auttanut. Niin hyvin, että kun otan äidin tyrkyttämänä nokareen raejuustoa keittooni, pöräytän ilmoille sellaiset kaasut, että tuskin toiste tarjotaan.

Nykyään tiedän, mitä kehoni kestää. Peruna on myrkkyä vatsalleni, riisi sen sijaan toimii hyvin. Jos ruokavaliotani pitäisi jotenkin kuvailla, se olisi varmaan paleo sillä erotuksella, että sokerista en luovu.

Ruokaa roskiksesta

Etsin elämääni jännitystä, joka on yksi syy siihen, että dyykkaan. Se tunne, kun avaan roskiksen kannen ja löydän sieltä tuoretta sushia! Toki ekologisuus, rahansäästö ja eettisyyskin merkkaavat. Olen muun muassa dyykannut kinuskikermakakun sumojengillemme ja yhden mökkiviikonlopun vietimme hiki päässä grillaten, sillä löysin roskiksesta kahdeksan kiloa naudanpaistia.

Haen lihani roskiksesta ja kasvikset kaupasta. Väsään aina sunnuntaisin koko viikon lounaat muovirasioihin. Jos haluan lisäjännitystä, laitan yhteen purkkiin puolikkaan porsaankyljyksen enemmän ja siinä sitten koko viikon jännittelen, minä päivänä on extrapalan aika.

Tuntuu, ettei minua pysäytä mikään!

Etsin jännitystä myös urheilusta ja siksi jefu ja sumo sopivat minulle. Jefussa voin hävitä yksittäisen kamppailun, mutta silti voittaa matsin. Sumossa kaikki voi olla ohi yhden virheen takia. Silti lajien perusmeininki on sama: vastustajan kanssa vääntämistä takapuoli alhaalla.

Sumomatsissa on juuri ennen tuomarin lähtölupaa hetki, jolloin aika pysähtyy. Seisomme vastustajan kanssa nyrkit lattiassa maton reunoilla, eikä päässä liiku muuta kuin: ”Nyt kimppuun!”. Kun isken käteni vastustajaan, tunnen heti, onko hän hidas, nopea, säkki, nojaava vai löysä. Olen isoihin tyttöihin verrattuna nopea ja painopisteeni on alhaalla, joten horjutan vastustajia räjähtävällä voimallani.

Sumo ja jefu tukevat hyvin toisiaan, mutta vievät myös lähes kaiken aikani. Kroppakin on välillä aika kovilla, mutta silti olen tällä hetkellä huippukunnossa. Nyt kun ruokavaliokin on reilassa, tuntuu, ettei minua pysäytä mikään!”