Espoolainen moukarinheittäjä Ilse Kaaja unelmoi urasta urheilulääketieteen parissa.

Moukarinheittäjä Ilse Kaaja: ”Hauikseni eivät mahdu mekkoihin”

Moukarinheittäjä Ilse Kaaja oppi syömään tarpeeksi välipaloja ja proteiinia loukkaantumistaukonsa aikana.

Moukarinheitto on voimalaji, jossa tarvitaan rutkasti ruutia keskikroppaan ja jalkoihin. Käsien roolina on oikeastaan vain pysyä rentoina, sillä vastoin ennakkokäsityksiä heittoa ei runtata haballa. Suorituksen kesto on pari kolme sekuntia, joten erityisesti räjähtävä voima on tärkeää.

Voimaa saa salilta. Peruskuntokaudella painan pidempiä sarjoja, mutta kisakaudella pidän pääliikkeiden eli kyykyn, rinnallevedon ja tempauksen toistot 1−5:ssä, ettei kroppa mene tukkoon. Toisaalta heittoharjoitus on itsessään myös voimatreeni: esimerkiksi talvella hallissa heittelen pehmustepatjaan kahvakuulia ja kuntopalloja. On aina yhtä erikoista siirtyä ulos häkkiin treenaamaan: ensimmäiset suoritukset menevät miettiessä, että miten tämä taas tehtiinkään.

Opiskelin ja treenasin Amerikassa 4,5 vuotta. Ensimmäisenä jenkkivuotenani minulla oli niin sanottu ateriasuunnitelma, joka tarkoitti, että kaikki ruuat syötiin koulun ruokalassa. Aamupalalla minua tervehtivät pizzat ja pannarit, mutta onnekseni löysin jotain puuron tapaista ja jäätyneitä mansikoita. En lakkaa ihmettelemästä amerikkalaisten tapaa syödä.

Palasin Suomeen muutamia kuukausia sitten, mikä tuntuu samaan aikaan oudolta ja kivalta. Hyviä puolia ovat mahdollisuus keskittyä urheilu-uraan ilman opiskelupaineita ja lempparini maitorahka, jota ei rapakon takaa saa. Huono puoli taas on se, ettei talvisessa Suomessa paljon heitellä ulkokentillä.

”Miinoitan pääaterioiden välit sopivilla snackseillä.”

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Loukkaantuminen opetti

Koska treenaan kovaa ja heittosuoritukseen liittyy aina kiertoliike, sain pari vuotta sitten selkääni välilevyn pullistuman. Selkävammasta aiheutunut pitkä huili tietysti harmitti, mutta lopulta homma kääntyi voitoksi. Jouduin fyysisestä treenistä pakkolevolle, mutta päätin hoitaa kaiken muun ympärillä niin hyvin kuin pystyin, jotta olisin valmis harjoittelemaan  toivuttuani. 

Tauon aikana mietin tosi tarkkaan, mitä söin ja miten sitä voisi parantaa. Energiatarpeeni oli tietysti pienempi kuin treenatessa, mutta aloin silti pohtia ateriarytmiäni. Loukkaantumistauon aikana välipalat ilmestyivät syömiseeni, ennen olin saattanut mennä lounaan voimalla myöhäiseen ilta-ateriaan asti. En tehnyt mitään yhtä isoa dramaattista muutosta, vaan pieniä viilauksia vähän kaikkialla. Aloin kasata joka aterialle riittävästi proteiinia, jota moukarinheiton kaltaisessa voimalajissa tarvitsen. Lisäksi miinoitin pääaterioiden välit sopivilla snackseillä. Näillä keinoilla huomasin tervehdyttyäni jaksavani paremmin ja loppukaudesta sain lisättyä ennätykseenikin senttejä. 

Ilse Kaajan tavoitteena on nousta aikuisten maajoukkueeseen.

Syön varmasti enemmän kuin ei-urheilevat kaverini ja ehkä enemmän kuin vaikkapa pikalajien harrastajat. Koska tavoitteeni on saada vielä enemmän ruista ranteeseen, on proteiininsaannista huolehtiminen tosi tärkeää. Välipaloihin onkin helppo painaa ekstraprotskuja rahkan, patukoiden ja proteiinipitoisten vanukkaiden muodossa. Pääaterioilla olen viime aikoina kiinnostunut kasviproteiineista ja kokkailen usein linssi- tai kikhernecurryja. Myös nyhtökaura, härkis ja muut vaihtoehdot kiinnostavat, mutten ole vielä ehtinyt tutustua niihin kovin hyvin.

”Olen kiinnostunut kasviproteiineista ja kokkailen usein linssi- tai kikhernecurryja.”

Treenivaatteille peukku

Kiitos kovan treenin, törmään vaatekaupassa aina samoihin ongelmiin: hartiani ovat liian leveät normaalimitoitettuihin vaatteisiin ja housut kiristävät reisistä, mutta jäävät mahan kohdalta lörpöiksi. Siksi vedänkin usein ylleni kivan näköiset treenivaatteet, sillä niiden mitoitukset osuvat kohdilleen. Juhliin menisin mielelläni mekossa, mutta hihoista on turha edes haaveilla. Hauikseni eivät mahdu niihin. Useimmiten päädyn kaksiosaiseen ratkaisuun: mekko ja siihen yhdistetty yläosa toimivat parhaiten.

Kohtaan melko usein ennakkoluuloja siitä, että kaikki moukarinheittäjänaiset olisivat parrakkaita körmyjä. Kun he sitten tapaavat minut, naisellisen blondin, on ihmetys suuri. Toisaalta en jaksa kauheasti miettiä ulkonäköasioita. Sitä paitsi kilpailun hetkellä kaikki keskittymiseni on itse suorituksessa, ei siinä, miten hiukseni ovat.

Tavoitteenani on nousta aikuisten maajoukkueeseen. Se on edelleen metrien päässä, mutta täysin saavutettavissa. Olen heittänyt moukaria elämäni aikana tuhansia kertoja, mutta silti suoritus on joka kerta vähän mysteeri. Kun varpaat asettuvat kisoissa oikealle paikalleen ringin reunalle, tapahtuu jonkinlainen switch off, jolloin en mieti enää mitään, annan vaan mennä. Jos heitto tuntuu helpolta ja rennolta ja moukarin ilmalento kestää extrasekunnin tai kaksi, tiedän, että nyt tuli hyvä!

Lue myös:

Syömishäiriöstä toipunut Lotta Harala: ”Stressasin jokaista suupalaa”

Kevyt ruokavalio meni överiksi: koripalloilija Lotta Aaltonen tunsi huonoa omatuntoa jopa ruisleivästä

Kaisa Jaakkola kertoo suhteestaan ruokaan: ”En ole ruokanatsi äitinäkään”

Teksti Meira Noronen
Kuvat Mika Pollari