Elokuvien reippaita huiskun heiluttajia, jääkiekkopelien tanssityttöjä vai rankkoja treenejä, tiukkaa kehonhallintaa ja määrätietoista kilpailua? Cheerleading on edelleen Suomessa melko huonosti tunnettu laji. Siitäkin huolimatta, että lajilla on jo yli 4 000 harrastajaa ja Suomi on menestynyt alan kilpailuissa ulkomailla mainiosti.
Kuka?
- Mija Schrey, 24
- Ammatti opiskelija ja cheerleader
- Saavutukset MM-kulta paristunt-sarjassa,16 SM-kultaa, 8 EM-kultaa, 3 MM-hopeaa, USA Nationals -kulta Kentuckyn yliopiston joukkueessa
- Koulutus Opiskelee Helsingin Kauppakorkeakoulussa taloutta ja rahoitusta
- Asuu Espoossa
- Seurustelee joukkuetoverinsa Nicon kanssa
Cheerleader Mija Schrey voitti parinsa Mika Pennasen kanssa paristunt-sarjan MM-mestaruuden huhtikuussa Floridassa ensimmäisenä ei-amerikkalaisena parina. Lisäksi Mijalla on roppakaupalla voittoja muista kilpailuista. Tapasimme tuoreen maailmanmestarin ja kyselimme cheerleaderin elämästä.
Miten aloitit cheerleadingin?
Harrastin lapsena paljon erilaisia poikien lajeja, kuten jalkapalloa ja sählyä. Sen lisäksi harrastin myös balettia, telinevoimistelua ja luistelua. 13-vuotiaana kokeilin cheerleadingia ja sain siitä enemmän onnistumisen elämyksiä kuin mistään muusta lajista. Vahva urheilupohja, akrobatiataidot ja hyvä vartalonhallinta auttoivat minua kehittymään cheerleadingissa nopeasti.
Jos hurahdan johonkin, lähden siihen täysillä mukaan. Siksi harrastuksestani tuli jo parissa vuodessa kokonaisvaltainen elämäntapa. Lisäksi vanhempani kannustivat minua uskomaan itseeni.
Mitkä ovat suurimmat saavutuksesi cheerleadingissa?
Pääsin vuonna 2009 vuodeksi mukaan Yhdysvaltain mestarijoukkueeseen eli Kentuckyn yliopiston joukkueeseen. Neljän päivän karsintojen jälkeen pääsin joukkueeseen mukaan ensimmäisenä ei-amerikkalaisena cheerleaderina. Kentuckyssa opin tekemään monia jo osaamiani asioita eri tavalla kuin ennen, ja se kasvatti hurjasti motivaatiota.
Millä tavalla amerikkalainen cheerleading eroaa suomalaisesta?
Amerikkalaisissa yliopistoissa panostetaan cheerleadingvalmennukseen samoin kuin mihin tahansa muuhun huippu-urheilulajiin. Joukkueellamme oli huippuvarustellut harjoitustilat, oma fysioterapeutti, ravintoterapeutti, koreografi ja kuntovalmentaja. Joukkueella oli esimerkiksi erityiset kuntoharjoitukset kolmena aamuna viikossa omien harjoitusten lisäksi.
Myös sponsorisopimukset olivat omaa luokkaansa. Kentuckyssa oli itsestään selvää, että Nike sponsoroi joukkueemme koko vaatetuksen, kun taas Suomessa kaikki pitää tilata ja maksaa itse. Harjoittelu oli siis aivan eri tavalla tuettua kuin Suomessa. Toisaalta Suomeen palattuani osasin arvostaa tiivistä joukkueyhteisöämme.
Mutta hei, sinullahan on MM-kulta paristuntsarjassa. Eikö myös se ole hieno saavutus?
Totta kai! MM-kulta on jotain niin mieletöntä, etten ole sitä vieläkään kunnolla sisäistänyt. Se on kiistatta parhain saavutukseni.
Harjoittelin parini Mikan kanssa valtavasti. Pidimme blogia harjoituksistamme ja tiesimme, että meillä oli paljon lukijoita. Se sai meidän tsemppaamaan aina vain enemmän. Voittomme salaisuus on pirunmoinen harjoittelu. Palkintojenjaossa oli upea hetki, kun meksikolaisten joukkue taputti meille seisaallaan, koska olemme ensimmäinen ei-amerikkalainen pari, joka voitti tämän sarjan.
Parisarjan MM-kulta jätti minut miettimään myös sitä, miten tärkeä asia joukkue on cheerleadingissa. Vaikka saavutuksemme oli aivan käsittämätön, siitä puuttui jotakin, kun vain Mika ja minä kahdestaan juhlimme voittoa. On vielä hienompaa, kun koko joukkue voittaa, ja porukalla voimme hehkuttaa onnistumista ja yhteishenkeä.
Minkälainen on nykyään tyypillinen treeniviikkosi?
Tavallisesti treeniviikkooni kuuluu kahdeksat harjoitukset: viidet joukkueeni Funky Team Gorillazin kanssa ja kolmet stunttiparini Mikan kanssa. Harjoittelen lisäksi usein omaaloitteisesti ennen treenejä. Tämä kaikki vie tietysti paljon aikaa. Rehellisesti sanottuna olen aina myöhässä joka paikasta, sillä innostun itselleni tärkeistä asioista ja menetän ajantajun.
Mitkä ovat suurimmat cheerleadingiin liittyvät harhaluulot?
Monet eivät vielä osaa erottaa kilpacheerleadingia huiskuja heiluttelevista huutosakkilaisista. He luulevat, että kilpacheerleading on vain tanssimista ja huiskujen heiluttelua.
Todellisuudessa kyseessä on todella rankka laji, joka vaatii intensiivistä harjoittelemista. Kilpaurheilijoille peleissä esiintyminen on vain sivutuote. Miescheerleadit taas ovat varsinaisia äijiä: he heittelevät meidänkin treeneissä tyttöjä kädeltä toiselle.
Toimit myös juniorijoukkueen apuvalmentajana. Minkälainen roolimalli olet nuoremmille?
Haluan näyttää nuorille tytöille, että kuka tahansa voi tulla joukkueeseen omana itsenään ja kaikille löytyy oma paikkansa. Monet voivat aluksi olla aika varautuneita, mutta vähitellen he alkavat rentoutua. Valmentajalle se on hienoa.
Haluan näyttää esimerkkiä myös siitä, että virheistä pitää oppia, vaikka turhauttaisikin. Ei saa myöskään luovuttaa, vaikka suoritus jännittäisikin. Sääntöjen noudattamisen lisäksi on tärkeää pitää myös hauskaa. Vain silloin voi omaksua asiat kunnolla omikseen.
Kuinka usein cheerleadingissa sattuu onnettomuuksia?
Tekeville sattuu aina. Minultakin on nenä murtunut pari kertaa sekä nilkka ja polvi mennyt rikki. Mutta kaikessa urheilussa voi tulla vammoja. Minusta korkeushyppy näyttää paljon vaarallisemmalta lajilta kuin cheerleading.
Kun cheerleadingia tehdään ammattitaitoisen valmentajan kanssa, vaikeatkin stuntit ja heitot ovat turvallisia. Esimerkiksi heittojen aikana joku on aina edessä ja takana varmistamassa, ettei lentäjä putoa.
Miten pidät itsesi hyvässä kunnossa?
Hyvä lihaskunto on kaiken lähtökohta. Joukkueen harjoituksissa paneudutaan paljon sekä sen että aerobisen kunnon kehittämiseen. Myös venyttely on tärkeää. Venyttelen sekä palautuakseni että opettaakseni liikeradoilleni uusia muotoja. Pyrin myös elämään terveellisesti esimerkiksi
syömällä ravitsevaa ja proteiinipitoista ruokaa.
Miten rentoudut ja vietät vapaa-aikaa?
Minulle parasta rentoutumista on maata sohvalla, katsoa televisiota, juoda kokista ja syödä Twix-suklaata. Rakastan myös hyviä leffoja.
Kovin paljon vapaa-aikaa minulle ei valitettavasti jää. Harjoitusten määrä on karsinut parhaiksi ystävikseni sellaiset ihmiset, jotka itse harrastavat lajia.
Mistä olet saanut erikoisen nimesi?
Nimi juontuu Tom & Jerry -animaatioista. Kun isoveljeni Tapio oli pieni, hän katsoi aina Tom & Jerryn seikkailuja. Siksi häntä alettiin kutsua Jerryksi. Kun minä sitten ilmoitin tulostani, vanhempani alkoivat kutsua minua Jamiksi saman animaation vauvahiiren mukaan. Kun sitten paljastui, että olen tyttö, minusta tulikin Mija.
Minkälaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on?
Toivon, että mahdollisimman moni voisi tutustua cheerleadingiin ja oppia arvostamaan tekemäämme työtä. Toivon myös, että cheerleadingistä tulee joskus olympialaji. Henkilökohtaisesti haluan kehittää omia taitojani, valmentaa ja saada MM-mitalin koko joukkueen kanssa.
Tiesitkö cheerleadingistä?
- Laji yhdistää tanssia, akrobatiaa, stuntteja eli nostoja ja kannustushuutoja. Sana ’stuntti’ tulee suoraan englannin kielen sanasta ’stunt’. Cheerleadingissa se viittaa ihmispyramidien rakentamiseen.
- Kilpacheerleadingissa kilpaillaan kahdessa eri alalajissa: cheer-sarjassa ja tanssisarjassa. Cheer-joukkueiden ohjelmissa tehdään näyttäviä akrobaattisia rakennelmia, kuten stuntteja, pyramideja ja heittoja. Tanssijoukkueiden sarjoissa keskitytään näyttävään showtanssiin.
- Cheer-sarja jakautuu kahteen osaan, naisten joukkueisiin ja sekajoukkueisiin. Sekajoukkueissa on mukana sekä naisia että miehiä.
- Cheerleading-kilpailuihin kuuluu pääsarjojen lisäksi pienryhmien sarja, jossa voi kilpailla yksilönä, parina tai viiden hengen ryhmässä. Niissä keskitytään cheerleadingin yhteen osa-alueeseen. Paristunt-sarjassa kilpaillaan mies & nainen -parina ja keskitytään vain stuntteihin eli nostoihin.
- Suomessa järjestetään vuosittain lajin SM-kilpailut sekä harrastajille ja junioreille tarkoitettuja muita kilpailuja. Lisäksi lajissa kilpaillaan kansainvälisesti EM- ja MM-tasolla.
- Lajin huippumaita ovat Yhdysvallat, Japani ja Suomi.
- Lajia on harrastettu Suomessa noin 15 vuotta.