Syöminen stressaa. Intuitiivisen syömisen kannattajat väittävät, että keho kertoo, miten sitä pitää ruokkia. Mutta entä jos kroppa käskee syömään lähinnä pitsaa?
Olipa kerran ruokavalio, jolla sai syödä mitä vain ja milloin vain. Ruokavaliosta tuli hyvä olo, ja se piti painon aisoissa.
Kuulostaa sadulta, mutta tarina on totta. Näin väittävät intuitiivisen syömisen kannattajat.
Kyseessä ei ole ihmedieetti vaan elämäntapa, jonka omaksumalla oppii syömään sitä, mitä keho kulloinkin tarvitsee. Intuitioonsa luottava syö, kun on nälkä, valitsee keholleen sopia ruokia ja osaa lopettaa herkuttelun muutaman suklaapalan jälkeen.
Ajatus on houkuttava – ja samalla se kuulostaa huijaukselta. Miten niin keho kertoo, mitä se haluaa? Entä jos kroppa huutaa vain pehmistä ja pitsaa?
Ihana, pelottava vapaus
Luulisi, että ruokavaliottomalle ruokavaliolle olisi yhtä paljon kysyntää kuin pyörättömälle polkupyörälle. Fitnessdieettien, raakaruokahifistelyn ja gluteenittomuusvillityksen aikakaudella idea on kuitenkin vallankumouksellinen.
Intuitiivinen syöminen tarkoittaa sitä, että unohtaa kaikki säännöt ja syö sitä, mitä keho kaipaa. Ruokafilosofia on samaan aikaan maailman helpoin (ei sääntöjä) ja maailman vaikein (ei sääntöjä). Vaikka kuinka päättäisi ryhtyä rennoksi, päästään ei voi niin vain poistaa terveysväittämiä ja kaloritaulukoita, jos ne on kerran sinne tankannut.
Koska elämme maailmassa, jossa harrastetaan samaan aikaan viiden ruokalajin illallisia, ihannoidaan hoikan lihaksikasta kroppaa ja tavoitellaan superterveyttä, useimmilla meistä on ristiriitaa helpottavia syömissääntöjä.
Esimerkiksi eräs ystäväni punnitsee pastansa varmistaakseen, että annos painaa korkeintaan 70 grammaa. Toinen ystäväni potee huonoa omaatuntoa, jos hän ylittää yhden kananmunan päiväkiintiönsä. Minun mielestäni leipiä saa syödä kerrallaan vain kaksi viipaletta, sipsikulhoon ei kosketa ja lounaalle mennään aikaisintaan puoli kahdeltatoista.
Intuitiivinen syöminen lupaa vapauttaa meidät säännöistä, ja juuri siksi filosofia tuntuu yhtä aikaa houkuttavalta ja pelottavalta.
Näin pääset alkuun
Intuitiivinen syöminen ei tarkoita sitä, että syö pelkkää patonkia, koska kroppa niin käskee. Intuitiiviseen syömiseen perehtynyt ravitsemusterapeutti Maare Kauppinen antaa vertauksen: syömistä pitää ohjata kuin hevosta. Jos ohjakset ovat liian tiukalla, hevonen pillastuu. Jos ohjakset päästää liian löysälle, hevonen karkaa tienpientareelle syömään ruohoa.
– Pitää löytää tasapaino liian rennon ja liian tiukan suhtautumisen väliltä. Kutsun sitä rennon vastuulliseksi otteeksi.
Intuitiivinen syöjä saa nauttia ruuasta ja syödä mitä vain, mutta hän kuuntelee ensisijaisesti kehonsa eikä mielensä toiveita. Kenenkään kroppa ei halua kerrallaan levyllistä suklaata – siitä kertoo jo jälkikäteen iskevä krapulainen olokin. Keho haluaa kulutuksensa verran energiaa, riittävästi ravintoaineita ja ruokia, joista tulee hyvä olo.
Ensin pitäisi kuitenkin opetella tunnistamaan kehon viestit. Jos on kadottanut luonnolliset nälkä- ja kylläisyyssignaalit, Kauppinen kehottaa aloittamaan täsmäsyömisestä. Se tarkoittaa sitä, että syö pienen aterian noin kolmen tunnin välein, oli nälkä tai ei. Muutamassa viikossa keho alkaa huomauttaa väliin jääneestä aamiaisesta tai lounaasta. Niin päivällä ei kerry energiavajetta, joka kostautuu sokerinhimona ja piinaavana iltanälkänä.
Samalla pitäisi opetella kuulostelemaan, mikä on kylläisyyden ja ähkyn välinen ero. Moni on oppinut syömään lautasensa tyhjäksi ja mahansa pinkeäksi jo lapsena.
– Niin voi käydä esimerkiksi silloin, jos ruokaa on saatavilla epäsäännöllisesti. Liian pienenä yksin jätetty lapsi voi myös oppia hakemaan täydestä olosta turvaa.
Lisäksi intuitiivisella syöjällä pitää olla jokin käsitys siitä, mitä on terveellinen ruoka ja millaisen olon eri ruoka-aineet synnyttävät. On vaikea haluta ruusukaalia tai tofua, jos niitä ei ole koskaan syönyt. Jos taas pitää lounaan jälkeistä koomaa vääjäämättömänä kohtalona, ei osaa kaivata ruokaa, josta tulee energinen olo.
Hiljennä ruokapoliisi
Kun perusasiat ovat kunnossa, on aika kuunnella kehoa. Se tarkoittaa sitä, että on päästettävä irti päänsisäisestä ruokapoliisista, joka sanoo “ei sinulla voi vielä olla nälkä” tai “et sinä tarvitse toista leipää”. Jos vatsa turpoaa kaaleista ja hiilarittomuus vie voimat, kroppa tietää päässä huutelevaa ravintogurua paremmin, että lounaalla kannattaa valita parsakaalin sijaan perunaa.
Jopa ravitsemusterapeutti joutuu taistelemaan sisäistä ruokapoliisiaan vastaan. Se saattaa yrittää väittää, ettei Maare Kauppisella pitäisi olla nälkä vain pari tuntia aamiaisen jälkeen. Mutta niin vain keho tietää, että se tarvitsee edellispäivän urheilun jälkeen tavallista enemmän energiaa.
Aina nälkäsignaalien tunnistaminen ei ole helppoa. Toisinaan oikeaa nälkää on vaikea erottaa valenälästä, joka huijaa tylsän työntehtävän tai yksinäisyydentunteiden ääreltä jääkaapille.
– Olen huomannut, että jotkut syövät rakkauden tai kosketuksen kaipuuseen. Välillä tuntuu siltä, että ihmisten pitäisi halailla ja pussailla enemmän, Kauppinen sanoo.
Jos tunnistaa syövänsä siksi, että ruoka tarjoaa pakohetken arjesta, on syytä muuttaa arkea. Harva miettii tanssiessaan, rakasta ihmistä halatessaan tai kiinnostavaan työhön uppoutuessaan, mitä saisi syödä seuraavaksi.
Hyppää tyhjän päälle
Suurin este kehon kuuntelemiselle on pelko. Ja jos rehellisiä ollaan, yleensä pelko on hallitsemattoman lihomisen pelkoa. Moni on varma, että jos itselleen antaa luvan syödä mitä vain, sitä todella saattaa tulla syöneeksi mitä vain, vaikkapa kattilallisen juustopastaa.
On uskallettava luottaa epäloogiselta tuntuvaan ajatukseen: kun säännöistä uskaltaa luopua, niitä ei myöskään tarvitse. Kun hiljentyy kehon viestiensä äärelle ja antaa itselleen luvan syödä mitä vain, ei tule ahmineeksi kokonaista perhepitsaa. Useimmat himot nimittäin syntyvät syömisen kontrolloinnista. Kun elää jatkuvasti pienessä energiavajeessa ja kieltäymyksessä, himoitsee siihen pikaista helpotusta.
Kontrollointi ruokkii itse itseään: kun rikkoo omia sääntöjään ja erehtyy syömään vaikkapa kiellettyjä sipsejä, rikkomuksen tulee helposti hyvittäneeksi ylimääräisellä juoksulenkillä tai olemattomalla salaattilounaalla. Se taas kasvattaa nälkää ja himoja entisestään.
Syömisten vahtiminen saa myös käymään päänsisäistä vaihtokauppaa, jossa kaloreita säästetään yhdessä paikassa, jotta niitä voidaan tuhlata toisessa. Lopulta päässä on aivan yksi ajatus: ruoka.
Harva ahmii levykaupalla suklaata, jos on antanut itselleen luvan syödä tarpeeksi kunnon ruokaa. Siksi säännöistä luopuminen vapauttaa itse rakennetusta ruokavankilasta.
Onnellinen, ei täydellinen
Tutkimusten mukaan intuitiivinen syöminen on hyvä tapa pitää paino vakaana. Sillä on kuitenkin painoakin tärkeämpiä sivuvaikutuksia: se tekee tutkitusti hyvää mielelle.
– Jos on aiemmin tiukistellut syömisen kanssa niin, että väsyttää, paleltaa ja ärsyttää koko ajan, paino voi jopa nousta biologiseen ihannepainoon, jossa keho toimii normaalisti. Mieli saa helposti ajattelemaan, että on tärkeää painaa 69 eikä 70 kiloa, mutta eihän muutaman kilon painonnousulla pitäisi olla mitään väliä, jos sen ansiosta jaksaa tehdä mitä haluaa, Maare Kauppinen sanoo.
Kun kehontuntemuksiaan oppii kuuntelemaan, intuitiivinen syöminen ei ole kovin vaikeaa. Nälkä pysyy poissa, eikä mitään kamalaa tapahdu, vaikka söisikin kerralla kolme leipää tai jättäisi smoothiesta macajauheen.
Isoin työ on päänsisäinen. On opeteltava uskomaan siihen, että elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin täydelliseksi hiottu ruokavalio. Esimerkiksi elämä itse.