Miten pitää tankata, kun polkee työvuoron aikana 60 kilometriä? Fillarilähetti Mari Putus kertoo.
”Olen työskennellyt ravintola-annoksia kuljettavana pyörälähettinä viime toukokuusta alkaen. En ole mikään fillarifriikki, mutta pyöräily on minulle luonnollinen tapa liikkua.
Saan kiksit siitä, että ravintolan hidastelusta huolimatta saan poljettua aikataulun kiinni ja asiakas saa ruokansa etuajassa. Otan kiireen haasteena: puristan itsestäni kaikki tehot irti ja toivon, että liikennevalot ovat suosiolliset ja löydän oikean osoitteen nopeasti.
Usein ruokakassin käteensä saava ihminen ei edes tarkalleen tiedä, koska aterian piti saapua, mutta minulle on tärkeää pysyä aikataulussa. Ja totta kai vauhtia pitää yllä tieto siitä, että mitä nopeammin toimitan, sitä nopeammin saan uuden asiakkaan, mikä taas lisää tuntipalkkaa.
Lue myös: Parhaat pyöräilyvarusteet
Ajoitus ennen kaikkea
Kilometrejä kertyy yhden vuoron aikana jopa 60, joten tankkaamisesta on huolehdittava. Syön tuhdin aamupalan ja kunnon lounaan ennen kuin pomppaan satulaan kello 11. Toimiva ja tasaisesti energiaa antava luottolounas on kanaa kasvisten tai juuresten kanssa.
Rakastan uunissa paahdettua porkkanaa, punajuurta ja kaalia. Ne eivät kaipaa seurakseen kuin lorauksen öljyä, vähän suolaa ja pippuria ja kimpaleen kanaa tai kalaa. Myös runsas salaatti sulaa hyvin.
Ajoittaminen on taitolaji: täydellä vatsalla sotkiessa ateria nousee kurkkuun, mutta jos syön liian aikaisin tai vähän, reisistä loppuu poweri. Ennen fillarivuoroja tankkaan vähän muita päiviä enemmän hiilareita. Pasta ei maistu, mutta riisiä keittelen.
Lue myös: Tee tämä muutos, ja pyöräilystäsi tulee tehokkaampaa
Betonireidet pehmeiksi
Ajan yleensä 4–5 tunnin vuoroja, ja niihin täytyy valmistautua muutenkin kuin syömällä. Verryttelen lihakset huolellisesti, jotta olen heti valmiina, kun ensimmäinen tilaus tulee. Sitten painan sata lasissa. Tempo on tosi kova ja työvuoro on kuin intervallitreeni. Fillaroinnin lisäksi juoksen välillä kymmeniäkin kiloja painava ruokareppu selässä kerrostalojen portaita ylös alas. Vuoron jälkeen tietää liikkuneensa, mutta juuri siksi rakastan tätä hommaa.
Kun viimeinen annos on toimitettu asiakkaalle, on minun vuoroni saada ruokaa nopeasti. Joskus fiilis on kuin tosi tiukan salitreenin jälkeen. Kropan varastot ovat tyhjinä, mutta ei tee yhtään mieli syödä. Puolentoista tunnin sisään pyrin kuitenkin syömään jonkinlaisen lämpimän ruuan, teki mieli tai ei, sillä se auttaa palautumista.
Jos en suuntaa suoraan personal trainer -hommieni pariin, venyttelen vielä lihakset pehmeiksi, etteivät reidet ole seuraavana päivänä ihan betonia.
Lue myös: 3 testiä: Oletko hyvässä kunnossa?
Lue myös: Pyöräily on parasta Helsingissä; tässä siihen 4 vinkkiä
Kuormasta ei syödä
Vaikka kuskaan herkkuja ympäri kaupunkia, ei vuoron aikana himota napata repusta ruokia. Hiestä märkänä painaessani mielessäni ei liiku muuta kuin seuraava toimitus.
Ajaessa täytyy olla vähän kova pää, sillä liialla varovaisuudella ja empimisellä tulee aiheuttaneeksi vaaratilanteita. Sade ei haittaa, kun varusteet ovat kunnossa, mutta lumipyryssä en aja, se on mielestäni liian vaarallista.
Olen ajanut yhden kolarin toisen pyöräilijän kanssa, mutta selvisin onneksi säikähdyksellä ja vähäisillä kolhuilla. On käsittämätöntä, miten havainnointikyky paranee, kun liikennettä katselee fillarin satulasta. Vaarallisinta sakkia ovat puhelintaan tuijottavat jalankulkijat, jotka astuvat autotielle katsomatta.
Valmentajana ja yrittäjänä nautin fillarilähetin työn rentouttavasta yksinkertaisuudesta: homma toimii, kunhan jalat pysyvät liikkeessä. Joskus, kun aurinko paistaa, tilauksia satelee ja välimatkat ovat lyhyitä, spurttailen itseni hyvän urheilusuorituksen tapaiseen flowtilaan.”
Lue myös:
Kiireinen perheenäiti Marja Hintikka: Näin löydän aikaa liikunnalle